Kreikkalaisten keskuudessa teki kansa itse kaiken mitä sillä oli tehtävää. Se oli lakkaamatta koolla torilla; se asui lempeässä ilmanalassa; se ei ollut ahne; orjat toimittivat sen työt; sen tärkein asia oli sen vapaus. Kun ei ole enää samoja etuja, kuinka voidaan säilyttää samat oikeudet? Ankarammat ilmanalanne luovat teille enemmän tarpeita;[41] kuutena kuukautena vuodesta on torilla mahdoton oleskella; kaiuttomat kielenne eivät kuulu ulkoilmassa; te pidätte suurempaa huolta ansiostanne kuin vapaudestanne ja te pelkäätte paljon vähemmän orjuutta kuin köyhyyttä.
Kuinka! Eikö vapaus pysy pystyssä muutoin kuin orjuuden turvin? Ehkä ei. Äärimmäisyydet koskettavat toisiaan. Kaikella, mikä ei ole luonnon luomaa, on omat heikot puolensa, ja inhimillisellä yhteiskunnalla enemmän kuin millään muulla. On sellaisia onnettomia olosuhteita, joissa ei voi säilyttää vapauttansa muutoin kuin toisten vapauden kustannuksella ja joissa kansalainen saattaa olla täysin vapaa vain sillä ehdolla, että orja on perinpohjin orja. Sellaiset olivat olosuhteet Spartassa. Mitä teihin tulee, nykyajan kansat, niin ei teillä ole orjia, vaan olette te itse orjia; te maksatte heidän vapautensa omalla vapaudellanne. Te saatatte kyllä kehua tätä toisen vapauden asettamista omanne edelle; minä näen siinä kuitenkin enemmän raukkamaisuutta kuin ihmisyyttä.
Kaikella tällä en suinkaan tarkoita, että tulisi pitää orjia tai että toisen orjuuttaminen olisi oikeutettua, koska olen todistanut aivan päinvastaista. Minä esitän vain ne syyt, joiden takia nykyajan kansoilla, jotka luulevat olevansa vapaita, on edustajia ja joiden takia muinaisilla kansoilla ei niitä ollut. Miten tämän asian laita liekään, heti kun joku kansa valitsee edustajia, ei se ole enää vapaa, ei sitä ole enää olemassa.
Kun kaikki tarkoin punnitsen, en huomaa olevan ylimmälle valtiovallalle täst'edes mahdollista säilyttää keskuudessamme oikeuksiensa käyttöä muutoin kuin siinä tapauksessa, että valtio on hyvin pieni. Mutta jos se on hyvin pieni, niin sehän valloitetaan? Ei suinkaan. Jälempänä tulen osoittamaan,[42] kuinka suuren kansan ulkonainen mahtavuus voidaan yhdistää pienen valtion mukavaan yleisten asiain hoitoon ja hyvään järjestykseen.
Kuudestoista luku.
Hallituksen asettaminen ei ole sopimusluontoinen.
Kun lakiasäätävä valta on saatu kerran hyvin järjestetyksi, on järjestettävä samaten myös toimeenpaneva valta; sillä koska tämä jälkimäinen, jonka vaikutus ilmenee vain yksityisinä tekoina, ei ole samaa olemusta kuin edellinen, on se siitä luonnollisestikin eroitettava. Jos olisi mahdollista ylimmän valtiovallan semmoisenaan harjoittaa toimeenpanevaa valtaa, sekaantuisivat oikeus ja yksityinen tapaus siinä määrin toisiinsa, ettei tiedettäisi enää, mikä on lakia ja mikä ei ole lakia ja tällä tavalla luontoansa muuttanut valtioruumis joutuisi piankin sen väkivallan saaliiksi, jota ehkäisemään se syntyi.
Koska kansalaiset ovat yhteiskuntasopimuksen nojalla kaikki tasa-arvoisia, saattavat kaikki määrätä, mitä kaikkien on tehtävä, kun sitävastoin ei kellään ole oikeutta vaatia toista tekemään sellaista, mitä hän ei itse tee. Juuri tämän oikeuden, joka on välttämätön tuomaan elämää ja liikuntoa valtioruumiiseen, antaa ylin valtiovalta varsinaisesti ruhtinaalle asettamalla hallituksen.
Useammatkin kirjoittajat ovat väittäneet, että tämä asettamistoimitus olisi jonkunlainen kansan ja sen ottamien päämiesten välillä tehty sopimus; sopimus, missä määrättäisiin molemmin puolin ne ehdot, joilla toinen sitoutuisi käskemään ja toinen tottelemaan. Myönnettänee, olen siitä varma, että olisipa se kummallista sopimuksen tekoa! Mutta katsokaamme, onko tämä mielipide puolustettavissa.
Ensinnäkin voidaan ylintä valtaa yhtä vähän muuttaa kuin luovuttaakin; sen rajoittaminen on sen hävittämistä. On järjetöntä ja ristiriitaista, että muka ylin valtiovalta asettaisi itselleen ylemmän määrääjän; jonkun ylivaltijaan käskettäväksi sitoutuminen merkitsee täyteen alkuperäiseen vapauteen palaamista.