"On suuri erehdys jakaa intohimot luvallisiin ja luvattomiin, jotta voisi antautua edellisten valtaan ja pidättäytyä jälkimäisistä. Kaikki intohimot ovat hyviä, kun kykenee niitä hallitsemaan, kaikki intohimot taas ovat pahoja, jos jättäytyy niiden orjaksi. Luonto kieltää meitä ulotuttamasta pyyteitämme voimapiiriämme kauemmaksi; järki kieltää meitä tavoittelemasta sellaista, jota emme voi saavuttaa. Omatunto taas ei kiellä meitä olemasta kiusausten alaisina, vaan kieltää antamasta kiusausten itseämme voittaa. Meidän tahdostamme ei riipu, onko meillä intohimoja vai olemmeko niitä vailla, mutta tahdostamme on riippuvaa hillitsemmekö niitä vai emmekö. Kaikki ne tunteet, joita hillitsemme, ovat oikeutettuja, kaikki ne tunteet taas, jotka meitä hallitsevat, ovat rikollisia. Mies, joka rakastaa toisen vaimoa, ei ole rikollinen, jos hän alistaa tämän onnettoman intohimonsa velvollisuuden lain alaiseksi. Mutta jos hän rakastaa omaa vaimoansa niin kiihkeästi, että tälle rakkaudelle uhraa kaiken, hän on syyllinen."
"Älä odota minulta pitkiä siveysopillisia ohjeita, sillä minulla on vaan yksi sinulle annettavana, ja se käsittää kaikki muut. Ollos mies ja pidätä sydäntäsi ihmisasemasi rajojen sisällä. Tutki ja opi tuntemaan nämä rajat, kuinka ahtaat ne lienevätkin, sillä niin kauan kuin niiden sisällä pysyy, ei ole onneton. Onneton ihminen on silloin, kun mielettömien halujensa valtaamana pitää mahdollisena mahdotonta, hän on onneton, kun unhottaa ihmisasemansa muodostaakseen itselleen kuvitellun aseman, josta kuitenkin aina vajoaa takaisin todellisuuteen. Ainoa minkä menettäminen on meille vaikeata, on kaikki sellainen, jonka omistamiseen luulemme itsellämme olevan oikeuden. Ilmeinen mahdottomuus toivomaamme saavuttaa vierottaa meidät siitä; pyyteet, jotka ovat vailla kaikkea täyttymyksen toivoa, eivät mieltämme ahdista. Kerjäläistä ei vaivaa halu päästä kuninkaaksi. Kuningas pyrkii Jumalan arvoon vasta silloin, kun hän ei enää pidä itseään ihmisenä."
"Ylpeyden aiheuttamat harhaluulot tuottavat meille suurimpia kärsimyksiämme; mutta inhimillisen kurjuuden tarkastaminen saattaa sitävastoin aina viisaan ihmisen maltilliseksi. Hän pysyy alallaan eikä levottomana pyri siitä pois; hän ei turhaan tuhlaa voimiaan nauttiakseen sellaisesta, jota ei kuitenkaan kykene pysyväisesti omistamaan. Ja koska hän käyttää hyvin kaikki voimansa todella omistamastaan hyvin nauttiakseen, hän on itse teossa voimakkaampi ja rikkaampi kuin me, juuri sen nojalla, että hän haluaa vähempää kuin me muut. Voinko minä, ollen kuolevainen ja katoavainen olento, täällä maan päällä solmia iäisiä siteitä, täältä kun kaikki vaihtuu ja katoaa ja minäkin huomispäivänä voin muuttaa pois? Oi Émile, poikani, jos sinut menettäisin, niin mitä minulle jäisi itsestäni? Ja kuitenkin minun täytyy tottua siihen ajatukseen, että voin sinut menettää, sillä kukapa tietää milloin sinut minulta temmataan pois!"
