[138] Katsokaa sitä vertausta, jonka hän vuorisaarnassa itse tekee Mooseksen siveysopin ja oman siveysoppinsa välillä. Matt. 5, 21 ja seur.
[139] Velvollisuus seurata ja rakastaa maansa uskontoa ei ulotu hyvän moraalin vastaisiin dogmeihin, kuten esim. suvaitsemattomuuden dogmiin. Tämä kauhea dogmi asestaa ihmiset toisiaan vastaan ja tekee heidät kaikki ihmiskunnan vihollisiksi. Eron tekeminen yhteiskunnallisen ja kirkollisen suvaitsevaisuuden välillä on lapsellinen ja turha. Nämä molemmat suvaitsevaisuuden lajit ovat erottamattomat, eikä voi toista hyväksyä, ellei hyväksy toista. Eivätpä edes enkelit voisi elää rauhassa ihmisten kanssa, joita pitäisivät Jumalan vihollisina.
[140] Molemmat suunnat hätyyttävät toinen toistaan niin monilla sofismeilla, että olisi suunnaton ja uhkarohkea yritys ruveta niitä kaikkia luettelemaan. On jo melkoinen työ mainita muutama niistä, sitä myöten kuin ne itsestään tarjoutuvat. Eräs niin sanotun filosofisen suunnan tavallisimpia sofismeja on se, että asettavat luulotellun filosofikansan huonojen kristittyjen vastakohdaksi, ikäänkuin kansa helpommin olisi kehitettävissä tosifilosofeiksi kuin tosikristityiksi. En tiedä kumpi, hyvä filosofi vai hyvä kristitty, on helpommin löydettävissä eri yksilöiden keskuudessa. Mutta sen verran tiedän hyvin, että niin pian kuin on kysymys kansoista, täytyy olettaa sellaisia, jotka uskonnon puutteessa väärinkäyttävät filosofiaa, kuten nykyajan kansat filosofian puutteessa väärinkäyttävät uskontoa. Ja tämä seikka tuntuu minusta suuresti muuttavan kysymyksen laatua.
Bayle on varsin hyvin todistanut, että uskonkiihkoilu on turmiollisempi kuin ateismi, ja tämä on kieltämättä totta. Mutta sitävastoin hän on jättänyt sanomatta seikan, joka on yhtä tosi, nimittäin että uskonkiihko, vaikka onkin verenhimoinen ja julma, kuitenkin on suuri ja voimakas intohimo, joka ylentää ihmissydäntä, joka saattaa sen halveksimaan kuolemaa, antaa sille suunnattoman pontevuuden ja että vaan tarvitsee sitä paremmin ohjata, siitä johtaakseen mitä ylevimpiä hyveitä. Sen sijaan uskonnottomuus ja yleensä järkeilevä ja filosofinen henki kiinnittää elämään, veltostuttaa ja alentaa sielun, kohdistaa kaikki intohimoiset pyrinnöt yksityisedun ja inhimillisen minän alhaisiin öisiin pyyteisiin, täten pannen kaikessa hiljaisuudessa kaiken yhteiskuntajärjestyksen perusteet horjumaan. Sillä se mikä yksityiseduissa on yhteistä, on niin vähäpätöistä, ettei se koskaan korvaa sitä, mikä siinä on yleisvahingollista. Se, ettei ateismi saata verta vuodattamaan, tapahtuu vähemmin rauhan rakkaudesta kuin välinpitämättömyydestä hyvän suhteen. Kunhan niin sanottu oppinut vaan saa olla rauhassa työhuoneessaan, hän varsin vähän välittää siitä, miten muun maailman käy. Hänen periaatteensa eivät johda ihmisiä surmaamaan, mutta ne vaikuttavat ehkäisten ihmisten lisääntymiseen, hävittämällä ne tavat, jotka tätä lisääntymistä edistävät, vierottamalla heidät pois vertaisistaan ja supistamalla kaikki heidän harrastuksensa salaiseen itsekkäisyyteen, joka on yhtä turmiollinen kansanlisääntymiselle kuin hyveelle. Filosofinen välinpitämättömyys vivahtaa siihen levollisuustilaan, joka vallitsee yksinvallan rasittamassa valtiossa; se on näet kuolonlepoa, ja se on tuhoavampi kuin sota.
