Eräs hyvin alhainen vaikutin, jos sinun täytyy sekin tietää, sai minut ostamaan silkkisukat. Julia Pendleton tulee aina huoneeseeni lukemaan geometriaa, ja hän istuu jalat ristissä vuoteellani ja käyttää silkkisukkia joka ilta. Mutta odotas vain — kun hän palaa lomalta, menen minä hänen huoneeseensa ja istun hänen vuoteelleen silkkisukissa. Sinä näet, Setä, mikä viheliäinen ihminen minä olen — mutta olenhan edes rehellinen, ja tiesithän jo orpokodin päiväkirjastani, etten ole täydellinen, etkös tietänytkin?
Palataksemme asiaan (niin aloittaa englannin opettaja joka toisen lauseensa), olen hyvin kiitollinen seitsemästä lahjastani. Kuvittelen että ne tulivat laatikossa perheeltäni Californiasta. Kello on isältä, matto äidiltä, kuuma vesi-pullo isoäidiltä — joka aina pelkää minun vilustuvan tässä ilmanalassa — ja keltainen paperi pikkuveljeltäni Harryltä. Sisareni Isabel antoi minulle silkkisukat ja täti Susan Matthew Arnoldin runot, Harry setä (pikku Harry on saanut nimensä hänen mukaansa) antoi minulle sanakirjan. Hän olisi tahtonut lähettää suklaatia, mutta minä tahdoin kaikin mokomin synonyymejä.
Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että joudut näyttelemään koko perheen osaa?
Ja nyt kerron sinulle joululuvastani, vai huvittaako sinua vain kasvatukseni sellaisenaan? Toivon että annat arvoa hienonhienolle merkitysvivahdukselle sanassa "sellaisenaan". Se on viimeinen lisäys sanavarastooni.
Texasilaisen tytön nimi on Leonora Fenton. (Melkein yhtä hauska nimi kuin Jerusha, eikö totta?) Minä pidän hänestä, mutta en niin paljon kuin Sallie McBridesta; en koskaan tule pitämään kenestäkään niin paljon kuin Salliesta — paitsi sinusta. Minun täytyy aina pitää sinusta kaikkein enimmän, koska olet koko perheeni käärittynä yhdeksi. Leonora ja minä ja kaksi sofomoria olemme kävelleet pitkin maita mantereita joka ikisenä kauniina päivänä ja tutkineet koko lähitienoon, yllämme lyhyet hameet ja kudotut takit ja lakit ja kädessä kiiltävät kepit, joilla saa hutkia. Kerran kävelimme kaupunkiin — neljä penikulmaa — ja poikkesimme ravintolaan, jossa korkeakoulun tytöt käyvät päivällisellä. Paahdettuja rapuja (35 senttiä), ja jälkiruuaksi tattarikakkua ja vaahterasiirappia (15 senttiä). Ravitsevaa ja halpaa.
Se oli niin mainion hauskaa! Varsinkin minulle, se kun oli niin kauhean erilaista kuin orpokotikomento — olen kuin karannut pahantekijä joka kerta kun pääsen koulun rajojen ulkopuolelle. Ennenkuin ajattelinkaan, olin jo ruvennut kertomaan toisille, miltä minusta tuntui. Kissa oli melkein ulkona laatikosta, kun sieppasin sitä hännästä kiinni ja työnsin sen takaisin. On hirveän kovaa, kun ei saa kertoa kaikkea mitä tuntee. Olen luonnostani hyvin avomielinen sielu, ja jollen saisi kertoa sinulle, pakahtuisin suorastaan.
Meillä oli viime perjantai-iltana nekkukekkerit, jotka Fergussenin emännöitsijä pani toimeen meille jälkeenjääneille kollegiumihuoneessa. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä kaksi, keltanokat ja sofomorit ja juniorit ja seniorit kaikki hyvässä sovussa. Keittiö on hyvin suuri, kuparipannut ja kattilat riippuvat rivissä kiviseinällä — pieninkin kipponen on suunnilleen pesuammeen kokoinen. Neljäsataa tyttöä asuu Fergussenissa. Johtajamme, jolla oli valkea esiliina edessä ja valkea myssy päässä, haki vielä kaksikymmentä kaksi valkeata esiliinaa ja myssyä — en osaa kuvitella mistä hän löysi niin monta — ja me kaikki muutuimme kokeiksi.
Se oli suunnattoman vitsikästä, vaikka nekuista ei tullutkaan ihan ensiluokkaisia. Kun keittäminen oli lopullisesti päättynyt, ja me itse ja keittiö ja ovenlinkut kauttaaltaan tahmeina, järjestimme kulkueen, yhä esiliinat edessä ja myssyt päässä, jokaisella kädessä iso haarukka tai kauha tai paistinpannu, marssimme läpi tyhjien käytävien opettajahuoneeseen, missä puolentusinaa professoria ja opettajaa vietti rauhallista iltaa. Pidimme heille serenaadin laulaen koululaulujamme ja tarjosimme virvokkeita. He ottivat vastaan kohteliaina, joskin pidättyväisinä. Jätimme heidät imemään nekkujaan, tahmeina ja sanattomina.
Näet siis, Setä, että kasvatukseni edistyy!
Etkö todellakin ajattele että minusta pitäisi tulla taiteilija eikä kirjailija?