MRS. JUDY ABBOTT PENDLETON.
Arvoisa Rouva!
Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun työn rasittama johtajatar voi ehtiä.
Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.
On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.
Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen ruokahuone johtajattarelle — jota ajatusta minä seuraarakastavana sieluna ensin halveksuin — on ollut pelastukseni. Kun olen kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun, kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.
Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä pièce de resistance päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle, mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.
Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas. Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.
Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa pakanoita pukutansseilla?
Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?