Grotiuksen mukaan on siis epätietoista, kuuluuko ihmiskunta sadalle miehelle vai kuuluvatko nämä sata miestä ihmiskunnalle; ja hän näyttääkin koko kirjassaan kallistuvan edelliseen mielipiteeseen: se on myöskin Hobbes'n ajatus. Niinpä on siis ihmissuku jaettu karjalaumoihin, joista jokaisella on oma päämiehensä, ja tämä päämies kaitsee laumaansa sen sitten syödäkseen.
Niinkuin paimen on luonnoltaan laumaansa ylempänä, niin ovat myös ihmisten kaitsijat, jotka ovat heidän päämiehiään, luonnoltaan kansojaan ylempänä. Näin harkitsi Philon kertomuksen mukaan asian keisari Caligulakin, kun hän päätti sangen sattuvasti tästä yhdenmukaisuudesta, että kuninkaat olivat jumalia tai että kansat olivat elukoita.
Tämän Caligulan mietteet sopivat hyvin Hobbes'in ja Grotiuksen ajatuksiin. Aristoteles oli ennen kaikkia heitä sanonut myöskin, etteivät ihmiset ole suinkaan luonnostaan tasa-arvoisia, vaan että yhdet syntyvät orjuuteen ja toiset hallitsemaan.
Aristoteles oli oikeassa, mutta hän piti seurausta syynä. Jokainen orjuudessa syntynyt ihminen syntyy orjuuteen, mikään ei ole sen varmempaa. Orjat menettävät kahleissaan kaikki, yksinpä halunkin päästä niistä irti: he rakastavat orjuuttansa, niinkuin Odysseuksen kumppanit rakastivat eläimellisyyttänsä.[3] Jos siis on olemassa luonnostaan orjia, niin johtuu se siitä, että on ollut orjia vastoin luontoa. Väkivalta teki ensimäiset orjat, ja heidän pelkurimaisuutensa pysytti heidät jatkuvasti siinä tilassa.
Minä en ole puhunut mitään kuningas Aatamista enkä keisari Noasta, niiden kolmen suuren yksinvaltiaan isästä, jotka jakoivat keskenään maailman, niinkuin tekivät Saturnuksen lapset, joiden on luultu tarkoittavan heitä. Toivoakseni ollaan minulle kiitollisia tästä maltillisuudesta; sillä kun minä polveudun suoraan toisesta näistä ruhtinaista ja ehkäpä vielä vanhemmasta haarasta, niin enhän tiedä, vaikka minut oikeusperusteita tarkastettaessa huomattaisiinkin ihmissuvun lailliseksi kuninkaaksi? Miten tämä asia liekään, niin ei käy kieltäminen, että Aatami oli maailman valtias samoin kuin Robinson saarensa valtias niin kauvan kuin hän oli sen ainoa asukas; ja mainiota tässä valtakunnassa oli, ettei vakavasti valtaistuimellaan istuvan hallitsijan tarvinnut pelätä ei kapinoita eikä sotia eikä salaliittolaisia.
Kolmas luku.
Väkevämmän oikeudesta.
Väkevinkään ei ole milloinkaan kylliksi väkevä pysyäkseen aina herrana, ellei hän muuta voimaansa oikeudeksi ja kuuliaisuutta velvollisuudeksi. Siitä on saanut alkunsa väkevämmän oikeus, josta on puhuttu näennäisen ivallisesti, mutta joka todellisuudessa on kohotettu periaatteeksi. Mutta eikö meille milloinkaan selitetä tätä sanaa? Voima on ruumiillinen kyky; en jaksa huomata, mitä siveellisiä velvoituksia sen seurauksista voi johtua. Voiman totteleminen on pakon teko, eikä tahdon; se on korkeintaan varovaisuuden neuvoma teko. Missä nimessä voisi siitä tulla velvollisuus?
Otaksukaamme hetkiseksi tämän väitetyn oikeuden olevan olemassa. Minä sanon, ettei siitä synny muuta kuin selittämätöntä sekasotkua. Sillä heti kun voima tekee oikeuden, sekaantuu seuraus syyhyn; jokainen voima, joka on suurempi kuin ensimäinen, perii sen oikeuden. Heti kun voidaan olla tottelematta rankaisematta, on siihen laillinen oikeus; ja koska vahvin on aina oikeassa, tulee vain järjestää asiat niin, että ollaan vahvin. Mutta mikä on sellainen oikeus, joka tuhoontuu silloin kun voima lakkaa? Jos on toteltava voiman pelosta, ei ole tarvis totella velvollisuudesta; ja ellei ole enää pakko totella, ei siihen ole enää velvollisuuttakaan. Nähdään siis, ettei tämä sana "oikeus" lisää mitään voimaan; se ei merkitse tässä kerrassaan mitään.
Totelkaa vallanpitäjiä! Jos se tarkoittaa samaa kuin totelkaa voimaa, on käsky hyvä, mutta tarpeeton; vastaan siitä, ettei sitä koskaan rikota. Kaikki valta tulee Jumalalta, myönnän sen; mutta kaikki sairaus tulee myös häneltä. Merkitseekö se sitä, että olisi kiellettyä kutsua lääkäriä? Jos rosvo yllättää minut jossakin metsän sopukassa, niin on minun väkipakosta annettava kukkaroni; mutta olenko minä omantunnon mukaisesti velvollinen antamaan sen silloinkin, kun minä voisin sen piiloittaa: sillä merkitseehän pistooli, jota hän pitelee, kaikissa tapauksissa myös valtaa?