Samoin kuin vähimmin sivistyneet kansat tavallisesti ovat järkevimpiä, niin ne kansat, jotka matkustavat vähimmin, osaavat paraiten hyötyä matkastaan. He kun eivät ole niin edistyneet meidän turhanpäiväisissä tutkimuksissamme, heitä myös vähemmän vaivaa meidän turha uteliaisuutemme, joten he kääntävät koko huomionsa sellaiseen, mikä on todella hyödyllistä. Tunnen ainoastaan yhden kansan, nimittäin espanjalaiset, jotka täten matkustavat. Ranskalainen juoksentelee ulkomailla ollessaan kaikkien taiteilijoiden luona, englantilainen antaa piirustaa itselleen jonkun muinaisen taide-esineen ja saksalainen vie muistoalbuminsa jokaisen oppineen luo, jotta hän siihen jotakin kirjoittaisi. Espanjalainen sitävastoin hiljaisuudessa tutkii hallitusta, tapoja, poliisilaitosta, ja hän näistä neljästä kansallisuuksista on ainoa, joka palatessaan tuo näkemästään jonkun maalleen hyödyllisen kokemuksen mukanaan.
Muinaiskansat matkustivat vähän, lukivat vähän, kirjoittivat harvoja kirjoja, ja kuitenkin heidän meille säilyneistä kirjoistaan näkee, että he paremmin tekivät huomioita kuin mitä me teemme aikalaisistamme. Ellemme kiinnitä huomiotamme Homeroksen teoksiin, joka on ainoa runoilija, jonka teokset siirtävät meidät suorastaan siihen maahan, jota hän meille kuvaa, niin emme voi kieltää Herodotokselta sitä kunniaa, että hän on historiassaan kuvannut tapoja, vaikka tämä on tapahtunut enemmän kertomusten kuin mietteiden muodossa, paremmin kuin kaikki meidän historioitsijamme, joitten kirjat ovat täyteen sullotut kuvauksia ja luonteenpiirteitä. Tacitus on paremmin kuvannut aikansa germaaneja kuin kukaan kirjailija nykyajan saksalaisia. Kieltämättä ne, jotka ovat perehtyneet vanhanajan historiaan, tuntevat paremmin kreikkalaisia, kartagolaisia, roomalaisia, gallialaisia ja persialaisia kuin mitä yksikään meidän aikamme kansoista tuntee naapurikansojaan.
On myös tunnustaminen, että kansojen alkuperäiset luontaiset ominaisuudet päivä päivältä yhä enemmän katoavat, joten niitä on vaikeampi ymmärtää. Mikäli eri rodut sekaantuvat ja kansat sulautuvat toisiinsa, näkee noiden kansallisten erilaisuuksien vähitellen häviävän, jotka muinoin ensi katseella pistivät silmään. Ennen muinoin, jolloin kukin kansa pysyi itseensä sulkeutuneena, oli vähemmän kulkuyhteyttä, vähemmän matkoja, vähemmän yhteisiä tai vastakkaisia etuja, vähemmän poliittisia ja yhteiskunnallisia yhdyssiteitä eri kansojen välillä. Silloin ei tiedetty mitään noista kuninkaallisista kiihotuksista, joita sanotaan sopimuksenhieronnaksi, silloin ei ollut tavallisia lähettiläitä eikä alituisia residenttejä. Laajoja merimatkoja tehtiin harvoin, samoin kaupparetket ulotettiin harvoin kaukaisille seuduille, ja se vähäinen kauppa, jota yleensä harjotettiin, oli itse ruhtinaan huostassa, joka hoidatti sitä muukalaisilla, tai myöskin sitä harjottivat halveksitut henkilöt, jotka olivat vallan vailla vaikutusvaltaa ja jotka siis eivät ollenkaan kyenneet lähentämään eri kansallisuuksia toisiinsa. Nykyään on sata kertaa enemmän yhteyttä Euroopan ja Aasian välillä, kuin mitä ennen muinoin oli Gallian ja Espanjan välillä. Yksistään Euroopan eri valtiot olivat toisistaan enemmän erillään kuin koko maapallon valtakunnat tätä nykyä.
Lisäksi on ottaminen huomion, että muinaisajan kansat enimmäkseen pitivät itseään alkuasukkaina eli omasta maastaan polveutuvina, he kun olivat tarpeeksi kauan pitäneet sitä hallussaan, unhottaakseen ne kaukaiset vuosisadat, jolloin heidän esi-isänsä olivat heidän maahansa asettuneet ja ehtiäkseen saada ajalta ja ilmanalalta pysyviä vaikutuksia. Meillä taas roomalaisten maahantulo ja barbaarien siirtymiset ovat sekoittaneet kaiken ja hävittäneet kaiken alkuperäisyyden. Nykyajan ranskalaiset eivät enää ole noita kauniita ihmisiä, jotka olivat luodut taideteosten malleiksi. Roomalaistenkin ulkomuoto, kuten myös heidän luonteensa, on muuttunut. Persialaiset, jotka ovat tataarien maan alkuasukkaita, menettävät menettämistään alkuperäistä rumuuttaan tserkessiläisen veren vaikutuksesta. Eurooppalaiset eivät enää ole gallialaisia, germaaneja, iberiläisiä eivätkä allobrogeja; he ovat kaikki vaan eri lailla ulkomuodoltaan ja vielä enemmän tavoiltaan huonontuneita skyyttilaisia.
