[37] Venetsian tasavallan hidas muodostuminen ja kehittyminen laguuniensa keskellä tarjoaa huomattavan esimerkin tällaisesta siirtymisestä: ja varsin kummallista on, että venetsialaiset näyttävät tuhannenkahdensadan vuoden kuluttua olevan vasta toisessa asteessa, joka alkoi Serrar di Consiglio'lla v. 1198. Mitä tulee muinaisiin herttuoihin, joista heitä moititaan, niin on todistettu, mitä siitä sitten sanoneekaan Squittinio della libertà veneta, etteivät he ole suinkaan olleet heidän täysivaltaisia hallitsijoitaan.
Varmaankaan ei olla esitykseni vastustamiseksi vetoamatta Rooman tasavaltaan, joka seurasi, sanottanee, aivan päinvastaista kehityskulkua, siirtyessään yksinvallasta ylimysvaltaan ja ylimysvallasta kansanvaltaan. Minä en ajattele läheskään niin.
Romuluksen ensimäinen laitos oli sekahallitus, joka piankin turmeltui itsevaltiudeksi. Erikoisista syistä hävisi valtio ennen aikaansa, aivan niinkuin nähdään vastasyntyneen lapsenkin kuolevan ennen miehenikään ehtimistään: Tarquiniusten karkoitus oli todellinen tasavallan syntymisen hetki. Mutta se ei saanut aluksi pysyvää muotoa, koska tehtiin vain puolet työstä, kun ei poistettu patriisijärjestelmää. Sillä kun tällä tavalla perinnöllinen ylimysvalta, joka on pahin laillisista hallituksista, jäi ristiriitaan kansanvallan kanssa, ei yhäti epävarma ja häilyvä hallitusmuoto päässyt vakiintumaan, niinkuin Machiavelli on osoittanut, ennenkuin asetettiin kansantribuunit: vasta silloin oli olemassa todellinen hallitus ja oikea kansanvalta. Kansa ei tosiaan ollut silloin vain ylin valtiovalta, vaan myös hallitusmies ja tuomari; senaatti oli vain alempi virasto, jonka oli määrä tasoittaa ja keskittää hallitusta; ja konsulitkin, vaikka olivatkin patriiseja, vaikka olivatkin ensimäisiä hallitusmiehiä, vaikka olivatkin rajattomalla vallalla varustettuja päälliköitä sodassa, olivat Roomassa vain kansan puheenjohtajia.
Siitä lähtien nähtiin myös hallituksen seuraavan luontaista taipumustaan ja pyrkivän voimakkaasti ylimysvaltaan. Kun patriisijärjestelmä oli hävinnyt kuin itsestään, ei ylimysvalta perustunut enää patriisikuntaan niinkuin Venetsiassa ja Genovassa, vaan senaatin virkakuntaan, johon kuului sekä patriiseja että plebeijejä, jopa tribuunienkin virkakuntaan silloin kun se alkoi anastaa itselleen tehokasta valtaa: sillä nimethän eivät vaikuta mitään itse asioihin; ja milloin kansalla on päämiehiä, jotka hallitsevat sen puolesta, niin mikä nimi näillä päämiehillä liekin, kysymys on aina ylimysvallasta.
Ylimysvallan väärinkäytöksistä syntyivät kansalaissodat ja triumviraatti. Sulla, Julius Caesar, Augustus olivat itse asiassa todellisia yksinvaltiaita; ja vihdoin hajosi valtio Tiberiuksen itsevaltiuden aikana. Rooman historia ei siis suinkaan osoita perussääntöäni vääräksi, vaan vahvistaa sitä yhä.
[38] Omnes enim et habentur et dicuntur tyranni qui potestate utuntur perpetua, in ea civitate quae libertate usa est. [Cornelius Nepos, Miltiades, kpl. VIII: "Sillä tyranneina pidetään ja tyranneiksi sanotaan kaikkia niitä, jotka käyttelevät pysyväistä valtaa valtiossa, joka on ennen nauttinut vapautta.">[ On kyllä totta, että Aristoteles (Nikomakholainen siveysoppi, VIII kirja 10. luku) eroittaa tyrannin kuninkaasta sikäli että edellinen hallitsee omaksi hyödykseen ja jälkimäinen yksinomaan alamaistensa hyödyksi; mutta paitsi sitä, että yleensä kaikki kreikkalaiset kirjailijat ovat käyttäneet tätä tyrannisanaa toisessa merkityksessä, niinkuin selviää varsinkin Ksenophonin Hieronista, seuraisi Aristoteleen eroituskäsityksestä, ettei maailman alusta alkaen olisi vielä ollut olemassa ainoatakaan kuningasta.
[39] Jotakuinkin siinä merkityksessä, mikä tälle nimitykselle annetaan Englannin parlamentissa (orateur; speaker). Näiden tointen samanlaisuus olisi saattanut konsulit ja tribuunit riitaan keskenään, vaikkapa kaikki tuomiovalta olisi ollutkin lakkautettu.
[40] Le tiers-état. Niin oli laita juuri Ranskassa. Suom. huom.
[41] Jos kylmissä maissa omaksuttaisiin itämaalaisten ylellisyys ja veltot tavat, olisi se samalla heidän kahleittensa omaksumista, se olisi niihin sitoumista vielä lujemmin kuin he.
[42] Sen aijoin tehdä myöhemmin tässä teoksessa silloin kun minä ulkomaisia suhteita käsitellessäni olisin tullut valtioliittoihin, aivan uuteen aiheeseen, jonka johtavat aatteet ovat vielä selvittämättä.