Ei ole hyvä, että se, joka tekee lait, panee ne myöskin toimeen, eikä että kansa kokonaisuudessaan kääntää huomionsa yleisistä näkökohdista, kohdistaakseen sen yksityisiin esineihin. Ei mikään ole vaarallisempaa kuin yksityisetujen vaikutus yleisiin asioihin; ja jos hallitus käyttää lakeja väärin, niin on se pienempi paha kuin lainsäätäjän turmeltuminen, mikä on yksityisten näkökohtien väistämätön seuraus. Koska silloin valtio on vialla itse olemuksessaan, käyvät kaikki uudistukset mahdottomiksi. Kansa, joka ei käyttäisi milloinkaan hallitusta väärin, ei myöskään käyttäisi riippumattomuutta väärin; kansaa, joka hallitsisi aina hyvin, ei tarvitsisi lainkaan hallita.
Jos käytämme sanaa sen kaikkein ankarimmassa merkityksessä, niin ei ole milloinkaan ollut olemassa todellista kansanvaltaa eikä tule milloinkaan olemaankaan. On vastoin luonnon järjestystä suuren joukon hallita ja pienen olla hallittavana. Ei käy ajatteleminen, että kansa olisi lakkaamatta koolla hoitamassa valtion asioita, ja helppo on nähdä, ettei se saattaisi määrätä siihen tehtävään toimikuntiakaan hallitusmuodon muuttumatta.
Niinpä luulenkin voivani asettaa perussäännöksi, että milloin hallitustehtävät on jaettu useammille virkakunnille, saavat vähälukuisimmat ennemmin tai myöhemmin suurimman sananvallan, vaikkapa vain helpomman asioiden suorituksen takia, mikä vie ne siihen aivan luonnollista tietä.
Kuinka useita vaikeasti yhdistettäviä seikkoja edellyttääkään muutoin tämä hallitusmuoto! Ensiksikin hyvin pientä valtiota, missä kansa on helppo saada koolle ja missä jokainen kansalainen voi vaikeuksitta tuntea kaikki muut; toiseksi suurta tapojen yksinkertaisuutta, joka estää kovin monimutkaisia asioita ja pulmallisia neuvotteluja syntymästä; edelleen suurta säätyluokkien ja varallisuuksien tasa-arvoisuutta, jota ilman oikeuksien ja vallan tasa-arvoisuus ei saattaisi myöskään kauvan säilyä; sekä vihdoin vähän tai ei ollenkaan ylellisyyttä, sillä ylellisyys on joko rikkauden seuraus tai tekee sen välttämättömäksi; se turmelee samalla kertaa sekä rikkaan että köyhän, edellisen omistamisella, jälkimäisen himoitsemisella; se myy isänmaan velttoudelle, turhamaisuudelle; se ryöstää valtiolta kaikki sen kansalaiset tehdäkseen ne toinen toisensa orjiksi ja kaikki yleisen mielipiteen orjiksi.
Senpätähden onkin muuan kuuluisa kirjailija[22] asettanut hyveen tasavallan perustukseksi; sillä kaikki nämä ehdot eivät saattaisi säilyä ilman hyvettä. Mutta kun tämä mainio älyniekka jätti välttämättömät eroitukset tekemättä, puuttuu häneltä usein täsmällisyyttä, joskus selkeyttäkin, eikä hän ole huomannut, että kun ylin valta on kaikkialla sama, täytyy saman periaatteen vallita jokaisessa hyvin järjestetyssä valtiossa, totta kyllä väliin suuremmassa, väliin pienemmässä määrässä aina hallitusmuodon mukaan.
Lisätkäämme vielä, ettei ole toista kansalaissodille ja sisäisille levottomuuksille niin altista hallitusta kuin kansanvaltainen, koska ei ole toista, joka niin voimakkaasti ja niin jatkuvasti pyrkisi muuttamaan muotoaan ja joka vaatisi enemmän valppautta ja rohkeutta oikean muotonsa pysyttämiseksi. Varsinkin tämän hallitusmuodon aikana täytyy kansalaisen varustautua voimalla ja kestävyydellä ja sanoa elämänsä jokaisena päivänä sydämensä syvyydessä samaa, mitä sanoi muuan jalo maaherra[23] Puolan valtiopäivillä: Malo periculosam libertatem quam quietum servitium.
Jos olisi olemassa jumalten muodostama kansa, niin hallitsisi se itseänsä kansanvaltaisesti. Niin täydellinen hallitus ei sovellu ihmisille.
Viides luku.
Ylimysvallasta.
Tässä olemme tekemisissä kahden selvästi erillisen siveellisen henkilön kanssa, nimittäin hallituksen ja ylimmän valtiovallan; ja siis myös kahden yleistahdon kanssa, joista toinen on yleinen kaikkiin kansalaisiin nähden, toinen vain hallituksen jäseniin nähden. Vaikka hallitus voi järjestää sisäiset olonsa niinkuin sen mieli tekee, ei se siis saata milloinkaan puhua kansalle muutoin kuin ylimmän valtiovallan nimessä, s.o. kansan itsensä nimessä; mitä seikkaa ei saa koskaan unohtaa.