Otaksun että vanhanaikaisimmat, oikeauskoisimmat ihmiset pitäisivät kauheana purkaa avioliittoa noin viattomista syistä. Niin minustakin tuntui ensin, mutta kun Helen esitti yksityiskohdan toisensa jälkeen, jotka itsessään olivat vähäpätöisiä, mutta muodostivat vuorenkorkuisen kokonaisuuden, olin lopulta yhtä mieltä Helenin kanssa että olisi ollut kauheata antaa sen jatkua. Se ei todellakaan ollut avioliitto, se oli erehdys.
Niinpä kerran aamiaispöydässä, kun tuli puhe heidän kesänvietostaan, Helen aivan ohimennen sanoi että hän ajatteli matkustaa länteen ja asettua johonkin valtioon, jossa voisi saada avioeron kunniallisesta syystä; ja ensi kerran moneen kuukauteen oli Henry yhtä mieltä hänen kanssaan.
Voit kuvitella Helenin victorialaisen perheen vimmaa. Kaikkien niiden kuuden sukupolven aikana, jonka he olivat olleet Amerikassa, ei mitään tämäntapaista ole tarvinnut kirjoittaa perheraamattuun. Kaikki tulee vain siitä että Helen lähetettiin korkeakouluun ja sai lukea sellaisia kauheita uudenaikaisia kirjailijoita kuin Ellen Key'tä ja Bernard Shaw'ta.
"Jos hän vain olisi juonut ja vetänyt minua tukasta", vaikeroi Helen, "olisi kaikki ollut laillista, mutta koska emme heitelleet huonekaluja toistemme päälle, ei kukaan nähnyt mitään syytä avioeroon."
Pateettisinta koko asiassa on se että sekä hän että Henry olivat ihastuttavasti omiaan tekemään jonkun toisen onnelliseksi. He yksinkertaisesti eivät sopineet toisilleen, ja kun kaksi ihmistä ei sovi yhteen, eivät mitkään maailman juhlamenot voi naittaa heitä.
Lauantai-aamuna.
Aioin lähettää tämän kirjeen kaksi päivää sitten; ja tässä minulla on niteittäin kirjoitettua, mutta ei mitään postiin pantua.
Meillä on ollut juuri tuollainen inhottava petollinen yö — kylmää ja hallaista kun paneutuu levolle, ja lämmintä ja elotonta, kun herää pimeässä, läkähtyen vilttivuoren alle. Kun olin pannut pois omat ylimääräiset peittoni ja pöyhinyt tyynyn ja asettunut mukavasti, ajattelin noita neljäätoista pyntättyä vauvaa raitisilmamakuusalissa. Heidän niinsanottu yöhoitajattarensa nukkuu kuin tukki yön läpeensä. (Hänen nimensä on lähinnä erotettavien listalla.) Niinpä nousin taas ja tein pienen viltinpoistamis-kierroksen, ja lopetettuani olin kerta kaikkiaan hereillä. Minä en usein valvo yötä, mutta kun sen teen, ratkaisen koko maailman ongelmia. Eikö ole hassua kuinka paljon selkeämpi ihmisen mieli on kun makaa valveillaan pimeässä?
Aloin ajatella Helen Brooksia ja suunnittelin uudelleen koko hänen elämänsä. En tiedä miksi hänen onneton tarinansa on saanut sellaisen vallan minuun; se on hyvin masentava aihe kihlatun tytön pohdittavaksi. Toistin itselleni: Entä jos Gordon ja minä, kun todella tulemme tutuiksi, muuttaisimme mieltä emmekä enää pitäisi toisistamme? Pelko iskee sydämeeni ja vääntää sen kuiville. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin mistään muusta syystä kuin kiintymyksestä. En ole erikoisen kunnianhimoinen. Ei hänen asemansa eikä rikkautensa ole koskaan houkutellut minua vähimmässäkään määrässä, enkä ainakaan mene naimisiin löytääkseni elämäntyöni, sillä mennäkseni naimisiin minun täytyy luopua työstä, jota rakastan. Minä todella rakastan tätä työtä, minä suunnittelen ja suunnittelen heidän pikku tulevaisuuksiaan, ja minusta tuntuu kuin rakentaisin kansakuntaa. Mitä ikinä minusta tulee myöhemmin elämässä, olen varmasti kykenevämpi siksi että minulla on ollut tämä järisyttävä kokemus. Ja se on järisyttävä kokemus, se ihmisyyden läheisyys johon orpokodissa joutuu. Opin niin paljon uutta joka päivä että aina kun lauantai-ilta tulee, ajattelen viime lauantai-illan Sallie'a ja kummastelen hänen tietämättömyyttään.
Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali; rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja — oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta, joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia. Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää orpolapsista yhä enemmän.