Tämä suhteen vaihtuminen ei ole suinkaan rikkiviisaan aateskelun tulos, joka olisi ilman vastinettaan todellisuudessa: se esiintyy joka päivä Englannin parlamentissa, missä alahuone muodostuu eräissä tilaisuuksissa suureksi valiokunnaksi voidakseen paremmin pohtia asioita, muuttuen siten ylintä valtiovaltaa edustavasta laitoksesta, mikä se oli vähää ennen, pelkäksi neuvottelukokoukseksi; niin että se tekee itselleen alahuoneena selkoa siitä, mitä se on juuri toimittanut suurena valiokuntana, ja päättää uudelleen yhdellä nimellä sen, mistä se on jo sopinut toisella.
Sehän onkin kansanvaltaiselle hallitukselle luonteenomainen etu, että sen voi heti paikalla kutsua olemaan yleistahdon yksinkertainen päätös. Minkä jälkeen tämä väliaikainen hallitus jää valtaan, jos hyväksytty hallitusmuoto on sellainen, tai asettaa ylimmän valtiovallan nimessä lain määräämän hallituksen, ja kaikki on silloin kohdallaan. Ei ole mahdollista asettaa hallitusta millään muulla laillisella tavalla, hylkäämättä ylempänä esitettyjä periaatteita.
Kahdeksastoista luku.
Kuinka on estettävä hallituksen anastuspyyteet.
Kuudennessatoista luvussa lausuttujen väitteiden tueksi käy näistäkin selvittelyistä ilmi, ettei tahdonilmaisu, joka asettaa hallituksen, ole mikään sopimus, vaan laki; etteivät toimeenpanevan vallan haltijat ole suinkaan kansan herroja, vaan sen palvelijoita; että se voi asettaa heidät virkaansa ja eroittaa siitä milloin se vain haluaa; ettei heihin nähden ole lainkaan kysymys sopimuksen tekemisestä, vaan tottelemisesta; etteivät he ottaessaan huolekseen ne tehtävät, jotka valtio heille antaa, tee muuta kuin täyttävät kansalaisvelvollisuuksiaan, ilman että heillä olisi minkäänlaista oikeutta kiistellä ehdoista.
Milloin siis sattuu niin, että kansa asettaa perinnöllisen hallituksen, joko yksinvaltaisen, rajoittumalla johonkin määrättyyn perheeseen, tai ylimysvaltaisen, rajoittumalla johonkin määrättyyn kansalaisluokkaan, niin ei se suinkaan tee mitään sitoumusta; kysymys on vain väliaikaisesta muodosta, minkä se määrää valtion asiain hoidolle, siksi kunnes sitä miellyttää päättää siitä toisin.
On kyllä totta, että nämä muutokset aina ovat vaarallisia ja ettei pidä milloinkaan koskea kerran asetettuun hallitukseen, ennen kuin se tulee kokonaan kelvottomaksi yhteistä hyvää edistämään; mutta tämä varovaisuus on valtiotaitoon kuuluva menettelyohje eikä suinkaan oikeussääntö; eikä valtio ole sen velvollisempi luovuttamaan yleistä käskyvaltaa päämiehilleen kuin sotilaallista käskyvaltaa kenraaleilleen.
Edelleen on totta, ettei sellaisessa tapauksessa voida koskaan liian huolellisesti noudattaa kaikkia tarpeellisia muodollisuuksia säännöllisen ja laillisen tahdonilmaisun eroittamiseksi kapinallisesta mellastuksesta ja koko kansan tahdon eroittamiseksi jonkun vehkeilevän puolueen kirkunasta. Varsinkaan ei ole tällöin myönnettävä vastenmieliselle asialle muuta kuin mitä siltä ei voida ankarimman oikeuden nimessä kieltää; ja juuri tästä velvollisuudesta saa ruhtinas suurta etua valtansa säilyttämiseksi kansasta huolimatta, ilman että voitaisiin sanoa hänen sen anastaneen: sillä näyttäessään käyttelevänsä vain oikeuksiaan on hänen varsin helppo niitä laajentaa ja estää yleiseen rauhaan vedoten hyvän järjestyksen palauttamiseksi suunnitellut kokoukset; niin että hän käyttää vaitioloa, jota hän ei salli kenenkään rikkoa, tai säännöttömyyksiä, joita hän pakottaa tekemään, selittääkseen omaksi edukseen niiden suostumuksen, jotka pelko saa vaikenemaan, ja rangaistakseen niitä, jotka rohkenevat puhua. Juuri tällä tavallahan kymmenmiehetkin, jotka oli ensin valittu yhdeksi vuodeksi ja joiden virka-aikaa oli sitten pitennetty toisella vuodella, yrittivät säilyttää valtansa yhä edelleen estämällä vaalikokousten pidon; ja tähän helppoon keinoon turvautuvat yleensä kaikki maailman hallitukset kerran valtion voiman käsiinsä saatuaan, ennemmin tai myöhemmin anastaakseen myös ylimmän valtiovallan.
Säännöllisesti toistuvat kokoukset, joista ylempänä puhuin, ovat omiansa estämään tämän onnettomuuden tai ainakin viivyttämään sen tuloa, varsinkin silloin kun ne eivät tarvitse muodollista kutsua: sillä silloin ei ruhtinas saata niitä estää avoimesti julistautumatta lakien rikkojaksi ja valtion viholliseksi.
Nämä kokoukset, joiden ainoana tehtävänä on yhteiskuntasopimuksen voimassapitäminen, on aina alotettava kahdella esityksellä, joita ei pitäisi koskaan jättää tekemättä ja jotka on erikseen pantava äänestykseen, nimittäin: