Émile eli Kasvatuksesta

by Jean-Jacques Rousseau

Sanokoot ilkkujat mitä tahansa, niin on terve järki molemmille sukupuolille tasan jaettu. Tytöt ovat yleensä oppivaisemmat kuin pojat, jopa heidän suhteensa on käytettävä enemmän auktoriteettia, kuten pian olen osottava. Mutta siitä ei seuraa, että heiltä pitäisi vaatia sellaista, minkä hyötyä he eivät käsitä. Äideiltä siis kysytään taitoa heille näyttää tuota hyötyä kaikessa, minkä heidän tehtäväkseen määräävät. Tämä onkin helpompaa siihen nähden, että tytöissä kehittyy aikaisemmin äly kuin pojissa. Älköön siis tytöille älköönkä pojille opetettako mitään hyödytöntä joka ei tuota mitään näkyviä hyviä tuloksia ja joka ei edes tee niitä, jotka sitä harjottavat, muille ihmisille miellyttäviksi. Älköön myöskään opetettako sellaista, minkä hyötyä he eivät nuoressa iässään kykene huomaamaan, kun lapsi näet ei voi edeltäpäin asettua myöhäisemmälle kehitysasteelle. Koska en tahdo että poikien lukutaitoa joudutettaisiin, vielä vähemmän tahdon, että nuoria tyttöjä pakotetaan aikaisin lukutaitoa omistamaan. Ensin näet tulee heille tarkoin selittää mikä hyöty lukutaidosta on. Valitettavasti noudatetaan tätä selitystä annettaessa enemmän aikaihmisten omaa käsitystä asiassa kuin lapsen käsityskykyä. Miksi muuten olisi välttämätöntä, että nuori tyttö niin aikaisin osaisi lukea ja kirjoittaa? Onko hänen heti ryhtyminen taloutta ohjaamaan? Varsin harvat tytöt ovat väärinkäyttämättä tätä arveluttavaa taitoa, Ja kaikki tytöt ovat liiaksi uteliaita ollakseen sitä pakotta oppimatta, silloin kun heillä sen oppimiseen on aikaa ja tilaisuutta. Ehkä heidän ennen kaikkea tulisi oppia laskentoa, sillä ei mikään yleensä tarjoa tuntuvampaa hyötyä, ei mikään vaadi pitkällisempää harjaantumista, eikä mikään jätä enempää tilaa erehdyksille kuin laskut. Jos jollekin pikkutytölle annettaisiin kirsikkoja välipalaksi vasta silloin kun hän olisi suorittanut aritmeettisen laskuesimerkkinsä, takaan että hän pian oppisi laskemaan.

Tunsin nuoren tytön, joka oppi kirjoittamaan aikaisemmin kuin lukemaan ja joka alkoi kirjoittaa neulalla, ennenkuin osasi kirjoittaa kynällä. Hän ei alussa kirjoittanut mitään muuta kuin O-kirjaimen. Hän kirjoitti lakkaamatta suuren ja pienen o:n, kaikenkokoisia o-kirjaimia, jopa niinkin, että kirjoitti pienemmän o:n suuren O:n sisään, ja aina alkaen paperilehden oikeasta reunasta. Onnettomuudeksi hän eräänä päivänä, ollessaan tässä perin hyödyllisessä työssä, näki kuvansa peilissä ja huomasi, ettei tämä pakollinen asento hänelle sopinut, minkävuoksi hän, niinkuin mikäkin Minerva, heitti pois kynänsä eikä enää tahtonut kirjoittaa O-kirjaimia. Hänen veljeänsä ei kirjoittaminen huvittanut enempää kuin häntä itseäänkään, mutta veljeä ei harmittanut ulkomuodolle epäedullinen asento, vaan kirjoittamisen tuottama vaiva. Ryhdyttiin siis toiseen keinoon tytön kirjoittamis-innon palauttamiseksi. Hän oli herkkä- ja turhamielinen eikä kärsinyt, että hänen sisarensa käyttivät hänen liinavaatteitaan. Näihin oli ennen merkitty hänen nimensä; nyt ne jätettiin merkitsemättä. Hänen täytyi siis itsensä oppia tämä taito. On selvää mihin suuntaan asia nyt kehittyi.

