Mutta jos sen sijaan, että toimeentuloanne varten turvautuisitte noihin korkeisiin tietoihin, jotka ovat omansa ravitsemaan sielua eivätkä ruumista, turvaudutte hädässänne kättenne taitavuuteen, kaikki vaikeudet katoavat ja kaikki juonittelu käy turhaksi. Apukeino on silloin aina tarvittaessa valmis. Rehellisyys ja kunniantunto eivät enää ole toimeentulon esteenä. Teidän ei enää tarvitse olla pelkuri ja valhettelija ylhäisten edessä, ei notkea ja mateleva konnien edessä, ei halpamaisen kohtelias kaikille eikä lainanottaja tai varas, mikä on jotenkin sama asia, jos ei omista mitään. Toisten mielipiteet eivät teitä liikuta, teidän ei tarvitse saavuttaa kenenkään suosiota, ei tarvitse imarrella houkkioita, ei taivuttaa mitään ovenvartijaa eikä maksaa mitään rakastajatarta eikä tehdä, mikä on vielä pahempaa: häntä ylistellä. Vähän teitä liikuttaa se, että konnat johtavat valtion asioita. Se ei ole estävä teitä vaatimattomassa elämässänne olemasta rehellinen mies ja ansaitsemasta leipäänne. Astutte vaan sisälle ensimäiseen oppimaanne ammattia harjottavan mestarin verstaaseen ja sanotte: Mestari, tarvitsen työtä. Hän on vastaava: Toveri, istu tuohon ja tee työtä. Ennenkuin päivällishetki saapuu, olette ansainnut päivällisenne. Jos olette ahkera ja kohtuullinen, olette ennenkuin viikko on lopussa ansainnut niin paljon, että sillä voitte elää viikon edelleen. Olette elänyt vapaana, terveenä, totuutta noudattavana, ahkerana ja oikeamielisenä. Se, joka täten ansaitsee toimeentulonsa, ei hukkaa aikaansa.

Tahdon välttämättömästi, että Émile oppii jonkun ammatin. Ainakin jonkun kunniallisen ammatin, sanonette. Mitä tämä sana merkitsee? Eikö ehkä jokainen yleisölle hyödyllinen ammatti ole kunniallinen? Minä en tahdo että hänestä tulisi koruompelija, ei kultaaja eikä lakeeraaja, kuten Locken aatelismies. En myöskään tahdo että hänestä tulisi soittotaiteilija, näyttelijä eikä kynäilijä.[91] Lukuunottamatta mainittuja ja niiden kaltaisia ammatteja hän saa valita minkä ammatin tahtoo, minä en ollenkaan aio häntä estää. Näen mieluummin että hän on suutari kuin runoilija ja että hän laskee kivillä teitä kuin että tekisi porsliini-kukkia. Mutta, huomauttanee joku, ovathan poliisit, urkkijat ja pyövelit hyödyllistä väkeä. Minä sanon että syy on yksinomaan hallituksen, että niin on laita. Mutta jättäkäämme tämä seikka, tunnustan olleeni väärässä. Ei riitä, että valitaan hyödyllinen ammatti; on välttämätöntä ettei se vaadi harjottajiltaan halpamaisen sielun ominaisuuksia eikä sellaista, mikä sotii inhimillisyyttä vastaan. Palatkaamme siis ensiksi käyttämiini sanoihin: valitkaamme kunniallinen ammatti. Mutta muistakaamme aina, ettei ole olemassa kunniallisuutta, joka ei samalla ole hyödyllinen.

Eräs kuuluisa tämän vuosisadan kirjailija,[92] jonka teokset ovat täynnä suuria tuumia ja pieniä näkökohtia, oli kuten kaikki muutkin hänen uskontunnustukseensa kuuluvat papit, tehnyt lupauksen olla ottamatta itselleen omaa vaimoa. Mutta ollen muita herkkätuntoisempi aviorikoksen suhteen, hän, kuten kerrotaan, piti talossaan kauniita palvelijattaria, joiden seurassa hän parhaimman taitonsa mukaan hyvitti tuolla ajattelemattomalla päätöksellä solvaamaansa ihmissukukuntaa. Hän piti kansalaisen velvollisuutena lahjoittaa isänmaalle toisia kansalaisia, ja tämänlaisella verolla, jota sille maksoi, hän lisäsi käsityöläisten säätyluokkaa. Niinpian kuin nämä lapset olivat tarpeeksi vanhat, hän antoi niiden kaikkien oppia mieleisensä ammatin ja jätti pois luvusta ainoastaan vähempää työtä kysyvät, hyödyttömät tai muodin vaihtelusta riippuvat ammatit, kuten esim. parturin ammatin, joka ei koskaan ole välttämätön ja joka milloin tahansa voi käydä tarpeettomaksi, niin kauan kuin luonto ei lakkaa antamasta meille hiuksia.

