Sanotaan useiden kätilöiden puristelevan vastasyntyneen lapsen päätä antaakseen sille paremman muodon; ja tämä sallitaan! Päämme, sellaisina kuin ne lähtevät Luojan kädestä, muka ovat huonosti muodostettuja; kätilöiden muka pitää muovailla niitä ulkonaisesti ja filosofien sisällisesti. Karaibit ovat puolta onnellisemmassa asemassa kuin me.

Tuskin on lapsi lähtenyt äidin kohdusta ja tuskin se ehtii nauttia vapaudestaan saada liikuttaa ja ojentaa jäseniään, kun se uudelleen sidotaan. Se kapaloidaan, se pannaan loikomaan pää liikkumattomana ja jalat ojennettuina ja käsivarret puristettuina kylkiin; se kääritään kaikenlaisiin liinoihin ja siteihin, jotka eivät salli sen muuttaa asentoansa. Hyvä on vielä, jos ei sitä ole kapaloitu niin kireälle, ettei se voi hengittää ja jos on oltu kyllin varovaisia ja pantu se loikomaan kupeelleen, niin että ne nesteet, joiden tulee poistua suun kautta, pääsevät itsestään valumaan ulos; sillä lapsi ei edes ole niin vapaa, että voisi kääntää päätänsä sivulle helpottaakseen niiden valumista.[10]

Vastasyntyneellä lapsella on tarve ojentaa ja liikuttaa jäseniään, vapauttaakseen ne siitä jäykkyydestä, jonka alaisena, ikäänkuin kerään käärittyinä, niiden on ollut pakko niin kauvan pysyä. Ne tosin ojennetaan, mutta ne estetään liikkumasta; pääkin vangitaan myssyyn; tuntuu siltä kuin pelättäisiin lapsen näyttävän elonmerkkejä.

Näin jokaisen ruumiin sisäosien tarve päästä kehittymään ehkäistään estämällä se liike, jota tuo kehitys vaatisi. Lapsi ponnistelee lakkaamatta turhaan ja täten uupuvat sen voimat tai hidastuu niiden varttuminen. Äidin kohdussa sen oli vähemmin ahdas olla kuin kapaloissaan; en voi huomata mitä etua sillä on ollut syntymisestään.

Toimettomuus ja pakollisuus, jossa pidetään lapsen jäseniä, välttämättömästi häiritsevät veren ja muiden nesteiden kiertoa ja estävät lasta voimistumasta, kasvamasta ja vahingoittavat sen ruumiin rakennetta. Niillä seuduin, missä ei ryhdytä tuollaisiin luonnottomiin varokeinoihin, ihmiset ovat kaikki suuria, vahvoja ja sopusuhtaisesti kehittyneitä. Niissä maissa, missä lapset kapaloidaan, vilisee kyttyräselkäisiä, ontuvia, vääräsäärisiä, riisitautisia, raajarikkoja ja kaikenlaisia vaivasia. Pelätään lapsen ruumiin tulevan viallisiksi, jos annetaan sen vapaasti liikkua, ja sentähden kiireisesti puristetaan sen jäsenet kokoon, ja täten todella saatetaan se surkastumaan. Näyttää siltä kuin tahdottaisiin tehdä lapset hervottomiksi, niin etteivät ne voisi tulla raajarikoiksi.

Täytyy olettaa, että sellainen julma pakkotila vaikuttaa lasten mielentilaan ja luonnonlaatuun. Heidän ensimäinen tunteensa on tuskan ja kivun tunne; he kohtaavat estettä yrittäessään pienintäkin tarpeen vaatimaa liikettä; ollen onnettomammat kuin pahantekijä raudoissaan ne turhaan ponnistelevat, tuskaantuvat ja huutavat. Niiden ensi ääni, niin sanotaan, on itku? Tietysti; niitä kiihotetaan syntymästä alkaen; ensi lahjat, jotka niille annetaan, ovat kahleita; ensi kohtelu, joka niiden osaksi tulee, on kidutusta. Koska niillä ei ole mikään muu vapaana kuin ääni, niin miksi eivät ainakin sitä käyttäisi hyväkseen valittaakseen. Ne valittavat sitä kärsimystä, johon ne pakotetaan: jos teitä yhtä pahoin pideltäisiin, huutaisitte kovemmin kuin ne.

