Naisten ylenmääräisestä hemmottelusta saa miestenkin veltostuminen alkunsa. Naisten ei tule olla niin vahvoja kuin miesten, mutta heidän tulee kuitenkin olla vahvoja voidakseen synnyttää vahvoja poikia. Tämän vuoksi on luostareille annettava etusija isänkodin rinnalla, edellisissä kun naisoppilailla on yksinkertainen ruoka, mutta paljon ruumiinliikettä, kävelyjä ja leikkejä taivasalla kedolla ja puutarhoissa, kun sitävastoin kodissa tytöillä on hieno ruoka, ja kun heitä siellä alati vuoroin imarrellaan, vuoroin moititaan, ja he kun alati istuvat äidin valvonnan alaisina hyvin suljetussa huoneessa, eivätkä rohkene nousta, kävellä, puhua, tuskin hengittää, eivätkä saa ainoatakaan vapaata hetkeä leikkiäkseen, hypelläkseen, juostakseen, huutaakseen ja antautuakseen ikänsä luonnollisen vilkkauden valtoihin. Aina heitä joko kohdellaan seurauksiltaan vaarallisella lempeydellä tai väärässä tilassa harjotetulla ankaruudella; ei koskaan menetellä luonnon mukaisesti. Siten nuorison ruumis ja sydän turmellaan.
Spartan tytöt harjottivat, samoin kuin pojat, sotilasleikkejä; heidän tarkoituksensa ei ollut mennä sotaan, vaan se, että kerran voisivat synnyttää poikalapsia, jotka kykenisivät kantamaan sodan vaivoja. Tätä menettelytapaa minä puolestani en hyväksy; ei näet sitä varten, että äidit synnyttäisivät valtiolle sotureita, ole tärkeätä, että he ovat kantaneet kivääriä ja äkseeranneet preussilaiseen tapaan. Mutta yleensä pidän kreikkalaista kasvatustapaa tässä suhteessa luontevana. Nuoret tytöt esiintyivät usein julkisesti, tosin eivät sekaantuneina poikiin, vaan erillään heistä muodostaen oman ryhmänsä. Ei vietetty juuri ainoatakaan juhlaa eikä toimeenpantu uhria eikä muita juhlallisia menoja ilman että nähtiin joukottain etevimpien kansalaisten tyttäriä kukkaseppeleet päässä, laulaen hymnejä, muodostaen tanssi-kuoroja, kantaen koreja, maljoja, uhriantimia, täten tarjoten kreikkalaisten turmeltuneille aisteille viehättävän näyn, joka oli omansa muodostamaan vastapainon heidän säädyttömille voimisteluliikkeilleen. Minkä vaikutuksen tämä tapa tekikään miesten sydämiin, niin se ainakin oli hyödyllinen siinä suhteessa, että se antoi naissukupuolelle hyvän ruumiinrakenteen nuoruudeniässä, tarjoten sille miellyttäviä, kohtuullisia ja terveellisiä ruumiinliikkeitä, ja sen ohella terottaen ja kehittäen sen makua alituisen miellyttämishalun kautta, koskaan panematta sen tapoja alttiiksi.
Niin pian kuin nämä nuoret naiset joutuivat naimisiin, ei heidän enää nähty julkisuudessa esiintyvän. Sulkeutuen koteihinsa he omistivat kaiken huolensa taloudelleen ja perheelleen. Sellainen on se elintapa, jonka luonto ja järki määrää naiselle. Näistä äideistä syntyivätkin mitä terveimmät, vahvimmat ja kaunismuotoisimmat miehet; ja lukuunottamatta muutamia pahamaineisia saaria, on kumoamatonta, että kaikista maailman kansoista, roomalaisetkin niihin luettuina, ei tunneta ainoatakaan, jonka naiset samalla olisivat olleet viisaammat, rakastettavammat, ja suuremmassa määrin yhdistäneet tapojen puhtauden ruumiilliseen kauneuteen kuin muinaisen Kreikan naiset.
