Tästä menettelytavasta oli seurauksena toinenkin etu, nimittäin se, että maaseudun kansalaisilla oli noiden kahden vaalin välillä aikaa ottaa selkoa toistaiseksi nimitetyn ehdokkaan ansioista, ja että he osasivat siten antaa äänensä asiantuntemuksen perusteella. Mutta nopeuden verukkeella saatiin tämä menettelytapa poistetuksi, ja molemmat vaalit toimitettiin samana päivänä.
Tribuskokoukset olivat varsinaisesti Rooman kansan käräjiä. Niihin kutsuminen oli yksinomaan tribuunien tehtävänä, ja niissä tribuunit valittiinkin ja niissä vahvistuttivat he kansanpäätösesityksensä. Senaatilla ei ollut niissä minkäänlaista sananvaltaa, eikä se edes saanut olla niissä läsnä; ja kun senaattorien oli näin pakko totella lakeja, joista he eivät olleet saaneet äänestää, olivat he tässä suhteessa vähemmän vapaita kuin halvimmat kansalaiset. Tämä oikeuden loukkaus oli hyvin suuri erehdys ja se riitti yksinään tekemään pätemättömiksi sellaisen kokonaisuuden päätökset, jonka kaikkia jäseniä ei tähän kokonaisuuteen luettu. Vaikka kaikki patriisit olisivatkin ottaneet osaa näihin kokouksiin sen oikeuden perustuksella, mikä heillä siihen kansalaisina oli, eivät he silloin pelkiksi yksityishenkilöiksi muuttuneina olisi isostikaan kyenneet vaikuttamaan äänestykseen, joka tapahtui pääluvun mukaan ja jossa alhaisinkin proletaari merkitsi yhtä paljon kuin senaatin puheenjohtaja.
On siis ilmeistä, että paitsi järjestystä, joka oli seurauksena näistä erilaisista jaoista niin suuren kansan äänien keräämisessä, nämä jaotkaan eivät supistuneet itsessään samantekeviksi muodollisuuksiksi, vaan tarjosi niistä kukin sen suosimiseen vaikuttaneiden tarkoitusperien mukaisia tuloksia.
Lähtemättä tätä asiaa yksityiskohtaisemmin tarkastelemaan voimme ylempänä esitetyistä selityksistä havaita, että tribuskokoukset olivat edullisimpia kansanvaltaiselle hallitukselle ja kenturiakokoukset ylimysvallalle. Mitä tulee kuriakokouksiin, joissa Rooman roskaväki yksinään muodosti enemmistön, niin täytyi niiden joutua huonoon maineeseen, koska ne eivät kelvanneet muuhun kuin tyranniuden ja pahojen aikeiden suosimiseen, niin että kumousmiehetkin karttoivat käyttämästä välikappaletta, joka paljasti liian selvästi heidän tarkoituksensa. Varmaa on, että Rooman kansan koko majesteetti ilmeni vain kenturiakokouksissa, jotka yksin olivat täydellisiä, koska nimittäin kuriakokouksista puuttuivat maalaistribukset ja tribuskokouksista senaatti ja patriisit.
Äänten keräämisen toimittivat ensimäiset roomalaiset yhtä yksinkertaisesti kuin olivat yksinkertaisia heidän tapansakin, vaikkeivät niin yksinkertaisesti kuin spartalaiset. Kukin ilmoitti kantansa kovalla äänellä ja kirjuri merkitsi sen muistiin. Äänten enemmistö kussakin tribuksessa määräsi tribuksen kannan, äänten enemmistö kaikkien tribusten kesken määräsi kansan kannan, ja samoin oli laita kuriain ja kenturiain. Tämä tapa oli hyvä niin kauvan kuin rehellisyys vallitsi kansalaisten keskuudessa ja kuin jokainen häpesi antaa julkisesti ääntänsä väärälle mielipiteelle tai arvottomalle henkilölle; mutta kun kansa turmeltui ja ääniä ostettiin, pidettiin salaista äänestystä soveliaampana, jotta ostajia voitaisiin pitää aisoissa epäluulon avulla ja jotta veijareille hankittaisiin keino päästä tulemasta isänmaansa pettureiksi.
Tiedän kyllä Ciceron moittivan tätä muutosta ja laskevan osittain sen syyksi tasavallan häviön. Mutta vaikka tajuankin sen suuren merkityksen, mikä tässä asiassa on annettava Ciceron arvovaltaiselle mielipiteelle, en voi yhtyä häneen. Minun ajatukseni on päinvastoin se, että valtion perikatoa vain joudutettiin, kun ei samanlaisia muutoksia tehty enemmänkin. Niinkuin ei terveiden ihmisten elintapa sovellu sairaille, niin ei myös tule hallita turmeltunutta kansaa samojen lakien nojalla, jotka ovat omiaan hyvälle kansalle. Mikään ei todista paremmin tämän menettelyohjeen pätevyyttä kuin Venetsian tasavallan pitkä ikä, sen varjokuva kun on vielä tänä päivänäkin olemassa yksinomaan sentähden, että sen lait soveltuvat vain kelvottomille ihmisille.
Kansalaisille jaettiin siis pieniä tauluja, joilla kukin saattoi äänestää kenenkään tietämättä hänen kantaansa. Säädettiin myös uusia taulujen keräämisen, äänten laskemisen, lukujen vertaamisen y.m.s. menettelytapoja, mikä ei sentään estänyt usein epäilyksiä syntymästä näihin tehtäviin määrättyjen virkamiesten[55] uskollisuudesta. Lopulta oli pakko puoluejuonten ja äänikaupan ehkäisemiseksi julkaista suoranaisia asetuksia, joiden lukuisuus osoittaa niiden hyödyttömyyden.
Viimeisinä aikoina oli usein pakko turvautua aivan erikoisiin keinoihin lakien tehottomuuden auttamiseksi. Väliin puhuttiin ihmeistä; mutta tämä keino, joka saattoi vaikuttaa kansaan, ei vaikuttanut niihin, jotka sitä hallitsivat. Väliin kutsuttiin kokous yht'äkkiä, ennenkuin ehdokkailla oli ollut aikaa virittää juoniansa. Väliin kulutettiin koko istunto puhumiseen, jos nähtiin määrätyn mielipiteen kannattajaksi houkutellun kansan olevan valmiina tekemään huonon päätöksen. Mutta lopultakin teki kunnianhimo kaikki tyhjäksi; ja uskomatonta on, että tämä suunnaton kansa kykeni niin monista väärinkäytöksistä huolimatta muinaisten säädöstensä turvin yhä edelleen valitsemaan virkamiehensä, vahvistamaan lakinsa, ratkaisemaan oikeusjuttunsa, suorittamaan yksityiset ja yleiset asiansa melkein yhtä luistavasti kuin senaatti itse.
Viides luku.
Tribuuninvirasta.