S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Lauantaina.
Rakas Judy!
Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani — mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!
Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka tahtovat ottaa kasvatin.
Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat. Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista huomiota minkä ne ansaitsisivat.
Sunnuntaina.
Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle matkalle Floridaan.
Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi kuin ulkopuoli.
Siitä ei ole epäilystä — orpolapset kokonaisuutena eivät mene minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen, kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen, mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja siniruutuista pumpulikangasta.