Tämmöisten näkökohtien tulee ohjata meitä valitessamme ammattia Émilelle. Tai oikeastaan ei ole meidän tehtävä sitä valita, vaan hänen itsensä. Sillä ne periaatteet, jotka häneen on istutettu, ylläpitävät hänessä hyödyttömien seikkojen ylenkatsetta, niin ettei hän koskaan tahdo hukata aikaansa työhön, jolla ei ole mitään arvoa, eikä hän tunne mitään muuta arvon määrääjää kuin todellinen hyöty. Hän haluaa sellaista ammattia, joka olisi voinut hyödyttää Robinsonia hänen saaressaan.

Tutustuttaessamme lasta luonnon ja taidon tuotteisiin, nostaessamme sen tiedonhalua ja seuratessamme minne tämä tiedonhalu sen vie, on meillä tilaisuus tutkia sen harrastuksia, taipumuksia ja kykyä ja nähdä sen älyn ensi säkenen välkähtävän, jos sillä nimittäin on erityisesti huomattavaa älykkäisyyttä. Mutta yleinen erehdys, joka on vältettävä, on se, että luullaan kyvyn ansioksi sellaista, mikä vaan on tilapäistä aikaansaannosta, ja se, että luullaan selväksi taipumukseksi siihen tai siihen ammattiin matkimisälyä, joka on yhteinen ihmiselle ja apinalle ja joka saattaa nämä molemmat vaistomaisesti tekemään kaikki, mitä näkevät tehtävän, oikein tietämättä mitä se hyödyttää. Maailma on täynnä ammattilaisia ja etenkin taiteilijoita, joilla ei ole luontaista taipumusta harjottamaansa taiteeseen; tämä on niille tyrkytetty lapsuudeniästä alkaen, joko erityisistä syistä tai sen näennäisen innon johdosta, jota lapset ovat osottaneet, ja joka olisi saattanut ne kiintymään mihin toiseen taiteeseen tahansa, jos ne vaan olisivat nähneet muiden sitä harjottavan. Niinpä moni kuullessaan rummun pärinää luulee olevansa kenraali; toinen taas näkee rakennusta rakennettavan ja tahtoo olla arkkitehti. Jokainen tuntee vetovoimaa siihen ammattiin, jota näkee harjotettavan, kun luulee sitä arvossa pidetyksi. Tunsin erään palvelijan, joka nähdessään herransa maalaavan ja piirustavan sai päähänsä itse ruveta maalaajaksi ja piirustajaksi. Tehtyään tämän päätöksen hän heti tarttui piirustimeen, josta luopui ainoastaan tarttuakseen siveltimeen, mitä ei ole hylkäävä elinaikanaan. Nauttimatta opetusta ja noudattamatta mitään sääntöjä hän rupesi piirtämään kaikkea, mikä vaan sattui hänen eteensä. Kokonaista kolme vuotta hän hukkasi, istuen nenä kiinni noissa tuhrauksissaan, ilman että mikään muu kuin hänen palveluksensa voi häntä niiden äärestä saada poistumaan, ja koskaan menettämättä harrastustaan, huolimatta siitä vähäisestä edistyksestä, jonka hänen keskinkertainen kykynsä salli. Näin hänen hyvin kuumana suviaikana kokonaista kuusi kuukautta perätysten istuvan päiväkaudet kuin kiinninaulattuna tuolillaan pienessä etelään päin olevassa huoneessa, missä oli tukehtua kuumuuteen, kun vaan kulki sen läpi, ja siinä piirustavan ja yhä uudelleen piirustavan edessään olevaa karttapalloa. Hän alkoi työnsä yhä vaan uudelleen ja uudelleen voittamattoman itsepäisesti, kunnes oli saanut piirustuksensa niin hyväksi, että saattoi olla siihen tyytyväinen. Viimein hän herransa suosion ja erään taiteilijan opastuksen kautta on päässyt niin pitkälle, että on voinut jättää palvelijatoimensa ja elää siveltimensä tuotteilla. Järkähtämätön ahkeruus korvaa johonkin määrään kykyä. Hän on tuon määrän saavuttanut, mutta ei koskaan ole pääsevä sen pitemmälle. Tämän kunnon miehen sitkeä uutteruus ja eteenpäinpyrkiminen on kiitosta ansaitseva. Hän on aina saavuttava kunnioitusta uutteruudellaan, uskollisuudellaan ja hyvillä tavoillaan. Mutta hän ei ole koskaan maalaava suurempia taideteoksia kuin kylttejä. Kuinka moni muu on pettynyt intonsa takia, luullen sitä todelliseksi kyvyksi! Vallan eri seikkoja ovat mieltymys johonkin työhön ja todellinen kyky siihen. Tarvitsemme hienompaa huomiokykyä kuin mitä ajatellaankaan, tarkoin huomataksemme lapsen oikean älyn ja taipumuksen, lapsen, joka pikemmin näyttää mielihalujaan kuin todellisia taipumuksiaan ja jota aina arvostellaan edellisten nojalla, kun ei osata tutkia jälkimäisiä. Toivoisin että joku arvostelukykyinen henkilö tekisi tutkimuksen taidosta havaita lapsia. Olisi hyvin tärkeätä tuntea tämä taito. Isillä ja äideillä ei ole edes sen alkeitakaan.

