Viidestoista luku.
Valtiopäivämiehistä eli kansanedustajista.
Silloin kun valtion palveleminen lakkaa olemasta kansalaisten tärkein tehtävä, ja kun he mieluummin suorittavat tämän palveluksensa kukkarollaan kuin omalla henkilöllään, on valtio jo lähellä perikatoansa. Jos on kysymys taisteluun menosta, palkkaavat he sotajoukkoja ja jäävät itse kotiin. Jos on lähdettävä yhteisiin neuvottelukokouksiin, nimittävät he edustajia ja jäävät itse kotiin. Kun heillä näin on runsaasti laiskuutta ja rahaa, hankkivat he sotilaita isänmaata orjuuttamaan ja edustajia sitä myymään.
Kaupan ja ammattien hyörinä, ahnas ansion tavoittelu, velttous ja mukavuudenhalu, ne ne muuttavat mieskohtaisen palveluksen rahapalvelukseksi. Luovutaan yhdestä voiton osasta, jotta saataisiin sitä lisätä mielin määrin. Antakaa rahaa ja pian olette te oleva kahleissa. Sana raha-asia on orjan sana; se on tuntematon oikeassa kansalaisvaltiossa. Todellakin vapaassa valtiossa tekevät kansalaiset kaikki omilla käsillään eivätkä mitään rahalla: he eivät suinkaan maksaisi siitä, että pääsisivät suorittamasta velvollisuuksiaan, vaan maksaisivat päinvastoin saadakseen täyttää ne itse. Minä en katsele läheskään asioita tavalliselta näkökannalta: minä pidän mieskohtaista työvelvollisuutta vapaudelle vähemmän vastakkaisena kuin rahaveroja.
Mitä paremmin valtio on järjestetty, sitä enemmän anastavat yleiset asiat kansalaisten mielissä tilaa yksityisiltä asioilta. Silloin onkin suorastaan paljon vähemmän yksityisiä asioita, sillä koska yhteisen hyvinvoinnin summasta riittää huomattava osuus kunkin yksilön hyvinvointiin, jää hänelle vähemmän hankittavaa yksityisellä vaivannäöllä. Hyvin ohjatussa valtiossa kiirehtii jokainen yleisiin kokouksiin: huonon hallituksen aikana ei kukaan halua astua askeltakaan niihin mennäkseen, koska kellään ei ole mielenkiintoa siihen, mitä siellä tehdään, koska on jo edeltäpäin nähtävissä, ettei yleistahto tule siellä pääsemään valtaan ja koska vihdoin kotoiset huolet anastavat kaiken ajan ja kaikki ajatukset. Hyvät lait saattavat tekemään parempia, huonot lait synnyttävät yhä huonompia. Heti kun joku vain sanoo valtion asioista: Mitä ne minua liikuttavat? on valtiota pidettävä häviöön tuomittuna.
Isänmaanrakkauden laimeneminen, yksityisetujen harrastus, valtioiden suunnaton laajuus, valloitukset, hallituksen väärinkäyttö ovat johtaneet keksimään sen keinon, että kokonaisen kansakunnan yleiset kokoukset korvataan valtiopäivämiesten eli kansanedustajain kokouksilla. Tällaisia edustajia rohjetaan eräissä maissa nimittää kolmanneksi säädyksi.[40] Kahden säätyluokan yksityisetu asetetaan siis ensimäiselle ja toiselle sijalle, ja valtion etu on vasta kolmannella.
Ylintä valtiovaltaa ei voida edustaa, samasta syystä kuin ei sitä voida luovuttaakaan; sen olemuksena on yleistahto, ja tahtoahan ei käy edustaminen: se on sama tai se ei ole sama; keskiväliä ei ole. Kansan valitsemat valtiopäivämiehet eivät siis ole eivätkä voikaan olla sen edustajia; ne ovat vain sen toimimiehiä; ne eivät voi päättää mitään lopullisesti. Jokainen laki, jota kansa ei ole henkilökohtaisesti vahvistanut, on mitätön; se ei ole mikään laki. Englannin kansa luulee olevansa vapaa; se erehtyy suuresti: se on vapaa vain parlamentin jäseniä valitessaan; heti kun ne on valittu, on se orja, ei se ole mitään. Tapa, millä se käyttää vapautensa lyhyitä hetkiä, ansaitseekin hyvin tämän vapauden menettämisen.
Edustaja-ajatus kuuluu uudempiin aikoihin; se on periytynyt meille läänityshallituksesta, tästä väärästä ja järjettömästä hallituksesta, joka alentaa ihmissuvun arvoa ja häpäisee ihmisen nimeä. Vanhoissa tasavalloissa ei kansalla ollut koskaan edustajia, eikä edes yksinvalloissakaan: sitä sanaakaan ei tunnettu. On hyvin merkillistä, ettei Roomassa, missä tribuunit olivat niin pyhiä henkilöitä, edes osattu kuvitella heidän voivan anastaa kansan tehtäviä, ja etteivät he niin suuressa joukossa milloinkaan edes yrittäneet omin päin ajaa läpi kansanpäätöksiä. Ajateltakoon kuitenkin sitä tungosta, minkä väkijoukko joskus aiheutti, kun Gracchustenkin aikaan osa kansalaisia antoi äänensä rakennusten katoilta.
Missä oikeus ja vapaus ovat kaikki kaikessa, eivät moiset haitat merkitse mitään. Tämän viisaan kansan keskuudessa oli kaikella oikea suhtansa: se salli liktoriensa tehdä sellaista, mitä sen tribuunit eivät olisi milloinkaan uskaltaneet tehdä; se ei pelännyt, että sen liktorit olisivat tahtoneet käydä sitä edustamaan.
Selittääksemme kuitenkin, miten tribuunit sitä joskus edustivat, riittää päästä selville siitä, miten hallitus yleensä edustaa ylintä valtiovaltaa. Kun laki on vain yleistahdon ilmaus, on selvää, ettei kansaa saata kukaan edustaa lakiasäätävän vallan puolesta; mutta sitä voidaan edustaa ja sitä täytyy edustaa toimeenpanevan vallan puolesta, koska tämä on vain lain mukaisesti käytettyä voimaa. Tästä selviää, että lähemmin asioita tutkittaessa huomattaisiin vain hyvin harvoilla kansakunnilla olevan lakeja. Miten tämän seikan liekään, varmaa vain on, että kun ei tribuuneilla ollut mitään osaa toimeenpanevaan valtaan, eivät he myöskään voineet milloinkaan edustaa Rooman kansaa virkaansa kuuluvien oikeuksien nojalla, vaan ainoastaan anastamalla senaatin oikeuksia.