Mistä tämä järjetön tapa johtuu? Luonnottomasta asianhaarasta. Siitäperin kuin äidit, unhottaen ensimäisen velvollisuutensa, ovat jättäneet lastensa imettämisen toisten tehtäväksi, on sitten täytynyt uskoa ne palkatuille naisille, jotka täten joutuen vieraiden lasten äideiksi ja kuulematta luonnon ääntä sisällänsä ovat koettaneet päästä niin vähällä vaivalla kuin suinkin. Täytyisihän lakkaamatta pitää silmällä vapaana olevaa lasta; mutta kun se on hyvin nivottu kapaloihinsa, se työnnetään johonkin nurkkaan eikä välitetä sen huudoista. Kunhan vaan ei ole olemassa todisteita imettäjän huolimattomuudesta, kunhan pienokainen vaan ei taita käsivarttaan tai jalkaansa, niin mitä siitä on väliä, jos se kuolee tai jos siitä tulee heikko potilas koko elinajakseen? Sen raajat säilytetään eheinä ruumiin kustannuksella; ja sattui mitä sattui, niin imettäjä on syytön.

Tietävätköhän nuo hellät äidit, jotka vapautuneina lastensa hoitamisesta antautuvat kaupungin iloisiin huvituksiin, minkä kohtelun kapalolapsi maalla saa osakseen? Pienimmänkin askareen tarjoutuessa, kapalolapsi ripustetaan naulaan kuin vaatemytty; ja sen ajan kuin imettäjä pitämättä kiirettä toimittaa askareensa, tuo poloinen riippuu siinä ikäänkuin ristiinnaulittuna. Kaikki lapset, joita on havaittu tässä asemassa olevina, ovat olleet kasvoiltaan punasinervät; kun rinta on ollut kovassa puristuksessa, ei veri ole päässyt kiertämään vaan on noussut päähän; ja on luultu poloisen olevan vallan tyytyväisen, kun sillä ei ole ollut voimaa huutaa. En tiedä, montako tuntia lapsi voi pysyä tässä tilassa menettämättä henkeänsä, mutta en suinkaan luule, että sitä voi kestää pitkään. Siinä, luullakseni, suurimpia kapaloiden tuottamia mukavuuksia.

Väitetään, että kapaloimatta jätetyt lapset voisivat asettua vaarallisiin asentoihin ja tehdä liikkeitä, jotka voisivat vahingoittaa niiden jäsenten oikeata kehittymistä. Tuo on väärän viisauden järkeilyjä, joita kokemus ei koskaan ole todeksi osottanut. Niistä monista lapsista, joita meitä älykkäämmät kansat imettävät ja kasvattavat vallan vapaina kapaloista, ei yksikään saa vammaa tai tule rammaksi. Niillä ei ole tarpeeksi voimaa tehdä vaarallisia liikkeitä, ja kun sattumalta asettuvat väkinäiseen asentoon, niin sen aiheuttama kipu heti panee ne sen hylkäämään.

Päähämme ei vielä ole pälkähtänyt panna kapaloihin koiranpentuja ja kissanpoikasia; huomataanko tästä laiminlyömisestä niille olevan jotakin vahinkoa? Ihmisten lapset ovat raskaammat ja kömpelömmät, se kyllä myönnetään; mutta ne ovat myös suhteellisesti heikommat. Tuskin ne voivat liikkua, miten ne sitten voisivat vioittua rammoiksi? Jos ne käännettäisiin selälleen loikomaan, ne kuolisivat tässä asennossa, kuten kilpikonna, kun eivät kykenisi kääntymään.