Yksinvallasta.
Tähän asti olemme tarkastelleet ruhtinasta siveellisenä joukkohenkilönä, jonka lakien voima sitoo kokonaisuudeksi ja jonka haltuun on annettu toimeenpaneva valta valtiossa. Meidän on nyt tarkasteleminen tätä valtaa yhden ainoan luonnollisen henkilön, todellisen ihmisen käsiin keskitettynä, niin että hänellä yksin on oikeus käytellä sitä lakien mukaan. Sellaista henkilöä nimitetään yksinvaltiaaksi eli kuninkaaksi.
Päinvastoin kuin toisissa hallitusmuodoissa, missä joukko-olento edustaa yksilöä, edustaa tässä yksilö joukko-olentoa; niin että se siveellinen yhteys, joka muodostaa ruhtinaan, on samalla myös ruumiillinen yhteys, jossa kaikki ne kyvyt, mitkä laki niin suurella vaivalla yhdistää toisessa, ovat luonnostaan yhtyneinä.
Kansan tahto ja ruhtinaan tahto, valtion yleinen voima ja hallituksen yksityinen voima, kaikki tottelevat täten samaa vaikutinta, kaikki koneen pontimet ovat samassa kädessä, kaikki käy samaa päämäärää kohti; ei ole olemassa minkäänlaisia vastakkaisia liikkeitä, jotka hävittäisivät toinen toisensa vaikutuksen, eikä voida ajatella toista valtiomuotoa, missä pienempi ponnistus saisi aikaan suuremman työn. Arkhimedes, joka istuu kaikessa rauhassa rannalla ja vetää vaivatta vesille suuren laivan, kuvastaa minusta taitavaa yksinvaltiasta, joka työhuoneestaan hallitsee laajoja maitaan ja panee kaikki liikkeelle näyttäessään itse liikkumattomalta.
Mutta ellei olekaan toista hallitusta, jolla olisi enemmän pontevuutta, niin ei myöskään ole toista, missä yksityistahdolla olisi enemmän sananvaltaa ja missä se helpommin vallitsisi muita: kaikki käy samaa päämäärää kohti, se on kyllä totta, mutta tämä päämäärä ei ole suinkaan yhteisen onnen päämäärä, ja juuri hallituksen voima pyrkii lakkaamatta vahingoittamaan valtiota.
Kuninkaat tahtovat rajatonta valtaa, ja kaukaa huudetaan heille, että paras keino sen saavuttamiseksi on heidän kansojensa rakkauden saavuttaminen. Tämä menettelyohje on hyvin kaunis, jopa varsin oikeakin, eräissä suhteissa: onnetonta kyllä tullaan siitä aina tekemään pilkkaa hoveissa. Kansojen rakkaudesta johtuva valta on epäilemättä suurin; mutta se on riippuvainen ja ehdonalainen: ruhtinaat eivät ota siihen milloinkaan tyytyäkseen. Parhaatkin kuninkaat haluavat tilaisuutta olla pahoja, jos se heitä miellyttää, lakkaamatta olemasta valtiaita: turhaan saa joku valtiollinen saarnamies selittää heille, että kun kansan voima on samalla heidänkin voimansa, niin vaatii heidän korkein etunsa, että kansa on kukoistava, lukuisa, peljättävä; he tietävät erinomaisen hyvin, ettei se ole totta. Heidän mieskohtaiseen etuunsa kuuluu ensinnäkin, että kansa on heikkoa, kurjaa, niin ettei se koskaan kykene heitä vastustamaan. Myönnän kyllä, että jos otaksutaan alamaisten pysyvän aina täydellisesti kuuliaisina, kansan mahtavuus olisi silloin ruhtinaan edun mukaista, jotta tämä mahtavuus, joka olisi samalla hänen omaa mahtavuuttaan, saisi hänen naapurinsa häntä pelkäämään; mutta kun tämä etu on vain toisarvoinen sivuseikka ja kun nämä molemmat otaksumat ovat vastakkaisia, on luonnollista, että ruhtinaat pitävät aina parempana menettelyohjetta, joka on heille välittömimmin hyödyllinen. Tätä seikkaahan Samuel teroitti niin voimakkaasti heprealaisille, ja senhän Machiavellikin on niin selvästi osoittanut. Ollen neuvovinaan kuninkaita, onkin hän jakanut tärkeitä opetuksia kansoille. Machiavellin Ruhtinas on tasavaltalaisten kirja.[28]
Yleisistä suhteista havaitsimme, että yksinvalta soveltuu vain suurille valtioille, ja samaan käsitykseen tulemme yhä tarkastelemalla sitä itseäänkin. Jota lukuisampi valtion hallituskunta on, sitä pienemmäksi käy ruhtinaan suhde alamaisiin ja sitä enemmän lähenee se tasa-arvoisuutta; niin että kansanvallassa tämä suhde on sama kuin yksi eli siis selvä tasa-arvoisuus. Tämä suhde kasvaa taas sitä mukaa kuin hallitus keskittyy ja se saavuttaa korkeimman määränsä silloin kun hallitus on yhden ainoan henkilön käsissä. Silloin on ruhtinaan ja kansan välimatka liian suuri, ja valtiolta puuttuu yhteyttä. Jotta tämä yhteys saavutettaisiin, täytyy siis olla olemassa välittäviä arvoluokkia: täytyy olla prinssejä, ylimyksiä, aatelistoa aukkoja täyttämässä. Mutta kaikesta tästä ei olisi lainkaan pienelle valtiolle, jonka kaikki nämä arvoasteet saattaisivat perikatoon.
