Kun vihdoin perikatonsa partaalla hoippuva valtio pysyy pystyssä vain kuvitellun, tehottoman muodon varassa, kun yhteiskunnallinen side on katkennut kaikkien sydämestä, kun mitä inhoittavin itsekkyys koristeleikse julkeasti yhteisen hyvän pyhällä nimellä, silloin mykistyy yleistahto; salaisten vaikutinten ohjaamina äänestävät kaikki niin vähän todellisten kansalaisten tavoin kuin ei valtiota olisi koskaan ollut olemassakaan, ja lain nimellä saatetaan väärin voimaan kohtuuttomia säädöksiä, joiden päämääränä on vain yksityinen etu.
Seuraako siitä, että yleistahto olisi tuhottu tai turmeltunut? Ei; se on yhäti järkähtämätön, muuttumaton ja puhdas; mutta se on joutunut toisten tahtojen valtaan, jotka ovat voimakkaampia kuin se. Irroittaessaan etunsa yhteisestä edusta huomaa jokainen kyllä, ettei hän voi sitä irroittaa siitä täydellisesti; mutta hänen osuutensa yhteisestä pahasta ei näytä hänestä miltään sen hänelle yksinään kuuluvan hyvän rinnalla, jonka hän luulee saavuttavansa. Ellemme ota lukuun tätä yksityistä hyvää, tahtoo hän yleistä hyvää jo oman etunsakin nimessä yhtä voimakkaasti kuin kuka muu tahansa. Silloinkaan, kun hän myy äänensä rahasta, ei hän sammuta yleistahtoa sisimmässään; hän vain kiertää sitä. Hänen tekemänsä virhe johtuu kysymyksen muuttamisesta: hän vastaa aivan toista kuin mitä häneltä kysytään; niin että kun hänen pitäisi vastata äänestyksellään: On valtiolle edullista, hän sanookin: On sille ja sille miehelle tai sille ja sille puolueelle edullista, että se ja se mielipide voittaa. Niinpä ei julkisissa kokouksissa noudatettava yleinen järjestyslaki tarkoitakaan niin paljon yleistahdon pystyssä pitämistä niissä kuin huolenpitoa siitä, että tätä yleistahtoa aina kuulustetaan ja että se aina vastaa.
Minulla olisi tässä kohdassa esitettävänä paljonkin mietteitä jo yksinään äänestämisoikeudesta kaikissa ylimmän valtiovallan päätöksiä koskevissa asioissa, oikeudesta, jota ei mikään voi kansalaisilta riistää; ja oikeudesta lausua mielipiteensä, tehdä esityksiä, väitellä, neuvotella, minkä oikeuden hallitus aina niin suurella huolella pidättää jäsenilleen: mutta tämä tärkeä asia vaatisi oman erikoistutkimuksensa, enkä minä voi sanoa kaikkea tässä teoksessa.
Toinen luku.
Äänestyksestä.
Edellisestä luvusta käy selville, että yleisten asiain käsittelytapa saattaa olla varsin luotettava merkki tapojen kulloisestakin tilasta ja valtioruumiin terveydestä. Mitä suurempi sopu vallitsee kokouksissa, s.o., mitä enemmän eri katsantokannat lähenevät yksimielisyyttä, sitä suurempi on myös yleistahdon voima; mutta pitkälliset sanasodat, riidat, melskeet julistavat yksityisetujen voittoa ja valtion rappeutumista.
Tämä näyttää vähemmän ilmeiseltä silloin kun kaksi säätyluokkaa tai useammat säätyluokat muodostavat valtion, niinkuin Roomassa patriisit ja plebeijit, joiden riidat häiritsivät usein vaalikokouksia tasavallan kauneimpinakin päivinä; mutta tämä poikkeus on enemmän näennäinen kuin todellinen, sillä tällöin sisältyy valtioruumista haittaavan vian takia niin sanoaksemme kaksi valtiota yhteen. Mikä ei pidä paikkaansa molemmista yhteensä, pitää paikkansa kummastakin erikseen. Ja tosiaan suoritettiin myrskyisimpinäkin aikoina kansanpäätökset, milloin senaatti ei niihin sekaantunut, aina rauhallisesti ja suurella äänten enemmistöllä: kun kansalaisilla oli vain yksi etu, oli kansallakin vain yksi tahto.
Kehän toisessa päässä palaa yksimielisyys jälleen: nimittäin silloin kun orjuuteen vajonneilla kansalaisilla ei ole enää vapautta eikä tahtoa. Silloin muuttavat pelko ja imartelu äänestykset suostumushuudoiksi; ei enää neuvotella, jumaloidaan vain tai kirotaan. Sellainen oli senaatin häpeällinen esiintymistapa keisarien aikana. Joskus noudatettiin naurettavaa varovaisuutta. Tacitus huomauttaa,[44] että keisari Othon aikana senaattorit, syytäessään Vitelliukselle hurjia herjasanoja, tekivät samalla parastaan saadakseen syntymään kauhean melun, jottei hän, jos hän sattumalta pääsisikin hallitsijaksi, voisi tietää, mitä kukin heistä oli sanonut.
Näistä erilaisista näkökannoista johtuvat ne menettelyohjeet, joiden mukaan on säännösteltävä äänten laskemis- ja mielipiteiden vertailemistapa, sikäli kuin yleistahto on enemmän tai vähemmän helposti havaittavissa ja valtio enemmän tai vähemmän rappiolla.
On vain yksi ainoa laki, joka luonteensa puolesta vaatii yksimielistä hyväksymistä. Se on yhteiskuntasopimus: sillä yhteiskunnan jäseneksi liittyminen on maailman vapaaehtoisin teko; koska jokainen ihminen on syntynyt vapaaksi ja oman itsensä herraksi, ei kukaan saa, minkä syyn varjolla se sitten tapahtuisikaan, tehdä häntä alamaisekseen ilman hänen suostumustaan. Päättää, että orjan poika syntyy orjaksi, merkitsee samaa kuin päättää, ettei hän synny ihmiseksi.