— En vielä. Lähetä herra Etienne luokseni. Tahdon puhua hänen kanssansa. Elä vaan unohda!
— Ole huoletta.
Enriquita poistui varpaisillaan ajatellen miljoonia, jotka kohta saisi käsiinsä.
Yksin jäätyään nousi Miralez, otti kokainipullon ja lähti tupakoimishuoneeseen. Etiennen huoneeseen päästyään tarkasteli hän huonekaluja, piilotti myrkkyä sohvan alle vaikka ensin oli aikonutkin asettaa sitä erääseen laatikkoon. Sitten palasi hän kiireisesti takaisin huoneeseensa. Korvissaan suhisi ja hänen täytyi oikaista vuoteeseensa. Hän kuuli viinin kiehuvan.
— En ole unohtanut mitään — ajatteli sairas — kaikki on järjestyksessä; tarvitsee vain Etiennen tulla.
Nyt otti hän pastillirasian, kouristi sitä vapisevissa käsissään ja kuunteli. Ketään ei kuulunut portaissa Missä mahtoi Etienne viipyä, olisiko Rose-Marien luona? Ja hän tunsi piston sydämessään. Niin, hän on kai rakastajattarensa luona, jonka saisi naida heti kunhan hän kuolisi. Ja hän kadehti niitä barbarisia maita, joissa vaimo poltetaan samalla roviolla kuin kuolleen miehen ruumis.
— Mutta naimisiin he eivät pääse! Suunnitelmani täytyy onnistua.
Ovi aukeni ja Etienne astui huoneeseen.
— Tahdotte puhua kanssani? — sanoi hän.
Miralez pelkäsi katsoa noita kauniita kasvoja, joita Rose-Marie oli varmaankin suudellut.