Kenties luulet etten ole nauttinut tästä keskeytyksestä laitoselämän yksitoikkoisuudessa! Voit sanoa mitä vain haluat, rakas mrs. Pendleton, siitä kuinka hyvin johdan orpokotiasi, mutta se on aivan yhdentekevää, minulle ei ole luonteenmukaista pysyä niin alallani. Minä hyvin usein tarvitsen vaihtelua. Juuri siksi Gordon, hänen pulppuava optimisminsa ja pojan mielensä, on niin virkistävä, varsinkin vastakohdaksi liian paljolle tohtorille.
Sunnuntai-aamuna.
Minun täytyy kertoa sinulle kuinka Gordonin vierailu päättyi. Hänen aikomuksensa oli ollut lähteä neljältä, mutta onnettomana hetkenä pyysin häntä jäämään 9.30 junaan, ja eilen iltapäivällä hän ja Singapore ja minä teimme pitkän kävelyn kauas tämän orpokodin tornien näkyviltä, ja pysähdyimme sievään pieneen ravintolaan tien varrella, jossa saimme tyydyttävän illallisen: savustettua silavaa ja munia ja kaalia. Sing ahtoi itseensä niin häpeällisesti että on ollut haluton siitä saakka.
Kävely ja kaikki oli hauskaa ja hyvin mieluisa vaihtelu tässä yksitoikkoisessa elämässä, jota vietän. Se olisi saanut minut hyvälle tuulelle ja tyytyväiseksi pitkäksi aikaa, jollei myöhemmin olisi tapahtunut jotakin äärettömän epämiellyttävää. Meillä oli kaunis, aurinkoinen, huoleton iltapäivä, ja minä suren kun se pilattiin. Palasimme takaisin hyvin epäromanttisesti resiinalla ja pääsimme J.G. Homeen ennen yhdeksää; juuri hyvissä ajoin hänen lähteä asemalle ja ehtiä junaansa. Niinpä en pyytänyt häntä sisään, vaan kohteliaasti toivotin hänelle hyvää matkaa porttikäytävässä.
Käytävän sivussa talon varjossa seisoi muuan auto; minä tunsin sen ja arvelin että tohtori oli sisällä Mr. Witherspoonin luona. (He usein viettävät iltansa laboratoriossa.) No niin, lähdön hetkellä sai Gordon onnettoman päähänpiston pyytää minua jättämään tämän orpokodin hoito ja sensijaan ryhtyä hoitamaan erästä yksityistaloa.
Oletko koskaan moista kuullut? Miehellä oli ollut koko iltapäivä ja peninkulmittain tyhjiä niittyjä missä pohtia tuota kysymystä, mutta sensijaan hänen piti valita paikaksi meidän kynnysmattomme.
En oikein tiedä mitä sanoin, koetin keveästi torjua asian ja jouduttaa hänet junaan. Mutta hän ei tahtonut tulla keveästi torjutuksi. Hän asettui tukevasti ovipieltä vastaan ja tahtoi välttämättä saada asian selväksi. Minä tiesin että hän myöhästyisi junasta ja että tämän laitoksen joka ikkuna oli auki. Miehet eivät koskaan vähääkään ajattele mahdollisia kuulijoita, nainen se aina ajattelee mikä on sopivaa.
Koska hermostuneen kiihkeästi tahdoin päästä hänestä vapaaksi, pelkään että olin aika jyrkkä ja tahditon. Hän alkoi suuttua, ja silloin jokin onneton sattuma sai hänen katseensa osumaan autoon. Hänkin tunsi sen, ja ollen hurjalla tuulella hän alkoi tehdä pilaa tohtorista. "Se vanha mulkosilmä", sanoi hän, ja "koipeliini", ja oi, hirvittävän määrän sopimattomia, typeriä asioita.
Minä selitin hänelle vakuuttavan tosissani etten hiventäkään välittänyt tohtorista, että hän oli mielestäni juuri niin hassunkurinen ja mahdoton kuin suinkin saattoi, kun äkkiä tohtori nousi autosta ja astui luoksemme.
Minun olisi ollut hyvin mukava haihtua maan päältä sinä hetkenä!