Perustelkaa aina ne toimet, jotka määräätte nuorten tyttöjen tehtäviksi, ja antakaa heille aina jotakin toimittamista. Toimettomuus ja itsepäisyys ovat heidän vaarallisimpia vikojaan, ja niistä heidät parannetaan ylen vaikeasti, jos ne kerran ovat päässeet juurtumaan. Tyttöjen tulee olla valppaita ja työteliäitä; mutta tämä ei vielä riitä: heidän tulee aikaisin oppia mukautumaan. Tämä onnettomuus, jos sitä siksi voi sanoa, kun on kysymys naisista, on erottamaton heidän sukupuolestaan, eivätkä he koskaan voi siitä vapautua muuten kuin joutumalla paljon suurempiin kärsimyksiin. Tulevathan he koko ikänsä olemaan mitä hellittämättömimmän ja ankarimman pakkotilan alaisia, nimittäin säädyllisyysvaatimusten alaisia. Heitä tulee siis jo aikaisin harjottaa tähän pakkotilaan, jotta he helposti siihen voisivat mukautua. Tulee aikaisin totuttaa heidät hillitsemään oikkunsa, jotta he oppisivat alistumaan toisen tahtoon. Jos he esim. tahtoisivat alati tehdä työtä, tulisi joskus pakottaa heidät täydelliseen työttömyyteen. Hajamielisyys, kevytmielisyys ja huikentelevaisuus ovat vikoja, jotka helposti syntyvät siitä, että heidän lempiharrastuksensa saavat väärän suunnan ja että he aina niitä voivat tyydyttää. Jotta saataisiin tämä erehdys häädetyksi, tulee ennen kaikkea opettaa heidät voittamaan itsensä.

Meidän aikamme mielettömien laitosten takia kunniallisen naisen on lakkaamatta taisteleminen itseään vastaan. Kuitenkin onkin oikein, että tämä sukupuoli saa osansa niistä kärsimyksistä, jotka se tuottaa meille miehille.

Tulee estää tyttöjä ikävystymästä töihinsä ja liiaksi innostumasta huvituksiinsa, kuten tavallista kasvatusta nauttivien tyttöjen laita aina on. He näet, kuten Fénelon sanoo, asettavat toiselle puolelle kaikki ikävät seikat, toiselle kaikki hauskat. Edellinen näistä epäkohdista esiintyy, jos noudatetaan edellämainittuja ohjeita, ainoastaan silloin, kun ne henkilöt, joiden kanssa nuoret tytöt seurustelevat, heitä ikävystyttävät. Pikkutyttö, joka rakastaa äitiään tai ystävätärtään, on koko päivän työskentelevä heidän läheisyydessään ollenkaan ikävystymättä. Pelkkä lörpöttely on korvaava hänelle hänen vaivannäkönsä. Mutta jos hänen kasvattajattarensa on hänelle vastenmielinen, on hän kyllästyvä kaikkeen, minkä näkee edessään. On hyvin harvinaista, että ne tytöt, jotka eivät ihaile äitiään enempää kuin ketään muutakaan maailmassa, kehittyisivät hyvään suuntaan. Mutta sen, joka tahtoo saada selville heidän oikean ajatuksensa, tulee heitä tutkia eikä luottaa siihen, mitä he sanovat; sillä he ovat imartelevia, viekkaita ja osaavat jo aikaisin teeskennellä. Eipä myöskään pidä käskeä heitä rakastamaan äitiään; sillä kiintymys ei johdu velvollisuudentunteesta ja alistuu kaikista vähimmin pakkoon. Äidin kiintymys ja huolenpito ja luonnollinen tottumus saattavat tyttären äitiään rakastamaan, ellei tämä millään lailla herätä tyttäressään vihaa. Itse se pakollinen toimeliaisuuden tila, jossa äiti sopivalla tavalla pitää tytärtään, on vaan omansa tätä kiintymystä vahvistamaan, kun näet riippuvaisuus on naisille luonnollinen tila, ja kun jo tytöt tuntevat olevansa luodut tottelemaan.