Tämän vuoksi vanhat erot rotujen välillä ja ilman ja maanlaadun erikoisluonne saattoivat selvemmin tuntuvaksi eri kansojen luonnonlaadun, ulkomuodon, tavat, luonteet, kuin mitä on laita meidän aikoinamme jolloin Euroopan epävakaisuus ei salli yhdenkään luonnollisen syyn tehdä pysyvää vaikutustaan. Niinpä esim. metsiä kaadetaan, suot kuivataan, maata viljellään yhdenmukaisemmin, joskin huonommin, joten ei edes ulkonaiseen maanlaatuun ja muotoon painu eri maissa eri leimaa.
Sen, joka ottaa huomioon nämä näkökohdat, ei luullakseni tee mieli varsin hätäisesti ivata Herodotosta, Ktesiasta ja Pliniusta siitä, että he ovat kuvanneet eri maiden asukkaita alkuperäisin piirtein sekä niiden selvien erilaisuuksien valossa, joita me emme enää heissä huomaa. Täytyisipä jälleen nähdä samat ihmiset, voidakseen heissä huomata noiden kirjailijoiden esittämät piirteet; eikä mikään seikka olisi saanut heitä muuttaa, jotta he olisivat pysyneet samoina. Jos voisimme asettaa havaintomme esineeksi yhdellä haavaa kaikki ihmiset, jotka ovat eläneet, niin onko epäilemistäkään että huomaisimme eri vuosisatojen ihmisissä enemmän eroa kuin mitä nykyään huomaamme olevan eri kansallisuuksien välillä?
Samalla kun huomioiden tekeminen käy vaikeammaksi, niitä tehdään huolimattomammin ja huonommin. Tämä on toinen syy huonoon menestykseemme ihmiskunnan luonnonhistorian tutkimisessa. Se opetus, joka saadaan matkoista, liittyy siihen tarkoitusperään, joka on aiheuttanut ne. Jos tämä tarkoitusperä on määrätyn filosofisen järjestelmän rakentaminen, ei matkustaja koskaan näe mitään muuta kuin sitä, mitä tahtoo nähdä. Jos tämä tarkoitus taas on edun saavuttaminen, se kokonaan valtaa matkustajan tarkkaavaisuuden. Kauppa ja taiteet, jotka sekoittavat ja sulattavat yhteen eri kansoja, estävät myös ihmisiä toisiaan tutkimasta. Kun he tietävät, mitä hyötyä heillä voi olla toisistaan, niin mitäpä muuta heidän enää tarvitsisi tietää!
Ihmiselle on hyödyllistä tuntea kaikki ne paikat, joissa voi elää, jotta hän voisi valita sen paikan, missä voi mukavimmin elää. Jos kukin tulisi toimeen yksin, ei hänen tarvitsisi tuntea muuta maata kuin sen, joka voi häntä elättää. Villi-ihminen, joka ei tarvitse kenenkään apua ja joka ei himoiten tavoittele mitään maailmassa, ei tunne eikä halua tuntea mitään muuta kuin omaa maatansa. Jos hänen toimeentullakseen on pakko laajentaa toiminta-alaansa, niin hän pakenee ihmisten asumia seutuja; hän pyrkii ainoastaan tekemisiin eläinten kanssa ja tarvitsee ainoastaan niitä ravinnokseen. Mutta meidän kaikkien, joille yhteiskuntaelämä on välttämätön ja jotka emme enää voi olla tuhoamatta kanssa-ihmisiämme, on perin tärkeätä käydä niissä maissa, joissa ihmisiä asuu tiheimmässä. Sen vuoksi kaikki rientävät Roomaan, Pariisiin, Lontooseen. Suurissa pääkaupungeissa ihmisveren hinta on aina halvin. Täten opitaan tuntemaan ainoastaan suuret kansat, ja nämä ovat aina kaikki toistensa kaltaisia.
Mutta onhan meillä oppineita, sanonee joku, jotka matkustavat oppiansa kartuttaakseen; — tämä on kuitenkin erehdys. Oppineetkin, kuten kaikki muut, matkustavat edun vuoksi. Platon ja Pythagoraan kaltaisia miehiä ei enää ole, tai jos sellaisia on, he asuvat hyvin kaukana meistä. Meidän oppineet matkustavat yksinomaan hallituksen käskystä. Heidät lähetetään kiireisesti matkaan, maksetaan heidän matkakulunkinsa ja annetaan heille palkkio siitä, että menevät ottamaan selkoa jostakin esineestä, joka varmaankaan ei ole moraalista laatua. He ovat velkapäät uhraamaan kaiken aikansa tälle yhdelle tutkimusesineelle, sillä he ovat liian rehellisiä kantamaan palkkiota sitä ansaitsematta. Jos jossakin maassa jotkut uteliaat henkilöt matkustavat omalla kustannuksellaan, ei tämä koskaan tapahdu siinä tarkoituksessa, että tutkisivat ihmisiä, vaan siinä, että päinvastoin heille näyttäisivät mitä itse tietävät. Heidän silmämääränään ei ole tietojen kartuttaminen, vaan koreileminen omilla tiedoilla. Mitenkä he matkoillaan oppisivatkaan ravistamaan itsestään yleisen mielipiteen taakkaa. Matkustavathan he ainoastaan palvellakseen tuota mielipidettä.
On suuri ero, matkustaako nähdäkseen maita vai kansoja. Edellinen on aina uteliaiden silmämääränä, jälkimäinen on heille pelkkä sivuseikka. Filosofin tulee menetellä päinvastoin. Lapsi havaitsee olioita, se kun ei vielä kykene ihmisistä havaintoja tekemään. Miehen tulee alkaa vertaistensa havaitsemisesta; sitten hän havaitsee olioita, jos hänellä siihen on aikaa.