Tuhansia kansoja, jotka eivät olisi milloinkaan voineet kärsiä hyviä lakeja, on loistanut maan päällä; ja niilläkin, jotka olisivat voineet sen tehdä, on koko olemassaolonsa kestäessä ollut vain hyvin lyhyt sellainen aika. Useimmat kansat, niinkuin useimmat ihmisetkin, ovat kuuliaisia vain nuoruudessaan; ne muuttuvat vanhetessaan parantumattomiksi. Kun tavat ovat kerran syntyneet ja ennakkoluulot juurtuneet, on vaarallinen ja turha yritys ryhtyä niitä korjaamaan: kansa ei edes siedä vammoihinsa koskettavan niiden poistamisen tarkoituksessa, muistuttaen siinä noita typeriä ja raukkamaisia sairaita, jotka vapisevat lääkärin nähdessään.
Niinkuin eräät taudit hämmentävät ihmisten pään ja riistävät heiltä menneisyyden muiston, sattuu myös valtioiden elämässä joskus kiihkon aikoja, jolloin vallankumoukset tekevät kansoihin saman vaikutuksen kuin eräät taudinpuuskat yksilöihin, jolloin menneisyyden inho vastaa unohdusta ja jolloin kansalaissotien polttama valtio syntyy niin sanoaksemme uudelleen hihastaan ja saa jälleen nuoruutensa voiman päästyään kuoleman kynsistä. Niin kävi Spartan Lykurgoksen aikaan; niin kävi Rooman Tarquiniusten jälkeen; ja niin on käynyt meidän joukossamme Hollannin ja Sveitsin sitten kun niistä oli tyrannit karkoitettu.
Mutta tällaiset tapahtumat ovat harvinaisia; ne ovat poikkeuksia, joiden syy on aina tällaisen poikkeuksellisen valtion erikoisessa hallitusmuodossa. Ne eivät hevillä esiinny kahta kertaa saman kansan elämässä: sillä se voi vapauttaa itsensä niin kauvan kuin se on vielä sivistymätön; mutta se ei kykene siihen enää sitten kun kansan tarmo on kulunut. Silloin voivat levottomuudet hävittää sen, vallankumouksien voimatta palauttaa sitä entiseen voimaansa; ja heti kun sen kahleet on katkottu, hajoaa se palasiksi, eikä sitä ole enään olemassa: se tarvitsee siitä lähtien herraa eikä vapauttajaa. Vapaat kansat, muistakaa tämä perussääntö: vapaus voidaan hankkia, mutta sitä ei saada milloinkaan takaisin.
Nuoruus ei ole lapsuutta. Kansakunnilla niinkuin ihmisilläkin on nuoruuden aikansa, tai, jos niin tahdotaan, kypsyyden aikansa, jota on odotettava ennen kuin niitä käydään taivuttamaan lakien kuuliaisuuteen; mutta kansan kypsyyttä ei ole aina helppo todeta, ja jos sen edelle ehätetään, ei työ onnistu. Yksi kansa on lainalaiseen järjestykseen kelvollinen jo syntyessään, toinen ei pääse siihen tilaan kymmenenkään vuosisadan kuluttua. Venäläisistä ei tule milloinkaan todellisesti sivistynyttä kansaa, koska heistä on tahdottu tehdä sitä liian aikaisin. Pietarilla oli kyllä jäljittelyneroa, mutta hänellä ei ollut oikeata neroa, sitä, joka luo ja tekee kaiken tyhjästä. Muutamat hänen toimenpiteensä olivat hyviä, mutta useimmat eivät olleet paikallaan. Hän näki kyllä, että hänen kansansa oli raakalaisasteella, mutta hän ei nähnyt, ettei se ollut kypsynyt järjestystä ja lakia kunnioittavaan sivistykseen; hän tahtoi sitä sivistyttää silloin kun sitä piti vain karkaista. Hän tahtoi heti luoda saksalaisia ja englantilaisia, kun piti alkaa luomalla venäläisiä; hän esti alamaisiaan koskaan tulemasta siksi, mitä he voisivat olla, uskotellessaan heille, että he muka olivat sitä, mitä he eivät vieläkään ole. Juuri samalla tavalla kehittää ranskalainen kotiopettaja oppilaansa loistamaan yhden hetken lapsuudessaan ja sitten olemaan koko ikänsä kaikkea kykyä vailla. Venäjän keisarikunta aikoo joskus laskea koko Europan valtansa alle, mutta joutuukin itse ikeeseen: tatareista, sen alamaisista tai sen naapureista, tulee sen herrat, samoin kuin meidänkin. Tämä mullistus näyttää minusta väistämättömältä: kaikki Europan kuninkaat työskentelevät yksissä miehin sen jouduttamiseksi.