Joskohta siis uskonkiihko välittömiin vaikutuksiinsa nähden on turmiollisempi kuin se, mitä tätä nykyä sanotaan filosofiseksi järkeilyksi, on se paljon vähemmän turmiollinen seurauksiinsa nähden. Muuten on helppo tuoda esiin kirjoissa kauniita periaatteita; mutta kysymys on siitä, ovatko ne yhtäpitävät itse järjestelmän kanssa ja johtuvatko ne välttämättömästi siitä, ja tätä kysymystä ei vielä tähän asti ole voitu ratkaista. Tulee siis ottaa selville voisiko filosofia, päästyään vapaasti vaikuttamaan ja kohottuaan valtiaaksi, hillitä maineen tavoittelua, itsekkäisyyttä, kunnianhimoa ja ihmisten pikkumaisia intohimoja ja harjottaisiko se tuota lempeätä inhimillisyyttä, jota se kynä kädessä ylistelee.
Pelkillä periaatteillaan filosofia ei voi tehdä mitään hyvää, jota ei uskonto tekisi vielä paremmin, ja uskonto tekee paljon sellaista hyvää, jota filosofia ei kykene tekemään.
Käytännössä on laita kuitenkin toisin, mutta tässäkin suhteessa tulee tarkoin punnita. Ei yksikään ihminen, jolla on uskontonsa, seuraa sitä joka kohdassa, se on totta. Useimmilla ei ole uskontoa ollenkaan, tai jos onkin, eivät sitä ollenkaan noudata; tämä on myöskin totta. Mutta onpa niitäkin, joilla on uskonto ja jotka sitä ainakin osaksi noudattavat, ja on epäilemätöntä että uskonnolliset vaikuttimet usein estävät heitä tekemästä pahaa ja saattavat heidät harjottamaan hyvettä ja kiitettäviä tekoja, joita ilman noita vaikuttimia eivät harjottaisi.
Olettakaamme, että munkki kieltää vastaanottaneensa hänelle säilytettäväksi uskottua omaisuutta. Minkä muun johtopäätöksen siitä voi tehdä kuin että se ihminen oli tyhmä, joka hänelle uskoi tuon omaisuutensa. Jos Pascal esim. olisi samoin kieltänyt vastaanottaneensa säilytettävää omaisuutta, olisi hän ollut ulkokullattu ihminen, eikä mitään muuta. Mutta munkki!… Ovatko ne henkilöt, jotka uskonnon verukkeella käyvät kauppaa todella uskonnollisia? Kaikki ne rikokset, joita papit yhtä hyvin kuin maallikotkin tekevät, eivät suinkaan todista, että uskonto olisi hyödytön, vaan että hyvin harvoilla ihmisillä on uskontoa.
Uuden ajan hallitukset saavat kieltämättä kiittää kristinuskoa vanhasta mahtivallastaan ja kapinallisten liikkeiden harvinaisuudesta. Uskonto on saattanut niiden oman hengenkin vähemmän verenhimoiseksi. Tämän voi todistaa vallan yksinkertaisesti vertaamalla vanhanajan hallituksiin. Selvempi käsitys uskonnosta on syrjäyttäen uskonkiihkon vuodattanut enemmän lempeyttä kristittyihin tapoihin. Tämä muutos ei suinkaan ole kirjallisuuden ja tieteen ansio, sillä missä tahansa ne ovatkin kukoistaneet, ei inhimillisyyttä ole sen suuremmassa määrin kunnioitettu. Parhaan todisteen tästä tarjoavat ateenalaiset, egyptiläiset, Rooman keisarit ja kiinalaiset. Mutta kuinka monet armeliaisuudenteot ovat evankeliumin aiheuttamat! Kuinka monta vääryydenpoistoa ja vahingonkorvausta se saattaa katolilaiset toimeenpanemaan! Kuinka monta leppymystä ja almunantoa aiheuttaa meillä ehtoolliselle-menon lähestyminen! Kuinka suuressa määrin heprealaisten riemuvuosi lievensi vääryydellisten omistajien ahneutta! Kuinka paljon onnettomuutta se ehkäisi! Lain suojelema veljeys yhdisti koko kansan jäsenet toisiinsa; heillä ei nähty ainoatakaan kerjäläistä; eipä kerjäläisiä näe turkkilaisillakaan, joilla on lukemattomia hurskaita laitoksia. Uskontonsa periaatteiden mukaisesti he ovat kestiystävällisiä uskontonsa vihollisillekin.
"Muhamettilaiset", näin kertoo Chardin, "sanovat, että ylösnousemusta seuraavan tutkinnon jälkeen kaikki ruumiit kulkevat yli sillan, nimeltä Pul-Serrho, joka on rakennettu iäisen tulen yläpuolelle; tätä siltaa saattaa heidän puheidensa mukaan sanoa kolmanneksi ja viimeiseksi tutkistelun paikaksi, sillä tällä sillalla erotetaan hyvät pahoista j.n.e."