"Sen sijaan, että olisimme teeskenteleviä miellyttääksemme, riittää, että olemme hyvät; sen sijaan, että olisimme valheelliset imarrellaksemme toisten heikkouksia, riittää, että olemme suvaitsevaisia."

"Ne henkilöt, joita kohtelee tällä tavoin, eivät siitä tule ylpeiksi eivätkä pilaannu; he siitä vaan tulevat kiitollisiksi ja paremmiksi."[149]

Minusta tuntuu kuin, jos jokin kasvatustapa on omansa tuottamaan sentapaista kohteliaisuutta, jota Duclos tässä vaatii, sellaista olisi minun tähän asti suunnittelemani kasvatus.

Myönnän kuitenkin että Émile, noudattamalla näin eroavia periaatteita, ei ole oleva muiden ihmisten kaltainen, ja Jumala suojelkoon häntä koskaan tulemasta sellaiseksi. Mutta se, mikä erottaa hänet muista, ei ole herättävä vastenmielisyyttä eikä pilaa. Ero on oleva tuntuva, olematta epämiellyttävä. Émile on oleva, niin sanoakseni, rakastettava muukalainen. Aluksi annetaan hänelle anteeksi hänen omituisuutensa ja sanotaan: "Hän kyllä vielä on kehittyvä." Sitten totutaan hänen seurustelutapoihinsa, ja kun huomataan, ettei hän niitä muuta, annetaan ne hänelle toistamiseen anteeksi ja sanotaan: "Hän on omituinen ihminen, mutta se ei tee mitään."

Häntä tosin ei juhlita kuin rakastettavaa miestä, mutta hänestä pidetään, ilman että tiedetään miksi. Ei kukaan ole kehuva hänen henkevyyttään, mutta hänet valitaan kernaasti mielipiteiden tuomariksi lahjakkaiden ihmisten välillä. Hänen oma älykkäisyytensä on oleva selkeä ja määrärajojen sisällä liikkuva; hänen mielensä on oleva suora ja hänen arvostelukykynsä terve. Hän kun ei koskaan tavoittele uusia aatteita, ei hän koskaan ole tunteva halua loistaa nerokkaisuudellaan. Olen hänelle selittänyt, että kaikki terveelliset ja ihmisille todella hyödylliset aatteet ovat kauimmin olleet tunnettuja, että ne ammoisista ajoista ovat olleet ainoat oikeat yhteiskunnalliset siteet, ja että erinomaisen etevillä henkilöillä ei enää ole muuta tarjona kääntääkseen ihmisten huomion puoleensa kuin levitellä vahingollisia ja ihmissuvulle turmiollisia aatteita. Tämä tapa tulla huomatuksi ei ollenkaan viehätä Émileä: hän näet tietää, mistä löytää elämänsä onnen ja miten hän voi edistää lähimäisensä onnea. Hänen tietojensa piiri ei ulotu kauemmaksi hyödyllisyyden rajoja. Hänen tiensä on kaita ja tarkoin viitottu; hänen kun ei tee mieli siltä poiketa, hän huomaamattomana sekaantuu samaa polkua kulkeviin, eikä tahdo eksyä, eikä myöskään loistaa. Émile on tervejärkinen mies, eikä tahdo olla mikään muu; turhaan koetetaan tätä hänen ominaisuuttaan moittia, hän on aina pitävä sitä kunnianaan.

Joskohta halu olla muille miellyttävä ei täydelleen jätä häntä välinpitämättömäksi muiden ihmisten mielipiteiden suhteen, hän on omaksuva noista mielipiteistä ainoastaan sen, mikä välittömästi koskee hänen persoonaansa, huolimatta mielivaltaisesta arvon panosta, jonka lakina ovat ainoastaan muoti ja ennakkoluulot. Hän on pitävä kunnianasiana tehdä hyvin kaiken, minkä tekee, jopa tehdä sen paremminkin kuin moni muu. Juoksussa hän tahtoo olla keveäjalkaisin, painissa vahvin, työssä taitavin, urheiluleikeissä notkein. Mutta hän on varsin vähän tavoitteleva sellaisia etevämmyyksiä, jotka eivät ole itsestään ilmeisen selvät ja jotka vaativat jonkun toisen arvostelun tunnustusta, kuten esim. suurempaa nerokkaisuutta kuin toisella, parempaa puhelahjaa, suurempaa oppineisuutta, ja vielä vähemmin sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä persoonallisuuden kanssa, kuten esim. ylhäisempää sukua, suurempana pidettyä rikkautta, suurempaa luottoa, suuremman arvossapidon nauttimista ja suurempaa komeilua ulkonaisessa esiintymisessä.

