— Onko näin hyvin? — kysyi hän ojentaen kupin sairaalle.
— Kyllä, oikein hyvä!
Miralez otti kupin mutta kätensä vapisivat niin että puolet sisällöstä läikkyi.
— Ei tee mitään, — sanoi hän. — Antakaa sokeria! Tahdotteko antaa vielä lusikan. Tuolla kaapissa on eräs.
Sillä aikaa kun Etienne etsi lusikkaa, tyhjensi Miralez pastillirasian sisällön kuppiinsa. Kokaini liukeni äkisti lämpimässä viinissä.
— He eivät nähneet mitään — ajatteli hän ja hampaansa alkoivat kalista.
Kun Etienne toi lusikan näkyi enää vain pari valkeata raetta nesteen pinnalla. Miralez oli peloittavan näköinen. Silmänsä olivat ulos pullistumaisillaan ja hänen vasen kätensä koetti piilottaa siinä olevaa tyhjää myrkkyrasiaa.
— Olette kovin kalpea — sanoi Etienne.
— Se on kylmän syy, — vastasi Miralez. — Viini kyllä lämmittää.
Ja hän joi, yhä joi hätäisesti. Mutta ei unohtanut jättää hieman jälelle kuppiin.