Ensiksi: Tahtooko ylin valtiovalta säilyttää nykyisen hallitusmuodon?
Toiseksi: Tahtooko kansa jättää tämän hallituksen hoidon niille henkilöille, joiden huolena se nykyäänkin on?
Minä edellytän tässä sellaista, minkä luulen jo todistaneenikin, nimittäin ettei valtiossa ole ainoatakaan perustuslakia, jota ei voitaisi kumota, ottamalla lukuun yhteiskuntasopimuksenkin; sillä jos kaikki kansalaiset kokoontuisivat yksimielisesti peruuttamaan tämän sopimuksen, niin ei käy epäileminen, ettei sitä olisi silloin sangen laillisesti peruutettu. Ajatteleepa Grotius niinkin, että kukin voi luopua valtiosta, jonka jäsen hän on, ja saada maasta poistuessaan luonnollisen vapautensa ja omaisuutensa takaisin.[43] Mutta niinmuodoinhan tultaisiin järjettömyyksiin, elleivät kaikki kansalaiset yhtyneinä voisi tehdä sitä, minkä kukin heistä voi tehdä erikseen.
NELJÄS KIRJH.
Ensimäinen luku.
Yleistahto on häviämätön.
Niin kauvan kuin useammat liittoutuneet ihmiset katsovat muodostavansa yhden ainoan yhdyskunnan, on heillä myös vain yksi ainoa tahto, jonka tarkoitusperänä on heidän yhteinen säilymisensä ja heidän yleinen hyvinvointinsa. Silloin ovat kaikki valtion pontimet vankkoja ja yksinkertaisia, sen menettelyohjeet selviä ja kirkkaita; sillä ei ole mitään sekavia ja ristiriitaisia etuja tyydytettävänään; yhteinen hyvä näyttäytyy kaikkialla ilmeisenä eikä sen huomaamiseen tarvita mitään muuta kuin tervettä järkeä. Rauha, yhteistunto, tasa-arvoisuus ovat valtiollisten viekastelujen vihollisia. Suoria ja yksinkertaisia ihmisiä on vaikea pettää juuri heidän yksinkertaisuutensa tähden: ovelat houkuttelut ja verukkeet eivät tee heihin mitään vaikutusta; he eivät ole edes kylliksi viekkaita, jotta he osaisivat mennä ansaan. Kun näkee maailman onnellisimman kansan keskuudessa talonpoikaisjoukkojen järjestelevän valtion asioita tammen siimeksessä ja menettelevän aina järkevästi, saattaako silloin olla halveksimatta muiden kansakuntien rikkiviisauksia, kun nämä hankkivat itselleen kuuluisuutta ja kurjuutta niin monin salaperäisin keinoin?
Tällä tavalla hallittu valtio tarvitsee hyvin vähän lakeja, ja milloin käy välttämättömäksi julistaa uusia lakeja, huomaavat tämän välttämättömyyden kaikki. Ensimäinen, joka niitä ehdottaa, lausuu vain sen, minkä kaikki ovat jo tunteneet, eikä ole kysymys juonitteluista eikä kaunopuheisuudesta sen saadessa lain voiman, minkä jokainen on jo päättänyt tehdä, heti kun hän vain on päässyt varmuuteen siitä, että toisetkin tekevät samoin kuin hän.
Järkeistelijöitä pettää se seikka, että kun he näkevät vain jo alusta alkaen huonosti järjestettyjä valtioita, heistä tuntuu ilman muuta mahdottomalta saada niissä aikaan moista valtiolaitosta. Suureksi huvikseen kuvittelevat he, mitä kaikkia typeryyksiä joku ovela veijari, joku liukas suunsoittaja saattaisi uskotella Pariisissa tai Lontoon kansalle. He eivät tiedä, että Bernin kansa olisi pannut Cromwellin kuritushuoneeseen ja että geneveläiset olisivat julkisesti ruoskituttaneet Beaufortin herttuaa.
Mutta kun yhteiskunnallinen solmu alkaa höltyä ja valtio heiketä, kun yksityisedut alkavat käydä tuntuviksi ja pienet yhdyskunnat vaikuttaa suureen, silloin kärsii yhteisetu ja saa vastustajia; yksimielisyys ei enää vallitse äänestyksissä, yleistahto ei ole enää kaikkien tahto; syntyy ristiriitoja ja kiistoja, eikä paras katsantokanta pääse voitolle ilman taistelua.