Patty kertoi tarinan Priscillan vieraasta päivällispöydässä samana iltana.
"Minä tiedän jatkoa", sanoi Lucille Carter. "Toinen mies, hra Viggins, on Bonnie Connaughtin serkku; ja hän kertoi Bonnielle jostakin nuoresta miehestä, joka tuli sisään samalla kuin hänkin ja kysyi ovella neiti Pond'ia ja sitten aivan odottamatta näytti muuttaneen mielensä ja juoksi hurjana pitkin käytävää palvelustytön jälestä, kirkuen: 'Hei, hei! kuulkaa!' minkä jaksoi; mutta hän ei voinut enää saavuttaa tyttöä ja kun neiti Pond saapui, niin hän väitti, ettei hän ollut kysynytkään häntä."
"Siinäkö kaikki?" kysyi Patty. "Minun mielestäni se todistaa, että on olemassa salaliitto Priscillan henkeä vastaan ja minä jo tiesin sen. Minä aion käydä tiedustelemassa hänestä neiti McKay'lta. En tunne häntä kuin ulkonäöltä, mutta tällaisessa tapauksessa, kun on kysymys elämästä ja kuolemasta, en luule tarvitsevan odottaa kunnes tulee esitellyksi."
Seuraavana iltana Patty ilmoitti: "Seuraus numero kaksi! Hra Frederick K. Stanthrope asuu New-Yorkissa ja on neiti McKay'n veljen paras ystävä. Neiti McKay on tavannut hänet ainoastaan kerran ennen, eikä tunne mitään hänen entisyydestään. Mutta kummallisinta on, ettei hän maininnut hänelle mitään Priscillasta. Eikö teistä tunnu luonnolliselta, että hänen olisi pitänyt kertoa hänelle niin hullunkurisesta erehdyksestä?"
"Minun käsittääkseni", jatkoi Patty juhlallisesti, "se olisi ollut suorastaan välttämätöntä. Hän on epäilemättä joku roisto valepuvussa ja hän käytti tuttavuuttaan neiti McKayn kanssa verhonaan estääkseen joutumasta ilmi. Minun mielipiteeni on seuraava: Hän sai Priscillan osoitteen oppilasluettelosta ja tuli tänne aikoen murhata hänet; mutta nähtyään kuinka suuri hän oli pelästyi hän ja luopui halpamaisesta aikeestaan. Jos hän olisi valinnut minut uhrikseen niin minun ruumiini olisi nyt piiloitettuna sohvan takana."
Kylmät väreet kulkivat pitkin Pattyn ruumista. "Ajatelkaahan, mistä minä pelastuin. Ja minä kun koko ajan olen valittanut, ettei täällä mitään tapahdu!"
Muutamia päiviä myöhemmin hän ilmestyi päivällispöytään ilmoittaen: "Minulla on ilo jättää teidän harkittavaksenne, nuoret naiset, kolmas ja viimeinen jatko suureen Stanthrope-Pond-McKay-mysteriaan. Ja samalla käytän tilaisuutta peruuttaakseni ne halpamaiset epäluulot, jotka lausuin hra Stanthropista. Hän ei ole roisto, ei salapoliisi, ei murhaaja, eikä myöskään asianajaja. Hän on vain nuori mies särkyneine toiveineen."
"Kuinka sinä sait sen selville?" huudahtivat kaikki yhteen ääneen.
"Tapasin juuri neiti McKayn eteisessä; hän on ollut New-Yorkissa, jossa hänen veljensä on kertonut hänelle yksityiskohdat. Kolme tai neljä vuotta sitten oli hra Stanthrope kihloissa erään täällä oppilaitoksessa olevan tytön kanssa, nimeltä Alice Pond — hän on nyt rouva Hiram Brown, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän tarinan kanssa."
"Ollessaan kaupungissa viime lauvantaina asioillaan päätti hän käydä tervehtimässä neiti McKay'ta, koska hän oli tytön veljen hyvä ystävä — ja myöskin vanhojen muistojen vuoksi. Kun hän saapui sitten ovelle ja ojensi käyntikorttinsa palvelustytölle, kysyi hän hajamielisyydessään neiti Pond'ia aivan niinkuin hänellä oli tapana tehdä neljä vuotta sitten. Ensin hän ei käsittänyt, mitä hän oli tehnyt. Sitten hän äkkiä heräsi todellisuuteen, mutta ei enää saanut kiinni palvelustyttöä. Hän tiesi luonnollisesti, että toinen mies oli kuullut, ketä hän kysyi, ja istui siellä hirveän peloissaan koettaen keksiä jotain hyväksyttävää puolustusta ja odotti joka hetki vieraan neiti Pond'in ilmestymistä, keksimättä mitä hänelle vastaisi."