Patty vilkuili epätoivoisena ympärilleen. Luentosali oli amfiteatterin tapainen: osa istuimista oli lattian tasalla, toiset kohosivat kerroksittain ylemmäs. Patty istui keskilattialla vähän taempana. Hän näki ainoastaan opettajan pään, mutta hänen vuoronsa lähestyi auttamattomasti. Hänen edellään oleva tyttö oli vastannut aivan päin mäntyyn, ja pahasti rypistäen otsaansa tarkasteli professori nimikirjaansa ja merkitsi sinne hitaasti ja ehdoin tahdoin nollan.
Kun hän taas nosti silmänsä oli Pattyn istuin tyhjä. Hän polvistui lattialle taivuttaen päänsä edessään istuvan tytön selän taakse. Mitään aavistamatta meni professori hänen kumartuneen päänsä ohi ja kysyi hänen toisella puolellaan istuvalta tytöltä, joka ainoastaan yskäisi hermostuneesti kerran tai pari; ja sill'aikaa kun hän teki asianmukaisen merkinnän nimikirjaansa asettui Patty taas tyynesti paikoilleen. Äkillisiä nauruntirskahduksia kuului ympäri huonetta; professori vain rypisti otsaansa ja sanoi, ettei hänen mielestään ollut mitään syytä nauruun. Kello soi ja tytöt ryntäsivät ulos hiukan häpeissään.
Samana iltapäivänä tulla tuiskahti Patty huoneeseen, missä Priscilla ja Georgie Merriles valmistivat teetä. "Oletteko koskaan ajatelleet, että minulla on paljoakaan omaatuntoa", kysyi hän.
"Emme ole milloinkaan luulleet sitä sinun vahvimmaksi puoleksesi", sanoi Georgie.
"Mutta nyt on aivan hirvittävä! Mitä luulette minun tehneen?"
"Kerranneen etiikan luentojen muistiinpanoja", sanoi Priscilla.
"Vieläkin pahempaa. — No niin, kerron sen teille. Tapasin portilla professori Cairnsleyn ja menin sisään hänen kanssaan ja hän kehui minun etiikan opintojani."
"Sen täytyi olla yllättävää", sanoi Georgie.
"Niin olikin", myönsi Patty. "Minä sanoin hänelle, etten tiennyt niin paljon kuin hän luuli minun tietävän."
"No, mitä hän sanoi?"