Mutta ehkä tässä panemme liiaksi painoa ammatin valitsemiseen. Koska on kysymys ainoastaan käsityön harjottamisesta, tämä valitseminen menettää merkityksensä Émilen suhteen. Hän on jo suorittanut enemmän kuin puolet oppiajastaan niiden harjotusten muodossa, jotka olemme valinneet hänen tehtäväkseen tähän asti. Mihin soisitte hänen ryhtyvän? Hän on valmis kaikkeen. Hän osaa jo käyttää lapiota ja kuokkaa. Hän osaa käyttää sorvituolia, vasaraa, höylää ja viilaa. Hän tuntee jo kaikkien ammattien työkalut. On tarpeellista ainoastaan, että hän oppii käyttämään jotakin näistä työkaluista niin taitavasti ja helposti, että vetää vertoja eteville työmiehille, jotka sitä käyttävät. Tässä suhteessa hänellä on paljon etuja muihin nähden, nimittäin että hänen ruumiinsa on notkea, hänen jäsenensä ovat taipuvat, niin että hän helposti saattaa asettua monenlaisiin eri asentoihin ja että hän rasittumatta voi jatkuvasti harjottaa erilaista liikettä. Lisäksi hänen elimensä ovat tarkat ja hyvin harjotetut. Koko ammattien koneisto on hänelle jo tuttu. Voidakseen tehdä työtä kuin mestari ainakin, hän tarvitsee ainoastaan tottumusta, ja tämä saavutetaan ainoastaan aikaa myöten. Mille ammatille, jonka valinta on meidän tehtävämme, hän siis on omistava tarpeeksi aikaa, siihen täysin perehtyäkseen? Ainoastaan tästä on nyt enää kysymys.

Annettakoon ihmiselle sellainen ammatti, joka sopii hänen sukupuolelleen, ja nuorukaiselle sellainen ammatti, joka sopii hänen iälleen. Jokainen toimi, joka pakottaa istumaan ja joka kiinnittää huoneeseen, veltostuttaen ja heikontaen ruumista, on hänelle sopimaton. Eipä nuori poika koskaan itsestään ole halunnut ruveta räätäliksi. Täytyy menetellä taidokkaasti taivuttaakseen tähän naisten ammattiin sukupuolta, jolle se ei sovellu.[93] Neulaa ja miekkaa ei samojen käsien pitäisi pidellä. Jos minä olisin hallitsija, en sallisi muiden kuin naisten ja rampojen, joiden on pakko elättää itseään naisten tavoin, harjottaa neulomis- ja ompeluammattia. Jos oletamme että eunukit ovat tarpeellisia, on mielestäni aivan mieletöntä että itämaalaiset sellaisiksi varta vasten muodostavat ihmisiä. Miksi eivät he tyydy luonnon muodostamiin, noihin lukuisiin veltostuneisiin miehiin, joiden sydämen luonto on surkastuttanut; näitä on niin paljo, etteivät he edes voisi kaikkia käyttää. Jokainen heikko, herkkä ja pelokas mies on luonnon tuomitsema paikallaan-istujan elämään; hän on luotu elämään naisten parissa tai heidän tapaansa. Harjottakoon hän jotakin naisten ammattia. Ja jos välttämättömästi tarvitaan todellisia eunukkeja, niin tuomittakoon tähän tilaan miehiä, jotka häpäisevät sukupuoltaan valitsemalla sille sopimattomia ammatteja. Heidän valintansa tässä suhteessa todistaa luonnon erehdystä. Se, joka jollakin tavalla korjaa tätä erehdystä, epäilemättä tekee hyvää.

Kiellän oppilaaltani epäterveelliset ammatit, mutta en vaivalloisia enkä edes vaarallisia. Ne näet samalla harjottavat voimia ja rohkeutta. Ne sopivat yksinomaan miehille; naiset eivät niitä valitse. Miksi eivät miehet häpeä sekaantua naisten ammatteihin?

Luctantur paucae, comedunt colliphia paucae…
Vos lamam trahitis, calathisque peracta refertis
Vellera…[94]

Italiassa ei näe naisia puotien myyjättärinä. Eivät ne, jotka ovat tottuneet Ranskan ja Englannin vilkkaaseen katuelämään, voi kuvitella mitään surullisempaa näkyä kuin se, jonka Italian kadut tarjoavat. Nähdessäni muotitavarain-kauppiaiden myyvän naisille nauhoja, hiuskoristeita ja -verkkoja ja silkkinukka-punoksia, pidin kaikkea tätä hienoa korutavaraa hyvin oudon näköisenä noin karkeissa suurissa käsissä, jotka olivat luodut painamaan palkeita ja takomaan alasinta. Ajattelin itsekseni: tässä maassa naisten puolestaan pitäisi avata miekkaseppä- ja aseliikkeitä. Ei niin! Jokainen valmistakoon ja myyköön oman sukupuolensa aseita. Mutta jotta niitä tuntisi, tulee niitä käyttää.