S. McB.
Tammikuun 22 p.
Rakas Judy!
Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä John Grier Homen kanssa. Se on vain Sallie McBridelta.
Muistatko kun luimme Huxleyn kirjeitä seniori-vuonna? Tuo kirja sisälsi lauseen, joka siitä saakka on tarttunut muistiini: "Ihmisen elämässä on aina jokin Kap Horn, jonka kohdalla hän joko pääsee tuulen päälle tai joutuu haaksirikkoon." Se on pelottavan totta, ja vaikeus on siinä ettei ihminen aina voi tuntea Kap Horniansa, kun näkee sen. Purjehdus on usein aika sumuista, ja haaksirikko tulee ennenkuin voi aavistaakaan.
Minä olen viime aikoina todennut, että olen joutunut oman elämäni Kap Horniin. Menin kihloihin Gordonin kanssa rehellisenä ja toivorikkaana, mutta vähitellen olen alkanut epäillä mitä siitä tulee. Tyttö, jota hän rakastaa, ei ole se minä, joka tahtoisin olla. Se on se minä, josta olen koettanut kasvaa pois koko viime vuoden. En ole varma onko häntä koskaan todella ollut olemassakaan. Gordon vain kuvitteli. Oli miten oli, häntä ei ole olemassa enää, ja ainoa selvä tie sekä hänelle että minulle oli purkaa kihlaus.
Meillä ei ole enää yhteisiä harrastuksia, emme ole ystäviä. Hän ei ymmärrä sitä, hänen mielestään minä vain kuvittelen, eikä minun muuta tarvitsisi kuin ruveta harrastamaan hänen elämäänsä, ja kaikki kääntyisi onnellisesti. Tietysti minä harrastan kun hän on minun kanssani. Minä puhun asioista, joista hän tahtoo puhua, eikä hän tiedä että minussa on kokonainen osa — suurin osa — joka yksinkertaisesti ei missään suhteessa tule kohtaamaan häntä. Minä luulottelen kun olen hänen kanssaan. En ole oma itseni, ja jos meidän pitäisi elää toistemme seurassa alituisesti ja joka päivä, täytyisi minun luulotella koko elämäni. Hän tahtoo minua katsomaan kasvoihinsa ja hymyilemään kun hän hymyilee ja rypistämään kulmiani kun hän rypistää. Hän ei voi huomata että minä olen yksilö aivan yhtä hyvin kuin hän.
Minulla on seuraelämän avuja, pukeudun hyvin, olen hauskan näköinen, olisin ihanteellinen emäntä poliitikon taloudessa — ja senvuoksi hän pitää minusta.
Oli miten oli, näin äkkiä kaamean selvästi että jos jatkaisin, olisin muutaman vuoden päästä siinä missä Helen Brooks nyt on. Hän on paljon parempi avioelämän esimerkki minun katseltavakseni juuri nyt kuin sinä, rakas Judy. Minusta sellainen näky kuin sinä ja Jervis on vaara yhteiskunnalle. Te näytätte niin onnellisilta ja levollisilta ja hyviltä ystäviltä että panette turvattoman katselijan syöksymään pois ja sieppaamaan ensimäisen miehen minkä kohtaa — ja se on aina väärä mies.
Joka tapauksessa Gordon ja minä olemme riidelleet ratkaisevasti ja lopullisesti. Olisin mieluummin lopettanut ilman riitaa, mutta kun ottaa huomioon hänen temperamenttinsa — ja minun myös, täytyy tunnustaa — ymmärtää että meidän eroamisestamme piti tulla suuri, savuinen räjähdys. Hän tuli eilen iltapäivällä, vaikka olin kirjoittanut hänelle että hän ei tulisi, ja lähdimme kävelemään Knowltopiin. Kolme ja puoli tuntia kuljimme edestakaisin tuolla tuulisella kankaalla ja keskustelimme aina olemuksemme pohjimmaisia sopukoita myöten. Ei kukaan voi sanoa että eroaminen johtui väärinymmärryksestä!