Niin pian kun tämä joukko on liittynyt yhdyskunnaksi, ei voida loukata ainoatakaan sen jäsentä käymättä koko yhdyskunnan kimppuun, ja vielä vähemmän loukata yhdyskuntaa jäsenten siitä kärsimättä. Näin kehottavat velvollisuus ja hyöty samalla tavalla molempia sopimuspuolia avustamaan toisiaan, ja näiden samojen ihmisten on koetettava yhdistää tähän kaksinaiseen suhteeseen kaikki ne etuisuudet, jotka siitä riippuvat.
Kun taas ylin valtiovalta ei ole muodostunut mistään muusta kuin niistä yksityisistä, jotka ovat sen osina, ei sillä ole eikä voi olla etuja, jotka olisivat näiden eduille vastakkaisia: ylimmän vallan ei siis tarvitse antaa minkäänlaista takuuta alamaisille, koska on mahdotonta, että ruumis haluaisi vahingoittaa kaikkia jäseniään; ja me tulemmekin myöhemmin näkemään, ettei se saata vahingoittaa ketään heistä yksityisesti. Ylin valtiovalta, jo siksi vain, että se on olemassa, on aina sitä, mitä sen tulee olla.
Mutta tällainen ei ole alamaisten suhde ylimpään valtaan, koska ei yhteisestä edusta huolimatta mikään vastaisi tälle heidän sitoumuksiensa täyttämisestä, ellei sillä olisi keinoja päästä varmuuteen heidän uskollisuudestaan.
Itse asiassa saattaakin jokaisella yksilöllä ihmisenä olla oma erikoinen tahtonsa, joka voi olla vastakkainen sille yleistahdolle, mikä hänellä on kansalaisena, tai ainakin käydä siitä erilleen. Hänen yksityisetunsa voi puhua hänelle aivan toista kuin yhteinen etu: hänen itsenäinen ja luonnostaan riippumaton elämänsä voi saada hänet pitämään sitä, mitä hän on velkaa yhteisölle, jonkunlaisena vapaaehtoisena verona, jonka menettäminen vahingoittaa vähemmän toisia kuin sen suorittaminen rasittaa häntä; ja katsoessaan sitä siveellistä henkilöä, joka muodostaa valtion, vain jonkunlaiseksi kuvitelluksi olennoksi, koska se ei ole ihminen, nauttisi hän kansalaisen oikeuksia tahtomatta täyttää alamaisen velvollisuuksia: väärä menettelytapa, jonka leviäminen aiheuttaisi piankin valtioruumiin tuhoutumisen.
Jottei siis yhteiskuntasopimus jäisi vain tyhjäksi sananparreksi, täytyy siihen hiljaisesti sisältyä sen sitoumuksen, joka yksinään voi antaa voimaa muille, nimittäin sen sitoumuksen, että jos ken kieltäytyy tottelemasta yleistahtoa, koko yhdyskunta saa hänet siihen pakottaa: mikä taas merkitsee vain sitä, että hänet pakotetaan olemaan vapaa: sillä sellainen on ehto, joka, antaessaan jokaisen kansalaisen isänmaalle, takaa hänelle turvan kaikkea mieskohtaista riippuvaisuutta vastaan, ehto, joka on valtiokoneiston perusaate ja liikevoima ja joka yksinään tekee yhteiskunnalliset sitoumukset oikeutetuiksi, koska nämä olisivat ilman sitä järjettömiä, hirmuvaltaisia ja mitä peloittavimpiin väärinkäytöksiin johtavia.
Kahdeksas luku.
Yhteiskuntatilasta.
Tämä siirtyminen luonnontilasta yhteiskuntatilaan saa ihmisessä aikaan hyvin huomattavan muutoksen, asettamalla vaiston sijasta oikeuden hänen menettelytapansa perustukseksi ja antamalla hänen toimilleen sen siveellisen tarkoitusperän, mikä niiltä siihen asti puuttui. Vasta silloin, velvollisuuden äänen tultua ruumiillisten tuokiohalujen tilalle ja oikeuden päästyä voitolle himoista, havaitsee ihminen, joka oli siihen asti ottanut huomioon vain itsensä, olevansa pakotettu toimimaan toisten periaatteiden mukaan ja kysymään järkensä neuvoa ennen kuin kuuntelee viettejään. Vaikkakin hän luopuu tässä tilassa useista eduista, joita luonto oli hänelle tarjonnut, saa hän korvaukseksi muita niin suuria etuja, hänen kykynsä harjaantuvat ja kehittyvät, hänen ajatuksensa avartuvat, hänen tunteensa jalostuvat, koko hänen sielunsa kohoaa niin valtavasti, että elleivät tämän uuden elämäntilan väärinkäytökset alentaisi häntä usein sitäkin tilaa alemmas, minkä hän on jättänyt, hänen pitäisi lakkaamatta siunata sitä onnellista hetkeä, joka hänet siitä ikiajoiksi tempasi ja joka teki typerästä, kehittymättömästä eläimestä älyllisen olennon ja ihmisen.
Osoittakaamme muutamin helposti verrattavin seikoin koko tämän voiton ja tappion lopullinen suhde. Yhteiskuntasopimuksessa menettää ihminen luonnollisen vapautensa ja rajoittamattoman oikeuden kaikkeen, mikä häntä houkuttelee ja mihin hän yltää; toisaalta voittaa hän kansalaisvapauden ja omistusoikeuden kaikkeen siihen, mitä hän pitää hallussaan. Jotta emme erehtyisi molempien tilojen etuja punnitessamme, on meidän tarkoin eroitettava luonnollinen vapaus, jonka rajoina ovat vain yksilön voimat, kansalaisvapaudesta, jota rajoittaa yleistahto, sekä hallussaanpitäminen, joka on vain voiman tulosta tai ensimäisen valtaajan oikeutta, omistusoikeudesta, joka saattaa nojautua ainoastaan todelliseen oikeusperusteeseen.
Edellä sanottuun voitaisiin vielä yhteiskuntatilan hyväksi lisätä siveellinen vapaus, joka yksin tekee ihmisestä tosiaankin itsensä herran; sillä pelkän mieliteon noudattaminen on orjuutta, kun taas sellaisen lain totteleminen, jonka on itse itselleen säätänyt, on vapautta. Mutta tästä asiasta olen jo liiaksikin puhunut, eikä vapaus-sanan filosofinen merkitys kuulu tässä selitettäviini.