Rakas Setä Pitkäsääri!
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastettiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on — jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi, jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla mustalainen — se ehkä olenkin. Minulla on hyvin kuljeskeleva sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta kehittää sitä.
Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani — kun kerran karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan? Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen juoksevan tiehensä?
Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset olivat välitunnilla.
Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa oikein hauskan kirjeen tällä kertaa.
Auf wiedersehen Cher Setä, Pax tibi!
JUDY.
P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä en ole kiinalainen.