"Odota hetkinen, Olivia", huusi Patty hänelle. "Oletko menossa kävelemään? Saanko minäkin tulla?" kysyi hän saavutettuaan hänet.
Olivia suostui ehdotukseen silminnähtävästi hämillään, ja Patty asettui kulkemaan hänen rinnallaan. "Kuulin juuri eilen, että sinä asut Sorrentossa, ja tahtoisin keskustella kanssasi. Olin siellä kerran itse ja minusta se on maailman suurenmoisin paikka."
Olivian silmät loistivat. "Todellako?" huudahti hän. "Oh, kuinka hauskaa!" Ja ennenkuin hän huomasikaan kertoi hän Pattylle, kuinka hän oli tullut kouluun tehdäkseen isälleen mieliksi ja kuinka hän rakasti Italiaa ja vihasi Amerikaa; ja mitä hän ei kertonut yksinäisyydestään ja koti-ikävästään, sen Patty arvasi.
Hän käsitti heti, että tyttö oli huomattava ja päätti vastaisuudessa ottaa osaa hänen harrastuksiinsa ja tehdä hänet ystäväkseen. Mutta yläluokkalaisen aika menee niin kokonaan omiin harrastuksiin, että parina seuraavana viikkona hän hyvin vähän ehti olla uuden ystävänsä kanssa, paitsi joskus aivan pikimältään keskustella jonkun minutin käytävissä.
Eräänä iltana palasi hän Priscillan kanssa hyvin myöhään kaupungista ja he löysivät huoneen pimeänä ja tulitikkulaatikon tyhjänä.
"Odota hiukan, niin menen hakemaan tikkuja", sanoi Patty; ja hän koputti käytävän vastakkaisella puolella olevalle ovelle, missä asui "nahkiainen", jonka kanssa heillä oli lainaamistuttavuus. Hän tapasi omien "nahkiais"-ystäviensä joukossa lady Clara Vere de Veren ja Emily Washburnin. Heidän hyvin lähellä toisiaan olevista päistään ja hänen sisäänastuessaan syntyneestä hiljaisuudesta päätti hän heti, että jokin juorupuhe oli jäänyt kesken. Patty unohti huonetoverinsa odottavan pimeässä ja istuutui nojatuoliin nähtävästi aikoen jäädä sinne koko illaksi.
"Kertokaa minulle koko juttu, lapsukaiset", sanoi hän ystävällisesti.
"Nahkiaiset" katsoivat toisiinsa ja epäröivät.
"Uusi johtaja?" kysyi Patty, "tahi luokkakapina?"
"Se koskee Olivia Copeland'ia", vastasi lady Clara epävarmasti; "mutta en tiedä, pitäisikö minun puhua mitään."