Toiselta puolen täytyy valtion lujuutensa nimessä hankkia itselleen varma perustus voidakseen kestää ne töytäykset, joita se ei suinkaan pääse kokemasta, ja ne ponnistukset, joihin sen on pakko säilyäkseen antautua: sillä kaikilla kansoilla on jonkunlainen keskipakoisvoima, joka saa ne lakkaamatta toimimaan toisiaan vastaan ja laajentamaan alueitaan naapurien kustannuksella, niinkuin Descartes'n pyörteet. Niinpä ovatkin heikot vaarassa joutua pian suurempien saaliiksi, eikä juuri kukaan saata säilyä muutoin kuin asettumalla kaikkien kanssa jonkunlaiseen tasapainoon, joka tekee puristuksen kaikilta tahoilta kutakuinkin samanlaiseksi.
Tästä siis selviää, että on syitä laajentaa aluettaan ja syitä supistaa sitä; eikä ole suinkaan valtiomiehen pienimpiä taitoja löytää niin edellisistä kuin jälkimäisistäkin valtion säilymiselle edullisin suhde. Yleensä voidaan sanoa, että kun ensiksi mainitut ovat vain ulkonaisia ja suhteellisia, ei niitä käy pitäminen niin tärkeinä kuin toisia, jotka ovat sisäisiä ja ehdottomia: terve ja luja rakenne on ensimäinen tavoiteltava; ja parempi on luottaa voimaan, joka syntyy hyvästä hallituksesta, kuin apuneuvoihin, joita suuri alue tarjoaa.
Muutoin on nähty silläkin tavalla rakennettuja valtioita, että valloitusten välttämättömyys sisältyi suorastaan niiden rakenteeseen ja että niiden täytyi pystyssä pysyäkseen laajentua lakkaamatta. On kylläkin mahdollista, että ne olivat erinomaisen tyytyväisiä tähän onnekkaaseen välttämättömyyteen, joka näytti niille kuitenkin niiden suuruuden äärimmäisellä rajalla niiden kukistumisen väistämättömän hetken.
Kymmenes luku.
Jatkoa.
Valtiollista yhdyskuntaa voidaan mitata kahdella tavalla, nimittäin alueen laajuuden tai kansan lukumäärän mukaan; ja näiden kahden mitan välillä on olemassa oikea suhde, joka antaa valtiolle sen todellisen suuruuden. Ihmiset muodostavat valtion ja maa ruokkii ihmiset: mainittu suhde on siis sellainen, että maan täytyy riittää sen asujien toimeentuloon ja että asujia saa olla vain niin paljon kuin maa jaksaa elättää. Tämä suhde ilmaisee myös jonkun määrätyn kansanjoukon suurimman mahdollisen voiman: sillä jos maa-aluetta on liiaksi, on sen suojeleminen rasittavaa, viljeleminen riittämätöntä, tuotanto tarpeettoman suurta; se on puolustussotien lähin syy: ellei sitä ole kylliksi, on valtio tarpeellisen lisän hankkimisessa riippuvainen naapuriensa mielivallasta; se on taas hyökkäyssotien lähin syy. Jokainen kansa, joka asemansa takia voi valita vain kaupan tai sodan, on heikko itsessään; se on riippuvainen naapureistaan, se on riippuvainen tapahtumista, ja sen elämä on aina epävarma ja lyhyt. Se masentaa muita ja muuttaa tilaansa, tai se masennetaan, eikä ole enää mitään. Se kykenee säilymään vapaana vain pienuuden tai suuruuden nojalla.
