Naiset eivät tyydy yksistään siihen, että ovat hylänneet lasten imettämisen, he lisäksi menettävät halun synnyttää lapsia; onhan tämä seuraus vallan luonnollinen. Niin pian kuin äiteys käy rasittavaksi, keksitään kyllä keino vapautua siitä kokonaan: aviollista yhteyttä tahdotaan harjottaa niin, ettei kartu lapsia, jotta voitaisiin antautua nautintoon niin usein kuin suinkin, ja näin käytetään suvun vahingoksi se viehätys, joka on annettu sen kartuttamista varten. Tämä tapa ynnä muut väkiluvun vähenemisen syyt osottaa meille mikä kohtalo läheltä uhkaa Europpaa. Tämän maanosan synnyttämät tieteet, taiteet, filosofia ja tavat muuttavat sen ennen pitkää erämaaksi. Siinä tulee asumaan villipetoja; eipä se silloin ole suuresti muuttanut asujamia.
Olen joskus nähnyt sellaisten nuorten vaimojen pikkutemput, jotka teeskentelevät tahtovansa imettää lapsiaan. He osaavat järjestää asiat niin, että heidän muka on pakko luopua tästä mielijohteesta; taitavasti he osaavat asettaa niin, että puoliso, lääkäri ja etenkin äiti kieltää heiltä tuon velvollisuuden täyttämisen. Aviomies, joka uskaltaisi suostua siihen, että hänen vaimonsa imettäisi lastansa, olisi huutavassa hukassa. Hänestä tehtäisiin murhaaja, joka muka tahtoo päästä irti vaimostaan. Olkaa siis varovaiset, hyvät aviomiehet ja uhratkaa kotirauhanne hyväksi isänrakkautenne! Onneksi sentään maalla tapaa kieltäytyvämpiä vaimoja kuin teidän vaimonne ovat! Vielä onnellisempi seikka olisi se, jos se aika, jonka nämä voittavat, tulisi käytetyksi yksinomaan teitä varten!
Naisen velvollisuuksista ei ole mitään epäilystä olemassa; kysymys on vaan siitä, onko, äitien halveksiessa velvollisuuttaan, yhdentekevää saako lapsi ravintonsa äidin vai toisen maidosta. Puolestani pidän tätä kysymystä, jonka arvostelijoita lääkärit ovat, naisten eduksi ratkaistuna.[11] Minä puolestani olen myöskin sitä mieltä, että lapsen on parempi imeä terveen imettäjän kuin sairaan äidin maitoa, sillä sen kautta se voisi saada jonkun uuden taudin siitä verestä, josta se on syntynyt.
Mutta onko kysymystä tarkastettava ainoastaan aineelliselta kannalta ja tarvitseeko lapsi vähemmin äidin huolenpitoa kuin hänen rintaansa? Toiset naiset, jopa eläimet voivat antaa lapselle maitoa; jonka äiti siltä kieltää; mutta äidin hoitoa ei mikään voi korvata. Se nainen, joka imettää toisen eikä omaa lastansa, on huono äiti; mitenkä hänestä siis voisi tulla hyvä imettäjä? Tosin hän saattaa siksi kehittyä, mutta hitaasti, sittenkuin tottumus on muuttanut luonnon; mutta huonosti hoidettu lapsi ehtii kuolla sata kertaa, ennenkuin sen imettäjä on ruvennut tuntemaan äidin hellyyttä sitä kohtaan.
Mutta jos näin edullinen asianlaita esiintyykin, nimittäin että imettäjä hellästi kiintyy hoidokkaaseensa, niin siitä kuitenkin johtuu epäkohta, jonka yksinään pitäisi riistää jokaiselta tunteelliselta vaimolta halu imetyttää lastansa toisella, nimittäin se seikka, että toinen jakaa hänen kanssaan äidinvelvollisuuksia, tai oikeammin että hän luovuttaa ne pois, että näkee lapsensa rakastavan toista naista yhtä paljon ja enemmänkin kuin häntä itseään, että huomaa lapsen äitiään kohtaan tunteman hellyyden armoksi, mutta kasvatusäitiään kohtaan tunteman hellyyden velvollisuudeksi. Sillä olenhan velkapää tuntemaan lapsen kiintymystä siihen henkilöön, joka on suonut minulle äidin huolenpitävän hoidon.
Tapa, jolla koetetaan saada tämä epäkohta korjatuksi, on se, että herätetään lapsissa halveksimista niiden imettäjää kohtaan, kohtelemalla näitä tavallisina palvelijattarina. Kun heidän tehtävänsä on täytetty, niin lapsi otetaan pois tai imettäjä erotetaan palveluksestaan: ja kohtelemalla häntä tylysti häneltä viedään halu käydä katsomassa kasvattiaan. Jonkun vuoden kuluttua tämä ei enää näe häntä eikä tunne häntä. Äiti, joka luulee astuvansa hänen sijalleen ja korjaavansa laiminlyömisensä ankaruudella, erehtyy pahasti. Sen sijaan että tekisi väärin kasvatetusta pienokaisesta hellän pojan, hän harjottaa häntä kiittämättömyyteen; ja tällä menettelyllään hän saattaa lapsensa halveksimaan häntä, joka hänelle on elämän antanut samoin kuin sitä henkilöä, joka on häntä maidollaan imettänyt.