Mutta jos on vaikeata suuren valtion tulla hyvin hallituksi, niin on paljon vaikeampaa sen tulla hyvin hallituksi yhden ainoan miehen toimesta; ja jokainen tietää, mitä silloin tapahtuu, kun kuningas hankkii itselleen sijaisia.
Muuan oleellinen ja väistämätön vika, joka on aina asettava yksinvaltaisen hallituksen tasavaltaisen hallituksen alapuolelle, ilmenee siinä, että tässä jälkimäisessä ei yleinen mielipide kohota melkein milloinkaan ensimäisille sijoille muita kuin valistuneita ja pystyviä miehiä, jotka täyttävät ne kunnialla; kun sitävastoin ne, jotka yksinvalloissa näille paikoille pääsevät, ovat useimmiten vain pieniä rettelöitsijöitä, pieniä veijareita, pieniä juonittelijoita, joille ne pienet kyvyt, mitkä hoveissa nostavat miehensä suurille sijoille, tekevät vain sen palveluksen, että ne näyttävät yleisölle heidän kelvottomuutensa heti kun he ovat johtaviin toimiin joutuneet. Kansa erehtyy tässä valinnassa paljoa harvemmin kuin ruhtinas; ja todellakin ansiokas mies on melkein yhtä harvinainen ministeriössä kuin pölkkypää tasavaltalaisen hallituksen etunenässä. Niinpä kun joskus onnellisen sattuman oikusta joku tällainen hallitsemaan syntynyt mies tarttuu yleisten asiain peräsimeen yksinvallassa, jonka nämä monen monituiset kauniit johtoherrat ovat saattaneet melkein perikadon partaalle, hämmästytään hänen keksimiänsä apukeinoja, ja hänen esiintymisensä muodostuu käänteentekeväksi sen maan historiassa.
Jotta yksinvaltainen valtio voisi tulla hyvin hallituksi, olisi sen suuruus tai sen alue välttämättä mitattava sen hallitsijan kykyjen mukaan. On helpompi valloittaa kuin hallita. Tarpeellisella vipusimella varustettuna voidaan sormen liikkeellä järkähyttää maailma sijoiltaan; mutta sen kantamiseen tarvitaan Herakleen hartioita. Jos valtio on hiukankaan suurempi, niin on ruhtinas melkein aina liian pieni. Milloin taas päinvastoin valtio sattuu olemaan liian pieni päämiehelleen, mikä on harvinaista, on se silloinkin huonosti hallittu, koska päämies, seuratessaan aina vain päämääriensä suuruutta, unohtaa kansojen edut ja tekee ne yhtä onnettomiksi käyttämällä väärin kykyjä, joita hänellä on liikaa, kuin lahjaton päämies niiden kykyjen puutteellisuudella, joita hänellä ei ole tarpeeksi. Kuningaskunnan pitäisi oikeastaan laajeta ja supistua jokaisen uuden hallituskauden alkaessa ruhtinaan kelpoisuuden mukaisesti. Koska sitävastoin senaatin kyvyt ovat määrältään pysyvämpiä, saattaa valtiolla olla kiinteät rajat ilman että hallitseminen käy siitä sen huonommin.