Tunnetaan, että avarat vaatteet, jotka eivät vaivanneet ruumista, suuresti olivat omiaan säilyttämään sen kauniin ruumiillisen tasasuhdan, joka havaitaan kreikkalaisissa kuvapatsaissa, mitkä vielä ovat taiteilijain malleina, kun runneltu luonto on lakannut meidän aikoinamme tuollaisia sopusuhtaisia muotoja luomasta. Kaikkia noita goottilaisia siteitä ja noita monilukuisia kuristusvöitä, jotka joka puolelta pusertavat jäseniämme, he eivät laisinkaan tunteneet. Kreikkalaiset naiset eivät tunteneet kureliivien käyttämistä, jolla meidän naisemme pikemmin tärvelevät vartalonsa kuin sen oikeata muotoa osottavat. En saata käsittää kuinka tämä väärinkäytös, joka Englannissa on yltynyt vallan uskomattomaksi, ei siellä lopulta saata sukua huononemaan; on varmaa, ettei tämän tavan tuottama huvi todista mitään hyvää makua. Ei suinkaan ole miellyttävää nähdä naista, joka vyötäisiltään on hoikka kuin neuliainen; tämä loukkaa näköaistia ja mielikuvitusta. Vyötäisten hoikkuudella, kuten koko naisen ruumiilla, on suhtansa, mittansa, ja jos siitä poiketaan, se on varmaankin vika. Tämä vika epäilemättä pistäisi silmään alastomassa ruumiissa; kuinka se siis vaatteiden verhoamana voisi olla kaunis?
En rohkene ruveta tutkimaan niitä syitä, joiden nojalla naiset täten itseään panssaroivat. Riippuvat rinnat, pöhöttynyt vatsa j.n.e. on sangen epämiellyttävää kahdenkymmenvuotiaalla naisella. Mutta kolmenkymmenvuotiaalla se ei enää herätä yhtä suurta huomiota. Ja koska ihmisen vasten tahtoaankin joka iässään täytyy olla sellainen, joksi luonto hänet määrää, ja koska miehen silmä tässä suhteessa ei erehdy, nämä puutteellisuudet ovat vähemmän epämiellyttäviä, esiintykööt minkä ikäisessä henkilössä tahansa, kuin neljänkymmenen vuoden ikäisen naisen pyrkimys näyttää pikku tytöltä. Kaikki, mikä vaivaa ja pakottaa luontoa, on huonon maun merkki. Tämä pitää paikkansa niin hyvin vaatetukseen kuin henkiseen kehitykseen nähden. Elämän, terveyden, järjen ja hyvinvoinnin tunteen tulee käydä ennen kaikkea muuta. Sulo ei viihdy yhdessä pakollisuuden kanssa, hentous ei ole raukeutta, eikä sen tule olla sairas, joka tahtoo miellyttää. Kärsivä herättää sääliä, mutta ilo ja himotseva kiintymys kohdistuvat terveeseen ja kukoistavaan olentoon.
Erisukupuolisilla lapsilla on paljon yhteisiä huvituksia, ja tämä on luonnollista, sillä onhan aikaihmisilläkin samoja huvituksia. Mutta onpa niillä myöskin erilaiset harrastuksensa. Pojat hakevat liikettä ja melua: rumpuja, hyrröjä ja pieniä rattaita. Tytöt taas pitävät enemmän silmän huvituksista ja sellaisesta, mikä kelpaa koristukseksi: peileistä, jalokivistä, korutavaroista ja etenkin nukeista. Nukke on naissukupuolen erityisen huvin esine. Täten tyttö selvästi osoittaa makuaan, joka on hänen tarkoitusperänsä aiheuttama. Vastaiseksi se voi harjoittaa miellyttämisen taitoa ainoastaan ulkonaisen koristelun muodossa; lapset näet eivät kykene tätä taitoa muulla tavoin viljelemään.
