"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko tätä aikaa?"

"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee takaisin."

Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä, mutta ei edes vikissyt.

Minun täytyy sanoa että Sandy oli kultainen. Hän otti tytön syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava vastenmielisyys luumuihin.

Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne, uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki — oi hyvänen aika! Soisin että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä hyveet orpolapsen vereen.

MYÖHEMMIN.

Soisin että tulisit takaisin New-Yorkiin. Olen valinnut sinut tämän laitoksen sanomalehtiasianajajaksi, ja tarvitsemme pari kukitetuinta kirjoitustasi juuri nyt. Täällä on seitsemän palleroista, jotka huutavat kasvattivanhempia, ja sinun asiasi on kirjoittaa heistä lehtiin.

Pikku Gertrude on kierosilmäinen, mutta herttainen ja helläsydäminen ja kiltti. Etkö voi kirjoittaa hänestä niin suostuttelevasti että joku rakastava perhe haluaa hänet vaikka hän ei olekaan kaunis? Hänen silmänsä voidaan leikata kun hän on vanhempi, mutta jos hänellä olisi kiero luonnonlaatu, ei mikään lääkäri maailmassa voisi sitä auttaa. Lapsi tietää että jotakin puuttuu, vaikka ei elämässään ole nähnyt elävää sukulaista. Hän kohottaa pyytävästi käsivarsiaan jokaista ohikulkijaa kohti. Pane kynääsi kaikki paatos mihin kykenet, niin saamme nähdä etkö löydä hänelle äitiä ja isää.

Ehkä voit saada jonkun New-Yorkin lehden ottamaan vastaan sunnuntai-alakerran, joka käsittelee useita erilaisia lapsia. Minä kyllä lähetän valokuvat. Muistatko kuinka paljon vastauksia tuo "Hymyilevän Joe'n" kuva hankki Sea Breeze'n ihmisille? Minä voin kyllä toimittaa yhtä vastustamattomia kuvia, sellaisia kuin Naurava Nellie ja Loruava Lou ja Potkiva Pekka, jos sinä vain lisäät kirjallisen aineksen.

Ja löydä hyvä ihminen sellaisia miekkosia, jotka eivät pelkää perinnöllisyyttä. Alkaa olla vähän väsyttävää, kun tässä joka lapsen tarvitsisi polveutua Virginian ensimäisistä perheistä.