Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa. Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä.

Minä myös.

S. McB.

JOHN GRIER HOME,
Perjantaina.

Rakkakin Judy!

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa. Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani — valkoinen, koristeena keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä kaikista, meillä on ruokaliinat, ensimäiset, mitä olemme eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja meluamisesta — kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."