Sellaiset olivat Rooman kansan eri jaoitukset. Katsokaamme nyt, millaisia seurauksia niistä oli kansankokouksissa. Laillisesti kutsuttujen kokousten nimenä oli comitia; niitä pidettiin tavallisesti Rooman torilla tai Mars-kentällä ja sanottiin niitä kuriakokouksiksi, kenturiakokouksiksi ja tribuskokouksiksi niiden kolmen jakomuodon mukaan, joita noudattaen ne oli järjestetty. Kuriakokoukset olivat Romuluksen säätämiä, kenturiakokoukset Serviuksen asettamia ja tribuskokoukset kansantribuunien hankkimia. Ei mikään laki saanut lopullista vahvistustaan, ei ainoatakaan virkamiestä valittu muualla kuin kansankokouksissa; ja kun ei ollut ainoatakaan kansalaista, joka ei olisi kuulunut johonkin kuriaan, kenturiaan tai tribukseen, seuraa siitä, ettei ainoakaan kansalainen ollut suljettu äänestysoikeudesta ja että Rooman kansa oli todella sekä oikeudellisesti että asiallisesti ylin valtiovalta.
Jotta kokoukset oli laillisella tavalla toimitettu ja jotta niissä tehdyillä päätöksillä oli lain voima, tarvittiin kolme ehtoa: ensiksi, että se virkakunta tai hallitusmies, joka ne kutsui kokoon, omasi sellaiseen tehtävään kuuluvan vallan; toiseksi, että kokousta pidettiin jonakin lain sallimana päivänä; kolmanneksi, että ennusmerkit olivat suotuisia.
Ensimäisen säännöksen syytä ei ole tarvis selittää. Toinen kuuluu yleisiin järjestysasioihin: niinpä kansankokousten pito ei ollut sallittu juhla- tai markkinapäivinä, jolloin maaseutulaiset tulivat Roomaan asioilleen ja jolloin heillä ei siis ollut aikaa viettää päiväänsä torilla. Kolmannella piti senaatti aisoissa kopeata ja levotonta kansaa ja hillitsi sopivasti kumouksellisten tribuunien kiihkoa, vaikka nämä jälkimäiset keksivätkin monet keinot tästä esteestä vapautuakseen.
Lait ja päämiesten valitseminen eivät suinkaan olleet ainoat kansankokousten ratkaisuvaltaan kuuluvat asiat: koska Rooman kansa oli anastanut hallituksenkin tärkeimmät tehtävät itselleen, voidaan sanoa, että sen kokouksissa määrättiin Europan kohtalot. Tämä tehtävien moninaisuus synnytti ne erilaiset muodot, jotka olivat näille kokouksille ominaisia aina niiden asioiden mukaan, mitkä joutuivat kansan päätettäviksi.
Näiden eri muotojen arvostelemiseksi riittää niiden vertailu. Säätäessään kuriajärjestyksen tahtoi Romulus hillitä senaattia kansan ja kansaa senaatin avulla, hänen itsensä vallitessa samalla tavalla kaikkia. Hän antoi siis kansalle tällä muodolla koko lukumäärän suoman vallan, pitääkseen siten tasapainossa mahtavuuden ja rikkauden tarjoamaa valtaa, jonka hän jätti patriiseille: mutta yksinvallan hengen mukaisesti jätti hän sentään enemmän etuja patriiseille sen vaikutuksen muodossa, mikä näiden klienteillä saattoi olla äänten enemmistöön. Tämä ihailtava patronusten ja klienttien järjestelmä oli valtioviisauden ja ihmisyyden mestarityö, jota ilman ei tasavallan hengelle niin vastakkainen patriisilaitos olisi voinut pysyä pystyssä. Roomalla yksin on ollut kunnia antaa maailmalle tämä kaunis esimerkki, josta ei ollut koskaan minkäänlaisia haitallisia tuloksia, mutta jota ei kuitenkaan ole koskaan seurattu.
Koska tämä sama kuriajärjestelmä oli ollut voimassa kuningastenkin aikana aina Serviukseen saakka ja koska viimeisen Tarquiniuksen hallitusta ei pidetty laillisena, annettiin tavallisesti kuninkaallisille laeille eroitukseksi muista nimitys leges curiatae.
Tasavallan aikana eivät kuriat, jotka rajoittuivat yhä neljään kaupunkitribukseen ja joihin kuului enää vain Rooman roskaväkeä, voineet miellyttää senaattia, joka oli patriisien etunenässä, enempää kuin tribuunejakaan, jotka, niin plebeijejä kuin olivatkin, olivat hyvin toimeentulevien kansalaisten etunenässä. Ne joutuivat siis huonoon huutoon, ja niiden arvon aleneminen oli niin suuri, että niiden kolmekymmentä liktoria toimittivat yhdessä sen, mitä kuriakokousten olisi pitänyt tehdä.
Kenturiajako oli niin edullinen ylimystölle, ettei ensinnä osaa käsittää, kuinka ei senaatti suoriutunut aina voittajana tällä nimellä käyvistä kokouksista, joissa valittiin konsulit, sensorit ja muut kuruliset virkamiehet. Koska niistä 193:sta kenturiasta, jotka muodostivat koko Rooman kansan kuusi luokkaa, ensimäiseen luokkaan kuului 98 ja koska äänet laskettiin vain kenturioittain, niin voitti tosiaankin tämä ainoa ensimäinen luokka äänten luvussa kaikki muut. Milloin kaikki sen kenturiat olivat yksimielisiä, ei enää huolittu jatkaa edes äänten keräämistä; se, mitä pienin kansalaisryhmä oli päättänyt, kävi suuren joukon ratkaisusta; ja voidaankin sanoa, että kenturiakokouksissa järjesteltiin asioita paljon enemmän kolikoiden enemmistön kuin äänten enemmistön perustuksella.
Mutta tätä suunnatonta vaikutusvaltaa voitiin heikontaa kahdella tavalla. Ensinnäkin siten, että kun tavallisesti tribuunit ja lisäksi aina suuri joukko plebeijejä kuuluivat rikkaiden luokkaan, nämä olivat vastapainona patriisien mahtavuudelle tässä ensimäisessä luokassa.
Toinen keino oli sellainen, että kun alkuaan annettiin kenturiain äänestää arvonsa mukaisesti, mikä pakotti aina alottamaan ensimäisestä, myöhemmin määrättiinkin alottava kenturia ja tämä[54] arvalla kävi yksinään suorittamaan vaalia; minkä jälkeen kaikki muut jonakin toisena päivänä kokoonkutsutut kenturiat toistivat arvonsa mukaisessa järjestyksessä saman vaalin ja vahvistivat tavallisesti sen. Näin riistettiin esimerkin tarjoama vaikutusvalta säätyarvolta ja annettiin se kansanvallan periaatteen mukaisesti arvalle.