J.F. irtaantui hänen hyväilyistään ja tuli näkyviin tukka pörröisenä, mutta leuka jämeänä. Hän laski tytön maahan, mutta piti hänen pientä puristettua nyrkkiään kädessään.
"Tässä on minun tenavani", sanoi hän. "En usko että minun tarvitsee etsiä kauempaa."
Minä selitin ettemme voi erottaa pikku Allegraa veljistään, mutta mitä enemmän vastustin, sitä itsepintaisemmaksi kävi hänen leukansa. Palasimme kirjastoon ja keskustelimme asiasta puolen tuntia.
Hän piti Allegran syntyperästä, piti hänen ulkomuodostaan, piti hänen vilkkaudestaan, piti hänestä. Jos hänen piti saada tytär vaivoikseen, tahtoi hän ainakin sellaisen jossa oli vähän pippuria. Hänet sai hirttää jos hän otti tuon toisen vikisevän pikku otuksen. Se ei ollut luonnollinen. Mutta jos antaisin Allegran, hän kasvattaisi hänet kuin oman tyttärensä ja pitäisi huolta ettei tytöltä mitään puuttuisi loppuikänään. Oliko minulla oikeutta pidättää lapselta kaikki tämä vain hempeämielisten lorujen vuoksi? Perhe oli jo hajaantunut, paras mitä nyt voin tehdä lapsille, oli sijoittaa heidät erikseen.
"Ottakaa kaikki kolme", sanoin julkeasti.
Mutta ei, sitä hän ei voinut ajatellakaan; hänen vaimonsa oli sairas, ja yhdessä lapsessa olisi hänelle aivan kylliksi.
Minäkös olin kauheassa välikädessä. Tämä näytti sellaiselta onnenpotkulta lapselle, ja kuitenkin tuntui niin julmalta erottaa hänet ihailevista pikku veljistä. Tiesin että jos Bretlandit ottaisivat hänet lailliseksi lapsekseen, he parhaansa mukaan koettaisivat katkoa kaikki menneisyyden siteet, ja lapsi oli vielä niin pieni että se unohtaisi veljensä yhtä pian kuin oli unohtanut isänsä.
Sitten ajattelin sinua, Judy, ja kuinka katkera olet aina ollut siitä että orpokoti ei antanut sinun mennä, kun tuo perhe tahtoi ottaa sinut kasvatiksi. Sinä sanoit aina että sinullakin olisi voinut olla koti niinkuin muilla lapsilla, mutta että Mrs. Lippett varasti sen sinulta. Varastinko minä nyt kenties pikku Allegralta kodin? Poikien suhteen on aivan toisin, he voivat saada kasvatuksensa ja ruveta itse pitämään huolta itsestään. Mutta tyttölapselle koti sellainen kuin tämä merkitsisi kaikkea. Aina siitä saakka kuin Allegra-vauva tuli meille, on hän minusta näyttänyt juuri samanlaiselta lapselta kuin Judy-vauvan on täytynyt olla. Hänessä on kykyä ja elinvoimaa. Meidän täytyy jotenkuten hankkia hänelle tilaisuuksia. Hänkin ansaitsee osansa tämän maailman kauneutta ja hyvyyttä — sikäli kuin luonto on antanut hänelle kykyä pitämään sitä arvossa. Ja voiko mikään laitos koskaan antaa sitä hänelle? Minä seisoin ja ajattelin ja ajattelin, Mr. Bretlandin mitellessä lattiaa kärsimättömänä.
"Käskekää nuo pojat tänne ja antakaa minun puhua heidän kanssaan", tahtoi Mr. Bretland. "Jos heissä on kipinäkään jalomielisyyttä, antavat he ilolla hänen mennä."
Minä lähetin hakemaan heitä, mutta sydämelläni oli tukeva lyijykimpale. He kaipasivat vielä isäänsä; tuntui armottomalta temmata heiltä pois myöskin tämä kultainen pikku sisar.