Ylin valtiovalta saattaa ensinnäkin luovuttaa hallituksen koko kansalle tai ainakin suurimmalle osalle kansaa, niin että on olemassa enemmän kansalaisia hallitusmiehinä kuin kansalaisia pelkkinä yksityishenkilöinä. Tälle hallitusmuodolle annetaan demokratian eli kansanvallan nimi.
Taikka se voi supistaa hallituksen pienemmän joukon käsiin, niin että on enemmän pelkkiä kansalaisia kuin hallitusmiehiä; ja tämän muodon nimenä on aristokratia eli ylimysvalta.
Vihdoin saattaa se keskittää koko hallituksen yhden ainoan hallitusmiehen käsiin, jolta kaikki muut saavat valtansa. Tämä kolmas muoto on yleisin ja sitä nimitetään monarkiaksi, yksinvallaksi eli kuningashallitukseksi.
On huomautettava, että kaikki nämä muodot tai ainakin kaksi ensimäistä saattavat laajuudeltaan vaihdella, voivatpa eroitukset tulla verrattain suuriksikin: sillä kansanvalta saattaa käsittää koko kansan tai rajoittua vain puoleen; ylimysvalta voi taas vuorostaan supistua puolesta kansasta kuinka pieneen joukkoon tahansa. Jopa käy kuninkuuttakin jossain määrin osittaminen: Spartalla oli valtiosääntönsä mukaan aina kaksi kuningasta ja Rooman valtakunnassa nähtiin jopa kahdeksankin keisaria samalla kertaa, ilman että voitiin sanoa valtakuntaa jaetuksi. Niinpä onkin siis olemassa kohta, missä jokainen hallitusmuoto sekaantuu seuraavaan; ja ilmeisesti saattaa hallituksella vain kolmea nimitystä käytettäessä todellisuudessa olla yhtä monta erilaista muotoa kuin valtiossa on kansalaista.
Vieläpä enemmänkin: koska tämä samainen hallitus voi eräissä suhteissa jakautua edelleen toisiin osiin, joista yhtä hoidetaan tällä tavalla ja toista taas tuolla tavalla, saattaa näiden kolmen muodon yhtymisestä olla tuloksena joukko sekamuotoja, joista jokainen voi yhä monistua kaikilta yksinkertaisilta muodoiltaan.
Kaikkina aikoina on ankarasti kiistelty parhaasta hallitusmuodosta, ottamatta huomioon, että jokainen niistä on paras eräissä tapauksissa ja huonoin toisissa.
Jos eri valtiossa korkeimpien hallitusmiesten lukumäärän täytyy olla päinvastaisessa suhteessa kansalaisten lukumäärään, niin seuraa siitä, että yleensä soveltuu kansanvaltainen hallitus pienille valtioille, ylimysvaltainen keskikokoisille ja yksinvaltainen suurille. Tämä sääntö johtuu välittömästi ylempänä esitetystä periaatteesta; mutta kuinka käy laskeminen niiden olosuhteiden moninaisuutta, jotka voivat saada aikaan poikkeuksia?
Neljäs luku.
Kansanvallasta.
Joka lain tekee, tietää myös paremmin kuin kukaan, kuinka se on pantava toimeen ja kuinka sitä on tulkittava. Näyttää siis siltä kuin ei voisi olla parempaa valtiosääntöä kuin sellainen, missä toimeenpaneva valta on yhdistetty lakiasäätävään: mutta juuri tämä seikka tekee sellaisen hallituksen pätemättömäksi eräissä suhteissa, koska sellaiset asiat, joiden tulisi olla erossa, eivät ole erossa, ja koska ruhtinas ja ylin valtiovalta, ollessaan yksi ja sama henkilö, muodostavat vain niin sanoaksemme hallituksen ilman hallitusta.