"Jos siis tahdot elää onnellisena ja järkevänä, niin älä kiinnitä sydäntäsi muuhun kauneuteen, kuin sellaiseen, joka on häviämätön. Asemasi rajoittakoon halujasi ja velvollisuutesi käykööt sydämesi pyyteiden edellä. Ulotuta välttämättömyyden laki modaalisiin seikkoihin; totuta itsesi tyytymään siihen, että osaat olla vailla sellaista, mikä sinulta voidaan riistää. Opi luopumaan kaikesta, kun hyve niin käskee, opi asettumaan yläpuolelle tapahtumia, irrottamaan sydäntäsi, ilman että ne voivat sitä raadella; opi olemaan rohkea vastoinkäymisissä, jotta et koskaan olisi onneton; opi järkähtämättömästi täyttämään velvollisuutesi, jotta et koskaan olisi rikollinen. Silloin olet oleva onnellinen huolimatta kohtalosta ja järkevä huolimatta intohimoistasi. Silloin katoavaistenkin olioiden omistamisesta olet löytävä ylenpalttista mielihyvää, jota ei mikään kykene häiritsemään. Sinä olet omistava ne, ilman että sinä itse olet niiden hallussa, ja sinä olet huomaava, että ihminen, jonka käsistä kaikki soluu pois, nauttii ainoastaan sellaisesta, josta raskitsee luopua. Sinulla tosin silloin ei ole oleva kuvitellun nautinnon tuottamaa mielihyvää, mutta eipä sinulla myöskään ole oleva tuollaisen nautinnon tuottamia suruja. Olet voittava paljon tämän vaihdon kautta, sillä nuo surut ovat lukuisat ja todelliset, jotavastoin nautinto on harvoin esiintyvä ja turha. Kun olet voittanut niin monta harhaan menevää mielipidettä, olet vielä voittava senkin, joka antaa elämälle niin suuren arvon. Olet viettävä omaa elämääsi, vailla levottomuutta, ja olet päättävä sen kauhutta: olet siitä luopuva niinkuin kaikesta muusta. Muut kauhistuksen valtaamina luulevat kuollessaan lakkaavansa olemasta; sinä taas, joka tunnet tämän elämän mitättömyyden, katsot oikean elämän silloin vasta alkavan. Kuolema on häijyn ihmisen elämän loppu, mutta oikeamielisen elämän alku."
Émile kuuntelee minua levottomuuden sekaisella tarkkaavaisuudella. Hän pelkää, että tätä johdantoa on seuraava joku surullinen johtopäätös. Hän aavistaa, että minä, huomauttamalla hänelle miten tärkeätä on harjottaa sielun voimia, tahdon saattaa hänet tämän harjotuksen alaiseksi; ja kuten haavottunut, joka vapisee nähdessään kirurgin lähestyvän, hän jo luulee tuntevansa kipua tuottavan, mutta terveellisen käden koskettelevan haavaansa ja estävän häntä turmioon joutumasta.
Epätietoisena, levottomana ja kärsimättömänä kuulemaan mihin minä tahdon päästä, hän ei vastaa, vaan tekee minulle pelokkaana kysymyksen: "Mitä minun tulee tehdä?" Näin hän sanoo melkein vavisten ja rohkenematta kohottaa katseitaan. "Mitäkö tulee tehdä", minä vastaan lujasti, "tulee jättää Sophie." "Mitä sanottekaan?" hän huutaa kiivastuneena, "jättää Sophie! Hylätä hänet, pettää hänet, olla petturi, konna, valapatto!…" "Mitä!" minä virkan keskeyttäen häntä; "minultako Émile pelkää oppivansa mokomia nimiä?" "En", hän jatkaa yhtä rajusti; "ette te eikä kukaan muu voi minua siihen pakottaa. Vasten tahtoannekin olen osaava työnne hedelmiä ylläpitää ja olen osaava olla noita nimiä ansaitsematta."
Tätä ensimäistä raivonpurkausta olen odottanut: annan sen mennä ohi joutumatta itse mielenkiihkon valtaan. Ellei minulla itselläni olisi sitä malttia, jota hänelle saarnaan, turhaan näkisin vaivaa. Émile tuntee minut liian hyvin, voidakseen luulla, että minä häneltä saattaisin vaatia mitään, mikä on pahaa; ja hän hyvin tietää, että olisi paha jättää Sophie, siinä merkityksessä kuin hän tämän sanan käsittää. Hän odottaa siis että minä täydellisesti selitän asiani. Silloin minä jatkan puhettani.
