Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä — kaikki nauravat ja laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi kuin minä.)
Miten paljon olemmekaan tehneet — en osaa alkaakaan kertoa sinulle kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä lahjojen jakamisessa.
Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa — mutta en luule sentään taputtaneeni ketään päähän!
Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa talossaan MINUN KUNNIAKSENI.
Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut — korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi — monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä, ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta ei tulisikaan Suuri Kirjailija — tavallinen tyttö vain!
Lauantaina klo 6.30.
Rakas Setä!
Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa lunta eikä vettä.