215 FERGUSSEN HALL, 24 p. syyskuuta.

Rakas kiltti Johtokunnan-Jäsen-joka-lähetät-orpoja-korkeakouluun!

Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se on lystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.

Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa — eksyn joka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksen myöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerron myös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt on lauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vain tutustuakseni.

Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta tuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä — en elämässäni ole kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.

Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvin vakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyä lopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistä herraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoa että olen Hyvin Kunnioittava.

Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, joka haluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossa olisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitä Rakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.

Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näiden vuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää minusta, tuntuu kuin olisin saanut jonkinlaisen perheen. Tuntuu kuin kuuluisin jollekin nyt, ja se on hyvin mieluisa tunne. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kun ajattelen sinua, on mielikuvituksellani hyvin vähän raaka-ainetta. Enhän tiedä muuta kuin kolme asiaa:

I. Sinä olet pitkä.
II. Sinä olet rikas.
III. Sinä vihaat tyttöjä.

Voisin kenties panna nimeksesi Rakas Mr. Tyttövihaaja. Mutta se on miltei loukkaavaa minua kohtaan. Tai Rakas Mr. Rikas-mies, mutta se on loukkaavaa sinua kohtaan, niinkuin muka raha olisi ainoa merkillinen sinussa. Sitäpaitsi on rikkaus niin perin ulkopuolinen ominaisuus. Ehkä et saakaan olla rikas kaiken ikääsi; tekeehän niin moni oikein viisas mies vararikon niin että helisee. Mutta pitkä sinä ainakin tulet olemaan kaiken ikääsi! Niinpä olenkin päättänyt panna nimeksesi Rakas Setä Pitkäsääri. Toivon ettet pahastu. Se on vain yksityinen lempinimi — emme sano sitä Mrs. Lippettille.