Katsokaa miten pikkutyttö kuluttaa päivänsä häärien nukkensa ympärillä, miten hän lakkaamatta muuttaa sille uusia pukuja, pukee ja riisuu sen vaatteet sata kertaa, hakee alati uusia koru-yhdistelmiä, jotka ovat onnistuneita tai epäonnistuneita — vähät siitä. Hänen sormensa ovat vailla taitavuutta, hänen makunsa on kehittymätön, mutta taipumus näyttäyy nyt jo. Tämän alituisen hyörinän ohella aika kuluu pienokaisen huomaamatta, hetket kiitävät, hän vain ei sitä huomaa, unhottaen ateriansakin. Hänellä näet on suurempi nälkä koristeluun kuin ruokaan. Mutta, sanonette, koristaahan hän nukkeansa eikä itseään. Epäilemättä, hän näkee nukkensa, eikä itseään, hän ei voi tehdä mitään itseään varten; hän kun ei vielä ole kehittynyt naiseksi, ei hänellä ole taitoa eikä voimaa, hänellä ei sanalla sanoen ole itsellään vielä mitään etevyyksiä. Kaikki hänen harrastuksensa keskittyvät nukkeen, hän luo siihen kaiken keikailuhalunsa, mutta ei ole jättävä sitä siihen ainaiseksi; hän näet odottaa sitä hetkeä, jolloin voi olla itse nukkenaan.
Tässä huomaamme siis ensi harrastuksen, joka on vallan selvä ja määrätty. Sitä tulee ainoastaan tutkia ja järjestää. On varmaa, että pienokainen mitä hartaimmin tahtoisi itse osata koristaa nukkeansa, tehdä hihojen nauharuusut, nukkehameen poimureunukset ja pitsit. Mutta kaikessa tässä hän on ankarasti riippuvainen toisten hyväntahtoisuudesta, niin että hänelle olisi paljon mukavampaa turvautua yksistään omaan taitavuuteensa. Tästä johtuu sen opetuksen merkitys, joka hänelle aluksi annetaan; pikkutytölle ei oikeastaan anneta mitään tehtäviä, hänelle päinvastoin osotetaan hyväntahtoista auttavaisuutta. Todellakin melkein kaikki pienet tytöt vastenmielisesti oppivat lukemaan ja kirjoittamaan; mutta neulaa käyttämään he aina oppivat mielellään. He jo edeltäpäin kuvittelevat olevansa suuria ja ajattelevat mielihyvällä, että heidän saavuttamansa taito kerran on auttava heitä koristamaan itseään.
Kun tämä ensi tie on raivattu, on helppo kulkea eteenpäin: ompelu, koruompelu ja pitsien valmistaminen käy vallan itsestään. Mattojen valmistaminen ja koristeleminen ei ole yhtä suuressa määrin heidän mieleensä. Huonekalut ovat näet ulkopuolella heidän harrastuspiiriään, ne kun eivät liikuta heidän omaa persoonaansa, vaan ovat riippuvaiset muiden ihmisten mausta. Mattojen valmistus on naisten työtä; nuoria tyttöjä se ei koskaan ole suuresti huvittava.
Nämä vapaaehtoiset harrastukset helposti voidaan ulotuttaa piirustukseenkin, sillä piirustustaito ei ole vieras aistikkaan pukeutumisen taidolle. Minä puolestani vaan en kehottaisi heille opettamaan maisema- enkä muotokuvapiirustusta. Lehtien, hedelmien, kukkien, laskosverhojen piirustaminen, sanalla sanoen kaiken sellaisen kuvaaminen, joka on omansa koristamaan pukuja, ja lisäksi taito piirtää koristekuoseja, kun ei muita miellyttäviä ole tarjona — tämä piirustustaito mielestäni tytöille riittää. Onhan jo miehille tärkeätä rajoittaa tiedonhankintansa hyödyllisiin asioihin, mutta naisille se on vielä tärkeämpää. Naisten elämä näet, vaikka onkin vähemmän työlästä, on, tai ainakin sen pitäisi olla vielä enemmän kiintynyt heidän erityisiin tehtäviinsä ja erilaisten huolenpitojen täyttämä, niin ettei heidän sovi huvikseen antautua mihinkään mieliyritykseen, joka on ristiriidassa heidän velvollisuuksiensa kanssa.