"Miksi sinä et mene neiti Skellingin luo ja avomielisesti selitä tilannetta", ehdotti Lucille, "ja pyydä, että hän ottaisi sinut tutkintoon pari päivää myöhemmin? Hän voisi pitää sinusta sitten vielä enemmän."
"Mitä selittämistä siinä on, jos saan luvan kysyä?" sanoi Patty. "Enhän minä voi sanoa hänelle, etten suvaitse lukea hänen antamiaan läksyjä, vaan pidän parempana päntätä päähäni kaikki yhdellä iskulla juuri vähää ennen tutkintoja. Tälläkö tavalla luulisit minun hankkivan hänen suosionsa!"
"Se on oma syysi", sanoi Priscilla.
Patty sähisi vihoissaan. "Juuri niin minä tiesin sinun sanovan! Se on aivan sinun tapaistasi!"
"Se on ainakin totta. Mihin sinä menet?" kysyi hän nähdessään Pattyn lähestyvän ovea.
"Aion mennä pyytämään", vastasi Patty, "että rouva Richards antaisi minulle uuden huonetoverin: sellaisen, joka tahtoo ymmärtää ja arvossapitää minua ja ottaa osaa minun vastoinkäymisiini."
Patty kulki nyrpeissään pitkin käytävää, ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen askeleensa johtivat lääkärin odotushuoneen ohi, jonka ovi oli auki houkuttelevan näköisenä. Kolme tahi neljä tyttöä istui pitkin huonetta, nauraen ja puhellen vuoroaan odottaen. Patty kurkisti sisään ja säteilevä hymy valaisi äkkiä hänen kasvonsa, joille kuitenkin samassa levisi tyyni alakuloisuus. Hän astui sisään ja heittäytyi veltosti nojatuoliin.
"Mikä sinulla on, Patty. Sinä näytät synkkämieliseltä."
Patty hymyili haluttomasti. "Aivan niin pahoin ei asia kuitenkaan ole", murahti hän hiljaa nojautuen taapäin tuolissaan ja sulkien silmänsä.
"Seuraava", sanoi lääkäri oveltaan; mutta huomattuaan Pattyn hän meni ja tarttui hänen käsivarteensa. "Onko se Patty Wyatt? Mikä Teitä vaivaa, lapsukaiseni?"