Émile eli Kasvatuksesta

by Jean-Jacques Rousseau

"Astuttuasi järkevyyden ikään olen turvannut sinut ihmisten mielipiteiltä; sydämesi auettua tunteille, olen suojannut sinua intohimojen vallalta. Jos olisin voinut saada tuon sisäisen levottomuutesi jatkumaan kuoloosi asti, olisi työni ollut varmasti taattua, ja sinä olisit alati niin onnellinen kuin ihminen saattaa olla. Mutta, rakas Émile, turhaan olen kastellut sieluasi Styks virran vedessä, en kuitenkaan ole voinut saattaa sitä täydelleen haavottumattomaksi. Eteesi kohoaa uusi vihollinen, jota et vielä ole oppinut voittamaan, ja jonka vallasta en enää voi sinua vapauttaa. Tämä vihollinen olet sinä itse. Luonto ja kohtalo olivat jättäneet sinut vapaaksi. Sinä saatoit kestää puutetta ja ruumiillista tuskaa; mutta sielun tuskat olivat sinulle tuntemattomat. Et ollut riippuvainen mistään muusta kuin inhimillisten olojen suhteista. Nyt olet riippuvainen kaikista sinussa heränneistä ja kehittyneistä pyyteistäsi. Opittuasi haluamaan olet saattanut itsesi halujesi orjaksi. Kuinka monet tuskat saattavatkaan raadella sieluasi, ilman että mitään sinussa muuttuu, ilman että mikään sinua loukkaa, ilman että mikään sinun olemustasi koskettelee! Kuinka monta kärsimystä voitkaan tuntea, olematta sairas! Kuinka usein saatat kokea kuolontuskaa, siltä kuolematta! Valhe, erehdys, epäilys voi saattaa sinut epätoivoon."

"Olet teatterissa kuullut miten sankarit, äärettömien tuskien valtaamina, ovat täyttäneet näyttämön mielettömillä huudoillaan, olet nähnyt heidän osottavan naisellista surua, itkevän lasten tavoin ja täten niittävän yleisön suosionosotuksia. Muistelepa miten paheksuit noita valitushuutoja, tuota voivotusta, se kun lähti miehistä, joilta sopi odottaa ainoastaan järkähtämättömyyttä ja lujuutta. 'Kuinka', sanoit täynnä paheksumista, 'ovatko nuo sellaisia esimerkkiä, jotka tarjotaan meidän seurattaviksemme, ne esikuvat, jotka annetaan meidän jäljiteltäväksemme! Pelätäänkö, ettei ihminen olisi tarpeeksi pieni, tarpeeksi onneton ja heikko, ellei vielä hänen heikkoudelleen suitsuteta hyveen pettävää uhrisavua?' — Nuori ystäväni, ole vastedes leppeämpi näyttämöä kohtaan; nyt on itsestäsi tullut näyttämösankari!"

"Sinä osaat kärsiä ja kuolla; osaat kestää välttämättömyyden lakia kärsimällä ruumiillista tuskaa, mutta et vielä ole alistanut sydämesi pyyteitä lakien alaisiksi, ja kuitenkin elämämme häiriytyminen johtuu paljon enemmän sydämemme pyyteistä kuin todellisista tarpeistamme. Halumme ovat ylen laajat, voimamme taaskin tuiki riittämättömät. Toivomuksineen ihminen kiintyy tuhansiin seikkoihin; itsestään hän ei ole vankasti kiintynyt mihinkään, ei edes elämään. Kuta enemmän hänen pyyteensä lisääntyvät, sitä enemmän myös hänen kärsimyksensä kasvavat. Kaikki täällä maan päällä on katoavaista; kaiken sen, mitä rakastamme, olemme kerran menettävät, ja kuitenkin kiinnymme siihen, ikäänkuin sitä kestäisi iäti. Mikä kauhu sinussa heräsi kun vaan oletit, että Sophie oli kuollut! Luuletko siis, että hän voisi elää alati? Eikö kukaan kuole hänen iässään? Hänen täytyy kerta kuolla, lapseni, ja kenties ennen sinua. Kuka tietää, onko hän tällä hetkellä elävien joukossa? Luonto oli kahlehtinut sinut riippuvaiseksi ainoastaan yhdestä kuolosta; sinä itse teet itsesi toisestakin kuolemasta riippuvaksi; nyt olet siis joutunut siihen tilaan, että kahdesti tulet kuolemaan."

"Kuinka surkuteltava oletkaan, kun täten olet joutunut hillittömien intohimojesi orjaksi. Aina kaihoa, aina jotakin, jota menetät, aina levottomuutta! Et voi nauttia edes siitä, mikä sinulle vielä on jäljelle jäänyt. Pelko, että voit menettää kaikki, on estävä sinua mitään omistamasta. Kun olet suostunut yksinomaan noudattamaan intohimojesi ääntä, et voi niitä koskaan tyydyttää. Olet aina etsivä lepoa, ja se on aina pakeneva edestäsi. Tulet onnettomaksi ja sitten tulet häijyksi; kuinka tätä voisikaan välttää, kun sinulla ei ole muuta lakia kuin hillittömät halusi? Jos et voi kestää ulkoapäin sinussa pakollisesti aiheutunutta kieltäymystä, miten kykenisit tahallasi alistumaan kieltämykseen? Miten voit uhrata sydämesi pyyteet velvollisuudellesi ja vastustaa tunteitasi kuunnellaksesi järjen ääntä? Sinä, joka et tahtoisi enää nähdä sitä, joka toisi sinulle sanoman lemmittysi kuolosta, miten voisit kärsiä sen henkilön näkyä, joka riistäisi hänet sinulta elävänä, sen, joka uskaltaisi sinulle sanoa: hän on sinulta kuollut, hyve erottaa sinut hänestä? Jos sinun joka tapauksessa on välttämätöntä elää Sophien kanssa, olkoonpa hän mennyt naimisiin tai ei, olitpa sinä vapaa tai et, rakasti hän sinua tai ei, myönnettiinpä häntä sinulle vai ei, — vähät sinä kaikesta tästä välität: sinä tahdot hänet saavuttaa, tahdot hänet omistaa mistä hinnasta tahansa. Sanoppa minulle siis, mitä rikosta on lopulta kammoksuva se, joka ei noudata muita lakeja kuin sydämensä pyrkimyksiä ja joka ei voi vastustaa mitään mitä haluaa."