Naisilla on tai ainakin tulee olla ainoastaan rajoitettu määrä vapautta. Samasta syystä he liioittelevat sitä vapautta, joka heille myönnetään. Ollen liioittelevia kaikessa he antautuvat huvituksiinsa vielä innokkaammin kuin pojat. Tämä on toinen niistä epäkohdista, joihin äsken viittasin. Tämä ylenmääräinen innostuminen on hillittävä; sillä se on syynä useimpiin naisille olennaisiin paheisiin, kuten esim. oikullisuuteen ja ylenmääräiseen ihailuun, jotka saattavat naisen tänään hehkuvasti halajamaan esinettä, jota huomispäivänä eivät enää katselekaan. Heidän mieltymyksensä häälyväisyys on yhtä turmiollinen kuin sen liiallisuus, ja kumpikin ominaisuus johtuu samasta alkusyystä. Älkää riistäkö heiltä heidän hilpeyttään, nauruaan, meluamistaan ja vallattomia leikkejään, mutta estäkää heitä siitä, että kyllästyvät toiseen ja sitten täynnä häälyväisyyttä syöksyvät toiseen seikkaan. Älkää salliko, että he yhtenäkään elämänsä hetkenä unhottavat kohtuuden rajoja. Totuttakaa heidät siihen, että heitä keskellä heidän leikkejään keskeytetään ja että he silloin napisematta ryhtyvät johonkin muuhun. Pelkkä tottumus riittää tässä kohdin, sillä sehän vaan tukee luontoa.

Tästä pakollisuudesta, joka on tullut tottumukseksi, johtuu alistuvaisuus, jota naiset tarvitsevat koko ikänsä, he kun eivät koskaan lakkaa olemasta joko miehistä tai heidän arvosteluistaan riippuvaisia ja kun heidän ei koskaan ole sallittu asettua yläpuolelle näitä arvosteluja. Naisen ensimäinen ja tärkein ominaisuus on lempeys: ollen luotu tottelemaan niin epätäydellistä olentoa kuin mies, jolla lisäksi usein on niin paljon paheita ja aina ylen paljon vikoja, tulee naisen aikaisin oppia kärsimään vääryyttäkin ja valittamatta kestämään miehensäkin tekemää vääryyttä. Vaimon tulee olla lempeä vähemmin miehensä kuin itsensä vuoksi. Naisten katkeruus ja itsepäisyys aina vaan lisäävät heidän kärsimystään ja kiihottavat heidän miestensä pahaa menettelyä; nämä näet varsin hyvin huomaavat, ettei naisten tällaisilla aseilla tule heitä voittaa. Taivas ei ole tehnyt naisia kietoviksi ja vakuuttaviksi sen vuoksi, että he muuttuisivat toraisiksi; se ei ole tehnyt heitä heikoiksi siinä tarkoituksessa, että he sen avulla anastaisivat itselleen vallan; se ei ole antanut heille heidän vienoa ääntänsä, jotta he sillä miestä parjaisivat; se ei ole muodostanut heidän piirteitään hennoiksi, jotta vihanpurkaus niitä rumentaisi. Kun he suuttuvat, he menevät liian pitkälle; heillä on usein syytä valituksiin, mutta ovat aina väärässä, kun rupeavat torumaan. Jokaisen tulee käyttäytyä sukupuolensa arvoisella tavalla. Liian lempeä mies voi saattaa vaimonsa röyhkeäksi. Mutta ellei mies ole hirviö, niin hänen vaimonsa lempeys on saattava hänet jälleen järkiinsä ja ennemmin tai myöhemmin voittava hänet.

