Se päättyi sillä että Gordon lähti eikä tule koskaan takaisin. Kun seisoin siinä lopuksi ja näin hänen katoavan näkyvistä mäentöyrään taakse, ja totesin että olin vapaa ja yksin ja oma herrani, silloin, Judy, valtasi minut sellainen iloinen huojennuksen ja vapauden tunne! En osaa kertoa sitä sinulle; en usko että kukaan onnellisissa naimisissa oleva ihminen koskaan voi tajuta kuinka ihmeellisen, ihanan yksin tunsin olevani. Olisin tahtonut levittää käsivarteni ja syleillä koko odottavaa maailmaa, joka äkkiä kuului minulle. Oi mikä huojennus, kun asia nyt on selvitetty. Katsoin totuutta silmästä silmään sinä yönä kun näin vanhan John Grierin menevän ja totesin että uusi John Grier rakennettaisiin sen tilalle enkä minä olisi täällä tekemässä sitä. Hirvittävä mustasukkaisuus iski sydämeeni. En voinut luopua, ja noina kauhun hetkinä, kun luulin että olimme menettäneet tohtorin, ymmärsin mitä hänen elämänsä merkitsi ja kuinka paljon tärkeämpi se oli kuin Gordonin. Ja minä tiesin silloin etten voi olla uskoton hänelle; minun täytyy jatkaa ja toteuttaa kaikki suunnitelmat, jotka teimme yhdessä.
En näy kertovan sinulle muuta kuin sekavia sanoja, olen niin täynnä tuollaista tulvehtivien mielialojen sotkua, tahdon puhua ja puhua itseeni selvyyttä. Mutta oli miten oli, seisoin yksin talvihämärässä ja vedin syvän henkäyksen kirkasta, kylmää ilmaa, ja tunsin itseni autuaallisen, ihmeellisen, sähköisen vapaaksi, ja sitten juoksin ja hypin ja laukkasin mäkeä alas ja laidunmaitten poikki rauta-aitaustamme kohti ja lauloin itsekseni. Oi, se oli häpeällistä menettelyä, kun minun kaiken edellisen mukaan olisi pitänyt laahautua kotiin siipirikkona, enkä edes ajatellutkaan Gordon parkaa, joka kuljetti murtunutta ja rusentunutta ja pettynyttä sydäntä rautatie-asemalle.
Kun tulin taloon, tervehti minua illalliselle kokoutuvien lasten iloinen hälinä. He olivat äkkiä minun, ja viime aikoina, kun tuomioni läheni lähenemistään, ne olivat jo tuntuneet häipyvän pieniksi muukalaisiksi. Sieppasin kolme lähintä ja syleilin heitä kovasti. Olen äkkiä saanut sellaisen uuden elämän ja yltäkylläisyyden että minusta tuntuu kuin olisin päässyt vankilasta vapauteen. Minusta tuntuu — oi, minä lopetan jo, — tahdon vain että saat tietää totuuden. Älä näytä Jervisille tätä kirjettä, mutta kerro hänelle sen sisältö säädyllisen hillityllä ja surevalla tavalla.
Nyt on keskiyö ja aion koettaa nukkua. On niin ihmeellistä kun ei tarvitse mennä naimisiin jonkun kanssa jota ei tahtoisi. Olen iloinen kaikkien näiden lasten tarpeista, olen iloinen Helen Brooksista ja — niin, tulipalosta ja kaikesta mikä on pannut minut näkemään selvästi. Minun perheessäni ei ole koskaan ollut avioeroa, ja he olisivat vihanneet sitä.
Tiedän että olen kauhean itsekäs; minunhan pitäisi ajatella Gordon paran särkynyttä sydäntä. Mutta totisesti se olisi vain mahtailua, jos olisin olevinani kovin surullinen. Hän löytää jonkun toisen, jolla on ihan yhtä silmiinpistävä tukka kuin minulla, josta tulee ihan yhtä pätevä emäntä ja jota ei vaivaa mitkään kirotut nykyaikaiset aatteet yhteiskunnan palvelemisesta ja naisen tehtävästä ja kaikesta muusta narrinpelistä, johon nykyaikainen naissukupolvi on antautunut. (Minä vapaasti lainailen ja lievennän tuon nuoren miehen särkyneen sydämen purkauksia.)
Hyvästi, rakkaat ihmiset. Kuinka soisinkaan voivani seisoa kanssanne hiekkarannallanne ja katsella sinistä, sinistä merta! Tervehdin Länsi-Intiaa!
Addio. SALLIE.
Tammikuun 27 p.
Hyvä tohtori MacRae!
Saammepa nähdä onko tämä kirjelippunen siksi onnellinen että tapaa teidät hereillä? Ehkä ette tiedä että olen neljä kertaa tullut esittämään kiitokseni ja lohdutukseni parhaalla sairasvuode-tavallani? Minusta on liikuttavaa kuulla että Mrs. McGurkin koko aika menee kukkien ja hyytelön ja kananpojanpaistin vastaanottamiseen, joita paikkakunnan ihailevat naiset lähettävät vastahakoiselle laastarikääreissä viruvalle sankarille. Minä tiedän että kotikutoinen lakki on teistä paljon mukavampi kuin sädekehä, mutta minä todella ajattelen että olisitte voinut katsoa minua toisessa valossa kuin mainittuja hysteerisiä naisia. Te ja minä olimme ystäviä (silloin tällöin), ja vaikka entisessä seurustelussamme onkin yhtä ja toista, jonka hyvin voisi pyyhkiä pois, en kuitenkaan näe miksi antaisimme sen pilata koko suhdettamme. Emmekö voi olla järkeviä ja pyyhkiä sitä pois?