Yhdeksäs luku.
Jatkoa.
Niinkuin luonto on määrännyt rajat säännöllisesti muodostuneen ihmisen kasvulle, niin että se näiden rajojen ulkopuolella luo vain jättiläisiä tai kääpiöitä, samoin on valtion parhaaseen rakenteeseen nähden sen laajuudella rajansa, jottei se olisi liian suuri voidakseen tulla hyvin hallituksi, eikä liian pieni voidakseen pysyä pystyssä omin voimin. Jokaisessa valtioruumiissa on olemassa määrätty summa voimaa, jonka yli se ei saisi mennä, mutta josta se usein loittonee suurentuessaan.
Jota enemmän yhteiskunnallinen side venyy, sitä heikommaksi se käy; ja yleensä on pieni valtio suhteellisesti suurta valtiota voimakkaampi.
Tuhannet syyt todistavat tämän perussäännön oikeaksi. Ensinnäkin tulee hallitustointen hoitaminen hankalammaksi pitkien matkojen takaa, aivan niinkuin paino tulee raskaammaksi pitkän kiinnikkeen päässä. Hallinto käy myöskin työläämmäksi sitä mukaa kuin asteita tulee lisää: sillä kullakin kaupungilla on ensinnäkin oma hallintonsa, jonka kansa maksaa; kullakin piirikunnalla on oma hallintonsa, jonka niinikään kansa maksaa; vihdoin kullakin maakunnalla; senjälkeen tulevat suuret hallitusalueet, käskynhaltijain maat, varakuninkaiden maat, ja kaikkien näiden hallinnosta on aina maksettava yhä enemmän mitä korkeammalle noustaan, ja kaikki tämä tapahtuu aina onnettoman kansan kustannuksella; lopuksi tulee ylin hallitus, joka murskaa kaikki. Moiset liialliset rasitukset uuvuttavat alamaisia lakkaamatta: kaikki nämä eriarvoiset virkakunnat eivät hallitse heitä suinkaan paremmin, vaan huonommin kuin jos heidän yläpuolellaan olisi vain yksi ainoa virkakunta. Sillä välin jää enää tuskin mitään apuneuvoja odottamattomien tapausten varalle; ja silloin kun on pakko niihin turvautua, elää valtio aina perikatonsa aattoa.
Eikä siinä kaikki: hallitus ei ole ainoastaan heikompi ja hitaampi vaatimaan lakien noudattamista, estämään rettelöitä, korjaamaan väärinkäytöksiä, torjumaan kapinallisia yrityksiä, joita saattaa syntyä etäisillä seuduilla, vaan on myöskin kansa vähemmän kiintynyt päämiehiinsä, joita se ei koskaan näe, isänmaahansa, joka tuntuu siitä koko maailmalta ja kansalaistovereihinsa, joista useimmat ovat hänelle vieraita. Samat lait eivät saata soveltua niin monille maakunnille, joiden tavat ovat erilaiset, jotka elävät aivan vastakkaisissa ilmanaloissa ja jotka eivät voi kärsiä samanlaista hallitusmuotoa. Mutta erilaiset lait siittävät taas vain levottomuutta ja sekasortoa kansoissa, jotka saman esivallan alaisina eläessään ja ollessaan lakkaamattomassa yhteydessä keskenään siirtyvät toistensa luo tai solmivat keskenään avioliittoja, tietämättä milloinkaan uusiin oloihin joutuneina, onko heidän perintöosansa tosiaankin heidän. Kyvyt hautautuvat, hyveet jäävät piiloon ja paheet rankaisematta tällaisessa toisilleen tuntemattomien ihmisten laumassa, jonka ylimmän hallinnon istuin kerää samaan paikkaan. Lukemattomien tehtävien uuvuttamat päämiehet eivät näe mitään omin silmin; alemmat virkailijat hallitsevat valtiota. Vihdoin anastavat ne toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä hallitusvallan tukemiseksi, koska niin monet etäisissä paikoissa asuvat virkamiehet tahtovat päästä sen käskyistä tai suorastaan antaa sille käskyjä, kaiken valtion huolenpidon, niin ettei siitä jää enää mitään kansan onnen varalle; tuskin jaksetaan enää puolustaa sitä hätätilassa: ja näin luhistuu rakenteensa puolesta liian suuri yhtymä kasaan ja häviää oman painonsa musertamana.