"Viisitoista minuuttia sitten", sanoin. "Hän on juuri nostanut purjeet Länsi-Intian saaria kohti, mukanaan mies, tytär, lapsenhoitaja, kamarineiti, miespalvelija ja koira."
"Onko hänellä mukava mies?"
"Parempaa ei voi ajatella."
"Ja vieläkö Judy pitää hänestä?"
"En koskaan ole nähnyt onnellisempaa avioliittoa."
Huomasin että Helen näytti hieman alakuloiselta, ja muistin äkkiä kaikki nuo juorut, joita Marty Keene kertoi meille viime kesänä. Käänsin siis nopeasti keskustelun niin täysin turvalliseen aiheeseen kuin orpoihin.
Mutta myöhemmin hän kertoi minulle koko tarinansa niin irrallisella ja personattomalla tavalla kuin olisi kuvaillut luonteita jossakin kirjassa. Hän on asunut kaupungissa yksinään nähden tuskin ketään ja tuntui olevan lamassa ja puhuvan mielellään. Helen parka näyttää tehneen kauheata sotkua elämästään. En tiedä ketään, joka olisi kokenut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Loppututkintonsa jälkeen hän on ollut naimisissa, saanut lapsen ja menettänyt sen, ottanut eron miehestään, riidellyt perheensä kanssa ja tullut pääkaupunkiin ansaitsemaan elatuksensa. Hän on käsikirjoitusten tarkastajana eräässä kustannusliikkeessä.
Tavalliselta näkökannalta katsoen ei hänen avioeroonsa näytä olleen mitään syytä; avioliitto yksinkertaisesti ei sujunut. He eivät olleet ystäviä. Jos Henry olisi ollut nainen, ei Helen olisi hukannut puolta tuntia puheluun hänen kanssaan. Jos taas Helen olisi ollut mies, olisi Henry sanonut: "Hauska tavata. Kuinka voit?" ja jatkanut matkaansa. Ja kuitenkin he menivät naimisiin. Eikö ole kauheata kuinka sokeiksi tuo sukupuolijuttu voi tehdä ihmiset?
Helen oli kasvatettu sen teorian mukaan että naisen ainoa laillinen ammatti on kodinhoito. Lopetettuaan korkeakoulun hän tietysti oli innokas aloittamaan uransa, ja Henry ilmaantui näkyviin. Helenin perhe punnitsi Henryä tarkoin ja huomasi hänet täydelliseksi joka suhteessa — hyvä perhe, hyvä moraali, hyvä taloudellinen asema, hyvä ulkomuoto. Helen oli rakastunut häneen. Helenillä oli suuret häät ja paljon uusia vaatteita ja tusinoittain merkattuja pyyhinliinoja. Kaikki näytti suotuisalta.
Mutta kun he alkoivat tulla tutuiksi, he eivät pitäneet samoista kirjoista eikä leikkipuheista eikä ihmisistä eikä huvituksista. Henry oli avomielinen ja seuraarakastava ja iloinen, ja Helen ei ollut. Ensin he väsyttivät ja sitten ärsyttivät toisiaan. Helenin järjestyksenmukaisuus teki Henryn kärsimättömäksi, ja tämän hutiloiminen saattoi Helenin suunniltaan. Hän pani päiväkausia komeroitten ja piironkilaatikkojen järjestämiseen, ja Henry teki niistä kaaoksen viidessä minuutissa. Henry jätti vaatteensa Helenin nosteltaviksi paikoilleen ja pyyhinliinansa sotkuiseen kasaan kylpyhuoneeseen eikä koskaan siivonnut kylpyammetta. Ja Helen puolestaan oli kauhean mukautumaton ja ärsyttävä, — hän totesi sen täysin hyvin, — hän joutui, sille asteelle ettei enää nauranut Henryn sukkeluuksille.