Minä seuraan itse hyvin nopeasti kello 4 tänä iltapäivänä. Luuletko että Mrs. McGurk voi sietää sellaista pahennusta että viivyn kaksi tuntia eikä kukaan orpo ole kaitsijana?
Aivan vilpittömässä mielessä minä lupasin, Sandy, olla suutelematta kättäsi ja tiputtamatta kyyneleitä tyynyllesi, mutta minä pelkään että tein kumpaakin — tai pahempaa! Totisesti en aavistanut kuinka paljon välitin sinusta ennenkuin astuin kynnyksen yli ja näin sinun istuvan siinä tyynyjen varassa kokonaan kääreitten peitossa ja tukka kärventyneenä. Sinä olet näky! Jos rakastan sinua nyt, kun runsas kolmasosa sinusta on parisilaista laastaria ja sideharsoa, voit kuvitella kuinka rakastan sitten kun kaikki on sinua itseäsi!
Mutta rakas, rakas Robin, mikä mieletön mies sinä olet! Kuinka olisin ikinä voinut uneksia kaikkina näinä kuukausina, että välitit minusta, kun menettelit niin inhottavan SKOTLANTILAISESTI? Useimmissa miehissä ei sellaista käyttäytymistä kuin sinun voisi pitää kiintymyksen merkkinä. Soisin että olisit antanut minulle edes aavistuksen pilkkeen totuudesta ja siten kenties säästänyt meiltä molemmilta vähän sydänkipua.
Mutta me emme saa katsoa taaksepäin, meidän täytyy katsoa eteenpäin ja olla kiitollisia. Kaksi elämän onnellisinta seikkaa tulee omiksemme, ystävällinen avioliitto ja työ jota rakastamme.
Eilen, lähdettyäni luotasi, kävelin takaisin orpokotiin kuin häikäistynä. Olisin tahtonut mennä yksinäisyyteen ja ajatella, mutta sensijaan että olisin saanut olla yksin, täytyi minun ottaa Betsy ja Percy ja Mrs. Livermoore päivälliselle (kutsutut aikaisemmin) ja sitten mennä alas puhelemaan lasten kanssa. Perjantai-ilta — seurusteluilta. Heillä oli paljon uusia levyjä gramofonille, jonka he ovat saaneet Mrs. Livermoorelta, ja minun täytyi istua kohteliaasti kuuntelemaan. Ja voi rakkaani — sinusta kai se tuntuu hassulta — viimeinen minkä he soittivat, oli "John Anderson, my joe John", ja äkkiä huomasin itkeväni! Minun täytyi siepata lähin orpo ja syleillä sitä kovasti, pää piilotettuna sen olkapäähän jotta nuo kaikki eivät näkisi.
John Andersson, mun kultani John, mäen yhdessä kiipesimme, ja monta onnen päivää, John me yhdessä iloitsimme. Nyt horjumme laaksoa kohti, John, vaan käymmepä käsikkäin, ja alhaalla yhdessä uinutaan, John Andersson, ystäväin.
Tahtoisin tietää voimmeko me, sinä ja minä, kun olemme vanhat ja kumaraiset ja vapisevat, katsoa kirkkain mielin taaksepäin moneen onnen päivään, jotka elimme toistemme kanssa! On niin hauskaa katsella eteenpäin, eikö ole — elämään, joka on työtä ja leikkiä ja vähän päivittäisiä seikkailuja rinnan jonkun kanssa josta pitää. En pelkää tulevaisuutta enää. En välitä vaikka vanhenenkin sinun kanssasi, Sandy. "Elämä on vain virta, jolla kalastelen."
Syy miksi olen rakastunut näihin orpoihin, on se että he tarvitsevat minua niin, ja se on myöskin syy — ainakin yksi niistä — miksi olen rakastunut sinuun. Sinä olet pateettinen miestyyppi, rakkaani, ja koska et itse tahdo asettaa oloasi mukavaksi, täytyy toisen tehdä se.
Me rakennamme talon mäen rinteelle ihan orpokodin taakse — kuinka miellyttää sinua keltainen italialainen huvila, tai ehkä mieluummin punainen? Missään tapauksessa siitä ei tule viheriäinen. Eikä siihen tule taitekattoa. Ja meille tulee iso, hauska arkihuone, kaikki vain takkaa ja ikkunoita ja näköalaa, eikä mitään McGURK'ia. Vanha otus parka, mahtaa hän suuttua ja keittää sinulle kamalan päivällisen, kun saa kuulla uutisen! Mutta me emme kerro sitä hänelle vielä pitkiin, pitkiin aikoihin — eikä kenellekään muulle. Se on liian häpeällistä menettelyä heti oman kihlaukseni purkautumisen jatkoksi. Kirjoitin Judylle eilen illalla, ja hilliten itseäni ennenkuulumattomasti en päästänyt kirjeeseen edes vihjausta. Minustakin tulee skotlantilainen.
Ehkä en kertonut sinulle tarkkaa totuutta, Sandy, kun sanoin etten ollut tietänyt kuinka paljon välitin sinusta. Luulen että se selvisi minulle sinä yönä kun John Grier paloi. Kun olit ylhäällä tuon roihuavan katon alla, ja sitä seuraavana puolena tuntina, jolloin emme tietäneet jäisitkö elämään vai etkö, en osaa sanoa mitä kauhuja silloin kestin. Minusta tuntui että jos sinä menisit, en koskaan elämässäni pääsisi sen yli, että jotenkin olin antanut parhaan ystävän, mitä minulla koskaan oli ollut, mennä menojaan, välillämme kauhea väärinymmärrysten kuilu — niin — en jaksanut odottaa hetkeä, jolloin minun annettaisiin nähdä sinut ja puhua loppuun kaikki se mitä olin sulkenut sisääni viiden kuukauden ajan. Ja sitten — sinä tiedät että annoit tarkat määräykset minun pidättämisekseni poissa, ja se loukkasi minua kauheasti. Kuinka saatoin aavistaa että todella ikävöit minua enemmän kuin ketään toista ja että vain tuo hirveä skotlantilainen moraali pidätti sinua? Olet hyvin hyvä näyttelijä, Sandy. Mutta rakkaani, jos koskaan elämässämme meille tulee pieninkin väärinymmärryksen pilvi, luvataan ettei suljeta sitä sisällemme, vaan puhutaan.