Kovin kernaasti viipyisin vielä tarkastamassa tätä seikkaa, jos ei olisi niin lamauttavaa turhaan puolustaa näin hyödyllisiä asioita. Tämä riippuu useammasta seikasta kuin mitä ajatellaankaan. Jos tahdotte että kukin palaisi täyttämään ensimäiset velvollisuutensa, niin alkakaa äideistä; olette hämmästyvät aikaansaamistanne muutoksista. Kaikki paha johtuu järjestänsä tästä ensimäisestä turmeluksesta; koko siveellinen järjestys mullistuu; luonto surkastuu jokaisessa sydämessä; kotien sisäinen elämä käy yksitoikkoisemmaksi; kasvavan perheen tarjoama liikuttava viehätys ei pääse vaikuttamaan perheen isiin eikä herättämään kunnioituksen tunnetta vieraissa; äitiä, jonka lapsia ei näe, pitää vähemmässä arvossa; ei ole mitään koossapitävää yhtenäisyyttä perheissä; jokapäiväisen seurustelun synnyttämä tottumus ei pääse vahvistamaan perhesiteitä; ei ole enää isiä, äitejä, lapsia, ei veljiä eikä sisaria. Eiväthän nämä kaikki edes tarpeeksi tunne toisiaan, mitenkä he sitten voisivat toisiaan rakastaa? Kukin ajattelee vaan itseään. Kun koti tarjoaa pelkkää surunomaista yksinäisyyttä, täytyy tietysti mennä muualle huvittelemaan.
Mutta jos äidit suvaitsevat itse ruveta lapsiaan imettämään, niin tavat paranevat itsestään, ja luonnonmukaiset tunteet heräävät kaikissa sydämissä; valtion asukasluku on karttuva; tämä ensimäinen seuraus, tämä ainoa seuraus on liittävä kaikki sopusuhtaiseksi kokonaisuudeksi. Kotielämän tarjoama viehätys on paras vastamyrkky huonoille tavoille. Lasten meluavat leikit ja heidän aiheuttamansa vaivannäkö, joita alussa pidetään häiritsevinä, muuttuvat miellyttäviksi; ne saattavat isän ja äidin toisilleen tarpeellisemmiksi, rakkaammiksi, ne lujittavat aviollisia siteitä. Kun kotielämä on vilkas ja iloinen, silloin kotoiset huolenpidot ovat vaimon rakkain tehtävä ja miehen viehkein huvitus. Näin siis tämän ainoan epäkohdan korjaamisesta seuraisi yleinen parannustila ja luonto olisi pian palauttanut kaikki oikeutensa. Niin pian kuin naisista taas on tullut äitejä, niin kohta miehistä tulee isiä ja puolisoja.
Turhaa puhetta! Ei edes kyllästyminen seuraelämän huvituksiin saata palauttaa tuota onnellista tilaa. Naiset ovat lakanneet olemasta äitejä; he eivät enää siksi rupea, eivät tahdo ruveta. Vaikka tahtoisivatkin, niin tuskinpa voisivat enää. Tätä nykyä näet, kun nurja ja luonnonvastainen tila vallitsee, jokaisen parempaa tavoittelevan täytyisi taistella kaikkia niitä vastaan, joiden kanssa tulee tekemisiin ja jotka kaikki liittoutuisivat vastustamaan menettelytapaa, jota toiset eivät ole noudattaneet ja toiset eivät tahdo noudattaa.
On kuitenkin joskus olemassa hyvänluontoisia nuoria naisia, jotka tässä suhteessa rohkenevat vastustaa muodin valtaa ja sukupuolensa parjaushuutoja, täyttäen hyveisellä pelottomuudella tämän luonnon heille määräämän suloisen velvollisuuden. Oi jospa heidän lukunsa lisääntyisi sen siunauksen viehätyksestä, joka on suotu tuota jaloa menettelytapaa noudattaville! Perustuen mitä yksinkertaisimman järkitoiminnan päätelmiin sekä tekemiini havaintoihin, joita en koskaan ole vääriksi huomannut, rohkenen luvata tällaisille äideille vahvaa ja pysyvää kiintymystä heidän miestensä puolelta, vilpitöntä ja todellista rakkautta heidän lastensa puolelta, kanssaihmisten kunnioitusta ja arvossapitoa, onnellisia synnytyksiä ilman pahoja seurauksia, lujaa ja jäntevää terveyttä ja lopuksi tuon ilon, että kerran näkevät omien tyttäriensä noudattavan heidän esimerkkiään ja että heitä mainitaan muille esikuvana.