"Lapseni, ei ole onnea ilman rohkeutta eikä hyvettä ilman taistelua. Käsite hyve johtuu voimakkuuden käsitteestä; henkinen voima on kaiken hyveen perusta. Hyvettä tavataan ainoastaan olennoissa, joilla huolimatta luonnollisesta heikkoudestaan kuitenkin on tahdonlujuutta. Tässä piilee oikeamielisen ihmisen ansio. Vaikka sanomme Jumalaa hyväksi, emme sano häntä hyveiseksi, hänen kun ei tarvitse tehdä mitään ponnistuksia, tehdäkseen hyvää. Selittääkseni sinulle sanaa hyve, jota niin usein on väärinkäytetty, olen odottanut kunnes kykenisit minua ymmärtämään. Niin kauan kuin hyveen harjottaminen ei vaadi mitään ponnistuksia, ei tarvitse sitä tuntea. Tämä tarve esiintyy intohimojen herätessä; sinussa se jo on ilmaantunut."

"Kasvattamalla sinua kaikessa luonnon yksinkertaisuudessa en ole saarnannut sinulle tuskallisia velvollisuuksia, vaan olen suojellut sinua niiltä paheilta, jotka juuri saattavat velvollisuudet tuskallisiksi. Olen saattanut sinulle valheen vähemmin vihatuksi kuin hyödyttömäksi ja olen vähemmin opettanut sinua antamaan kullekin sen, mikä hänelle kuuluu, kuin pitämään huolta siitä, mikä sinulle kuuluu. Olen saattanut sinut pikemmin hyväksi kuin hyveiseksi. Mutta se, joka ainoastaan on hyvä, pysyy sinä ainoastaan niin kauan kuin se hänelle on mieluista. Hyvyys raukeaa ja haihtuu inhimillisten intohimojen rajusta puuskauksesta. Ihminen, joka ainoastaan on hyvä, osottaa tätä hyvyyttä yksinomaan itseään kohtaan."

"Millainen siis on hyveinen ihminen? Hän on henkilö, joka osaa voittaa sydämensä pyyteet. Sillä silloin hän noudattaa järkeänsä ja omaatuntoansa, hän täyttää velvollisuutensa ja pysyy oikealla tiellä, jolta ei mikään voi saada häntä poikkeamaan. Tähän asti sinä olet ollut ainoastaan näennäisesti vapaa. Sinulla oli ainoastaan sellaisen orjan epävarma vapaus, jolle ei vielä ole annettu mitään käskyä. Ollos nyt todella vapaa; opi olemaan oma herrasi, hallitse omaa sydäntäsi, Émile! Silloin olet oleva hyveinen."

"Täten sinulla siis on uusi opinjakso suoritettavana, ja tämä toinen opinjakso on vaivalloisempi kuin ensimäinen. Sillä luonto vapauttaa meidät niistä kärsimyksistä, jotka se luo meidän hartioillemme, tai ainakin opettaa meitä niitä kestämään. Mutta se ei ollenkaan puutu niihin, jotka johtuvat meistä itsestämme. Se jättää meidät omiin hoteisiimme. Se antaa meidän intohimojemme uhreina kukistua turhien tuskiemme taakan alle ja vielä lisäksi kerskata niistä kyyneleistä, joiden takia meidän olisi pitänyt häpeästä punastua."

"Nyt sinut valtaa ensimäinen intohimosi. Se on kenties ainoa, joka on sinun arvoisesi. Jos osaat sitä miehen tavoin hillitä, se on kenties oleva viimeinenkin intohimosi. Olet silloin polkeva kaikki muut intohimot ja yksinomaan totteleva hyveen ääntä."

"Tämä intohimosi ei ole rikollinen, sen varsin hyvin tiedän; se on yhtä puhdas kuin ne sielut, jotka sitä tuntevat. Siveys sen synnytti ja viattomuus on sitä ravinnut. Oi, te onnelliset rakastavat! Hyveen tuottama viehätys puolestaan vaan lisää teissä lemmen viehkeyttä. Ja ne suloiset siteet, jotka teitä odottavat, ovat yhtä paljon järkevyytenne kuin kiintymyksenne tulos. Mutta sanoppa minulle, sinä suora mies: onko tämä niin puhdas intohimo silti vähemmin sinua kahlehtinut? Oletko silti vähemmin joutunut sen orjaksi, ja jos se huomispäivänä lakkaisi olemasta viaton, tukahuttaisitko sen jo huomenna? Nyt on se hetki tullut, jolloin sinun on koetteleminen voimiasi; silloin ei tätä aikaa enää ole, kun niitä tulee käyttää. Nämä vaaralliset kokeilut on suorittaminen kaukana itse vaaran lähteestä. Vihollisen näkyvissä ei suinkaan suoriteta valmistuksia ja harjotuksia taisteluun ja sitä varten valmistaudutaan jo ennen sotaa, ja taisteluun ryhdytään vasta täysin valmistautuneina."