Hän rakastaa ihmisiä sentähden, että he ovat hänen vertaisiaan ja pitää etenkin niistä ihmisistä, jotka enimmin ovat hänen kaltaisiaan sydämen hyvyydessä, ja kun hän arvostelee tätä yhtäläisyyttä yhdenmukaisuuden nojalla siveellisien asioiden punniskelussa, on hän iloitseva saadessaan tunnustusta kaikesta, mikä koskee hyvää luonnetta. Hän ei suorastaan ole ajatteleva: iloitsen siitä, että minulle annetaan tunnustusta; vaan on ajatteleva: olen iloinen siitä, että tunnustetaan se hyvä, minkä olen tehnyt; iloitsen siitä että ne ihmiset, jotka minua kunnioittavat, samalla tuottavat kunnioitusta itselleen; niin kauan kuin he arvostelevat asioita niin tervejärkisesti, on hyvä saada osakseen heidän kunnioituksensa.

Tutkistellessaan ihmisiä heidän tapojensa ja esiintymisensä muodossa samoin kuin hän aikaisemmin tutki heitä heidän historiassa ilmaantuvien intohimojensa muodossa, on hänellä usein oleva aihetta tuumia sitä, mikä tekee miellyttävän tai vastenmielisen vaikutuksen ihmissydämeen. Hän pohtii nyt filosofisesti maun perusteita, ja tämäntapainen henkinen työ hänelle sopii tämän kehitysajan kuluessa.

Kuta kauempaa etsii maun määritelmiä, sitä kauemmaksi eksyy. Maku ei ole muuta kuin taito arvostella mikä miellyttää suurta laumaa ja mikä taas sille on vastenmielistä. Jos siirtyy ulkopuolelle näitä rajoja, ei enää tiedä mitä maku on. Tästä ei seuraa, että olisi enemmän hyvämakuisia ihmisiä kuin huonomakuisia, sillä vaikka enimmät ihmiset arvostelevat tervejärkisesti jokaista seikkaa, on kuitenkin harvoja, jotka kaikissa seikoissa olisivat samaa mieltä kuin tuo enemmistö. Ja vaikka yleisimpien makuarvostelujen yhtyminen muodostaa hyvän maun, on kuitenkin vähän ihmisiä, joilla todella on makua, samoin kuin on olemassa ainoastaan vähän kauniita ihmisiä, vaikka kauneus on tulos yleisimpien kasvonpiirteiden yhtymästä.

On otettava huomioon, ettei tässä ole kysymys siitä, mikä meitä miellyttää sentähden, että se on meille hyödyllistä, eikä siitä, mitä vihaamme, sentähden, että se meitä vahingoittaa. Maku kohdistuu ainoastaan välinpitämättömiin seikkoihin tai korkeintaan sellaisiin seikkoihin, jotka herättävät mielenkiintoa huvittavaisuutensa tähden, eikä sellaisiin, jotka ovat tarpeidemme yhteydessä. Tällaisten seikkojen arvostelemiseen ei tarvita makua, pelkkä vaisto on riittävä. Tämä tekee niin vaikeiksi ja mielivaltaisiksi puhtaat makukysymykset; sillä paitsi vaistoa, joka määrää niiden rajat, emme huomaa muuta järkevää syytä maun päätelmiin. Tulee lisäksi erottaa sen lait siveellisissä asioissa sen laeista aineellisissa asioissa. Jälkimäiset näyttävät vallan selittämättömiltä. On tärkeätä ottaa huomioon, että moraalia yhtyy kaikkeen, mikä koskee jäljittelyä.[150] Täten saattaa selittää kauneuksia, jotka näyttävät olevan ruumiillista laatua, mutta jotka itse teossa eivät ole sellaisia. Tähän lisään, että maulla on paikallisia lakeja, jotka saattavat sen lukemattomissa seikoissa riippuvaiseksi ilmanalasta, tavoista, hallituksesta, asetuksista, että toiset maun lait taas perustuvat ikään, sukupuoleen, luonteeseen ja että tässä suhteessa ei pidä mauista väitellä.