Patty kiersi oven auki ja pisti päänsä sisään. "Hei, Cathy! Oletko työssä?"
"Tietysti en. Tule sisään juttelemaan kanssani."
Patty työnsi oven kiinni ja nojasi sitä vasten. "Tämä ei ole vieraskäynti", ilmoitti hän vakavasti. "Olen tullut tapaamaan sinua virallisesti."
"Virallisesti?"
"Sinähän olet oppilasyhdistyksen presidentti, luulen ma?"
"Luulen, että olen", huokasi Cathy; "ja jos Yhdysvaltain presidentillä on niin paljon vaivaa alamaisistaan kuin minulla on omistani, niin hän saa osakseen minun vilpittömän myötätuntoni."
"Luulen, että meistä on sangen paljon vaivaa", sanoi Patty masentuneena.
"Vaivaa! Rakas ystävä", sanoi Cathy, juhlallisesti, "Minä olen juossut kokonaisen viikon pitämässä nuhdesaarnoja noille siunatuille 'nahkiaisille'. He eivät tahdo jättää sisään selityksiään kirkosta poisjäännistään, mutta sen sijaan kyllä tahtovat juosta tiehensä kirjaston kirjojen kanssa; he ovat kelvotonta väkeä kaikki tyyni."
"He voivat ollakin sitä; he ovat nuoria", huokasi Patty kateellisena. "Mutta minä", lisäsi hän, "tulen vanhaksi, ja on jo aika tulla hyväksi: Olen tullut ilmoittamaan, että olen ollut neljä ylimääräistä kertaa poissa kirkosta eikä minulla ole esitettävänä mitään puolustusta."
"Mutta Patty, älä sano niin. Sinulla täytyy olla jokin puolustus, jokin syy —"