Ei ole mahdollista laskelmien avulla määrätä riittävän maa-alan ja siihen soveltuvan ihmisjoukon keskinäistä kiinteätä suhdetta, osaksi niiden erilaisuuksien takia, joita esiintyy maan laadussa, sen hedelmällisyysasteessa, sen tuotteiden lajissa, ilmaston vaikutuksessa, osaksi niiden erilaisuuksien tähden, joita huomataan asukkaiden luonnonlaadussa, asukkaiden, joista yhdet kuluttavat hedelmällisessä maassa vähän, toiset taas karulla kamaralla paljon. Edelleen tulee ottaa huomioon naisten suurempi tai pienempi hedelmällisyys, ne seikat, jotka voivat jossakin maassa olla enemmän tai vähemmän suotuisia väestön lisääntymiselle, se vaikutus, minkä lainlaatija puolestaan voi toivoa säädöksillään tekevänsä tähän lisääntymiseen; lainlaatijan ei nimittäin tule perustaa arvosteluansa siihen, mitä hän näkee, vaan siihen, mitä hän aavistaa, eikä pysähtyä niin paljon väkiluvun olevaan kantaan kuin siihen kantaan, johon sen luonnon mukaan täytyy kohota. Niinpä onkin tuhansia tilaisuuksia, joissa seudun erikoiset olosuhteet vaativat tai sallivat suuremman maa-alueen valtaamista kuin näyttää tarpeelliselta. Siten on pakko levittäytyä laajemmalle alalle vuorimaassa, missä luonnontuotteet, nim. metsät, laitumet vaativat vähemmän työtä, missä kokemus osoittaa naisten olevan hedelmällisempiä kuin tasangoilla ja missä alituiset rinteet ja jyrkänteet tarjoavat vain vähän vaakasuoraa perustaa, ainoata, joka on otettava lukuun kasvullisuuden menestymisestä puhuttaessa. Sitävastoin käy eläminen tiheämmässä meren rannalla, jopa kallioidenkin keskellä ja melkein hedelmättömillä hietikoilla, koska kalastus saattaa siellä suureksi osaksi korvata maan tuotteita, koska ihmisten on pakko ahtautua taajempaan voidakseen torjua merirosvojen hyökkäykset ja koska muutoin on helpompi siirtokuntia perustamalla vapauttaa maa asukkaista, joita siihen on mahdollisesti kertynyt liiaksi.
Näihin jotakin kansaa koskevan lainlaadinnan ehtoihin on lisättävä vielä muuan, joka ei voi korvata toisia, mutta jota ilman ne ovat kaikki hyödyttömiä: silloin täytyy vallita yltäkylläisyyden ja rauhan, koska aika, jolloin valtio järjestäytyy, on, samoin kuin hetki, jolloin taistelurintamaa muodostetaan, sellainen aika, jolloin yhdyskunta on vähiten vastustuskykyinen ja helpoin hävittää. Paremmin kyettäisi pitämään puoliaan täydellisen epäjärjestyksen vallitessa kuin kuohunnan hetkellä, jolloin jokainen pitää vain huolta omasta paikastaan eikä vaarasta. Jos tuollaisena taitekautena syntyy sota, nälänhätä, kapina, suistuu valtio ehdottomasti kumoon.
On kyllä totta, että monet hallitukset ovat kohonneet valtaan tällaisten myrskyjen hetkellä; mutta silloinpa hävittävätkin juuri nämä hallitukset valtion. Vallananastajat panevat toimeen tai valitsevat aina tällaisia sekasorron aikoja, saadakseen yleisen kauhun varjossa voimaan tuhoisia lakeja, joita ei kansa milloinkaan hyväksyisi tyynellä mielellä ollessaan. Säätämishetken valinta on kaikkein varmimpia tuntomerkkejä, joiden avulla käy eroittaminen lainlaatijan työ tyrannin työstä.
Millainen kansa on sitten sopiva lainlaadinnan esineeksi? Sellainen, jota yhdistää jo sisäisesti alkuperän, edun tai sopimuksen side, joka ei ole vielä kantanut lakien todellista iestä, jolla ei ole erikoisen juurtuneita tapoja eikä taikaluuloja, joka ei pelkää äkillisen päällekarkauksen vaaraa ja joka naapuriensa riitoihin sekaantumatta kykenee yksinään vastustamaan jokaista niistä tai, käyttäen apunaan yhtä, torjumaan toisen; sellainen, jonka jokainen jäsen saattaa olla tuttu kaikille ja jonka keskuudessa ei ole suinkaan pakko sälyttää ihmiselle suurempaa taakkaa kuin ihminen jaksaa kantaa; sellainen, joka voi tulla toimeen ilman toisia kansoja ja jota ilman kaikki muut kansat voivat tulla toimeen;[17] sellainen, joka ei ole rikas eikä köyhä ja joka tulee omillaan aikaan; sekä vihdoin sellainen, joka yhdistää vanhan kansan vakaantuneisuuden uuden kansan kuuliaisuuteen. Lainlaadintatyön tekee tukalaksi vähemmän se, mitä on pystytettävä, kuin se, mitä on hävitettävä; ja menestyksen tekee taas niin harvinaiseksi se seikka, että on mahdoton liittää luonnon yksinkertaisuutta yhteiskunnan tarpeisiin. Kaikkia näitä ehtoja on tosiaankin vaikea yhdistää: niinpä nähdäänkin vain vähän valtioita, joissa on hyvät lait.