"Luuletko, rakas Émile, että yksikään ihminen, olkoon sitten missä asemassa tahansa, voisi olla onnellisempi kuin mitä sinä olet ollut jo kolmen kuukauden ajan? Jos luulet, niin haihduta tämä harhaluulosi. Ennenkuin olet kokenut elämän nautintoa, olet täydelleen tuntenut sen onnea. Ei ole olemassa mitään sen korkeampaa kuin mitä sinä olet tuntenut. Aistillinen nautinto on ohimenevää. Sydämen olennainen tila sen kautta aina häiriytyy. Olet enemmän nauttinut toivojesi muodossa, kuin mitä koskaan tulet todellisuudessa nauttimaan. Mielikuvitus, joka kaunistaa sitä, mitä haluamme, hylkää sen, kun sen omistamme. Lukuunottamatta yhtä ainoata olentoa, joka on olemassa itsensä kautta, ei mikään muu ole kaunista kuin olemattomuus. Jos nykyistä tilaasi voisi ainaisesti jatkua, olisit sinä löytänyt ylimmän onnen. Mutta kaikki mikä on inhimillistä, on katoavaista. Kaikki elämässä on päättyvää ja ohimenevää, ja vaikka sitä tilaa, joka saattaa meidät onnellisiksi, kestäisi alati, niin tottuminen siitä nauttimaan lopulta heikentäisi tätä nauttimista. Ellei tapahdukaan mitään ulkonaista muutosta, niin sydän kuitenkin muuttuu. Joko onni meidät hylkää tai me hylkäämme onnen."
"Aika, jonka kulkua et mitannut, kului hurmaustilasi kestäessä. Nyt kesä on lopussa, talvi lähestyy. Vaikka voisimmekin tänä kylmänä vuodenaikana jatkaa jalkamatkojamme, eivät muut siihen suostuisi. Vasten tahtoammekin meidän täytyy muuttaa elintapaamme; tätä nykyistä emme voi jatkaa. Näen sinun kärsimättömistä silmistäsi, ettei tämä vaikeus sinua ollenkaan huolestuta. Sophien tunnustus ja sinun omat pyyteesi neuvovat sinulle helpon keinon välttää lumikinoksia ja matkaa hänen luokseen. Keinosi on epäilemättä mukava; mutta kevään tultua lumi sulaa, jotavastoin avio pysyy; täytyy kiintyä siihen joka vuodenajaksi."
"Tahdot naida Sophien etkä vielä ole tuntenut häntä viittä kuukautta! Tahdot naida hänet siksi, että hän sinua miellyttää, etkä siksi, että hän sinulle sopii. Mutta et ota huomioon, että rakkaus varsin usein erehtyy soveliaiden ominaisuuksien suhteen, ja usein ne, jotka alussa ovat toisiaan rakastaneet, lopulta rupeavat toisiaan vihaamaan. Sophie on hyveinen, sen tiedän; mutta riittääkö tämä? Riittääkö pelkkä hyveisyys saattamaan aviopuolisot toisilleen sopusuhtaisiksi? Minäpä en epäilekään Sophien hyveisyyttä, vaan hänen luonnettaan. Näyttäyykö naisen luonne yhdessä päivässä? Tiedätkö kuinka monessa eri tilassa on täytynyt nähdä naista, perinpohjin tunteakseen hänen mielenlaatuaan? Takaako neljän kuukauden kiintymys sinulle koko elämänaikaa? Ehkäpä parin kuukauden poissaolo saattaa hänet unhottamaan sinut; ehkäpä joku toinen mies vaan odottaa sinun poistumistasi karkottaakseen sinut hänen sydämestään. Ehkä palatessasi huomaat hänen olevan yhtä välinpitämättömän kuin hän tähän asti on ollut harrastunteinen. Tunteet eivät riipu periaatteista; Sophie saattaa pysyä hyvin kunniallisena, mutta lakata sinua rakastamasta. Olen taipuvainen uskomaan, että hän on oleva vakava ja uskollinen; mutta kuka sinulle takaa hänen puolestaan, ja kuka hänelle takaa sinun puolestasi, niin kauan kuin tunteenne eivät ole kestäneet koettelemusta? Odotatteko tätä koettelemusta siksi, kunnes se käy tarpeettomaksi? Odotatteko oppaaksenne toisenne tuntemaan siihen asti, kun ette enää voi erota?"