Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä iltapäivänä — ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on edullista olla Julian huonetoverina.
Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen setä Jervis on.
Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä. Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana — ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa laitumella.
Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa — ja niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa kivikasan juurella on murmelieläimen kolo — ja siellä on! Amasai sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan — lapsenlapsi kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master Jervis otti kiinni pikku poikana.
Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät, jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan kuvannollisesti.)
Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut heittämään ruokasalin kellon järveen."
Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen — ja kauhean tuhoisia huonekaluille.
Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.
Sinun alati
JUDY.
Tammikuun 20 p.