Tytärten tulee aina olla kuuliaisia, mutta äitien ei siltä pidä aina olla leppymättömän ankaroita. Kun tehdään nuori tyttö tottelevaiseksi, ei samalla tarvitse tehdä häntä onnettomaksi. Kun hänet tehdään vaatimattomaksi, ei siltä tarvitse häntä saattaa typeräksi. Päinvastoin minä puolestani en suuttuisi, jos tyttö käyttäisi hieman viekkautta, jos ei suorastaan välttääkseen tottelemattomuutensa rangaistusta, niin ainakin taitavasti välttääkseen itse tottelemispakkoa. Ei ole tarkoitus saattaa hänelle hänen riippuvaisuustunnettaan tuskalliseksi; riittää, että hän tuntee riippuvaisuutensa. Tuollainen taitava viekkaus on luontainen naisille; ja kun olen varma siitä, että kaikki luontaiset taipumukset itsessään ovat hyvät ja oikeutetut, luulen sopivaksi viljellä tätä kuten kaikkia muitakin luontaisia taipumuksia. Tietysti tulee varoa, ettei se kehity liialliseksi.

Tämän huomautuksen oikeuteen nähden vetoan jokaisen tunnollisen havaitsijan arvostelukykyyn. Tosin tässä suhteessa täysikäiset naiset eivät ole lukuun otettavat; sillä pakolliset yhteiskuntaolomme tekevät heille välttämättömäksi älynsä terottamisen. Tarkattakoon sen sijaan tyttöjä, pikkutyttöjä siinä iässä, jolloin he ikäänkuin vasta alkavat elää. Jos heitä verrataan samanikäisiin poikiin, niin jälkimäiset epäilemättä edellisten rinnalla näyttävät kömpelöiltä, saamattomilta, jopa typeriltä. Sallittakoon minun tästä mainita vaan yksi ainoa esimerkki, joka osottaa kokonaan teeskentelemätöntä lapsellista menettelyä.

On yleistä, että kielletään lapsia ruokapöydässä mitään pyytämästä. Luullaan näet parhaaksi kasvatustavaksi sitä, että lasten päähän sullotaan koko joukko turhia käskyjä; ja kuitenkin kysymyksessä olevassa tapauksessa helposti joko myönnetään tai kielletään se ruokalaji, jota lapsi on pyytänyt.[163] Silloin ei tarvitsisi kuolettavasti kiusata lasta, jonka halu tuohon ruokalajiin on toivon kiihottama. Kaikki tuntevat miten taitavasti menetteli eräs nuori poika, joka oli tuon ankaran lain alaisena ja joka sai päähänsä pyytää suoloja, kun hänelle oli unhotettu antaa pöydässä ruokaa, j.n.e. En tahdo väittää, että häntä olisi pitänyt torua siitä, että hän suoraan pyysi suolaa ja epäsuorasti lihaa. Tuo vanhempien ihmisten laiminlyöminen oli niin julma, etten luule että häntä olisi rangaistu, vaikka hän olisi suorastaan rikkonut määräyksen ja peittelemättä sanonut, että hänen oli nälkä. Mutta mainitsenpa myöskin, miten minun läsnäollessani kuusivuotias tyttö menetteli paljoa vaikeammassa tapauksessa. Hänet näet oli ankarasti kielletty koskaan suoraan tai epäsuorasti mitään pyytämästä, eikä hänen tottelemattomuuttaan olisi lieventänyt se seikka, että hän oli syönyt kaikkia muita ruokalajeja, paitsi yhtä ainoata, jota oli unhotettu hänelle tarjota ja jota hän suuresti halusi syödä.