Näin Master Jervien vain kerran, kun hän kävi talossa teenjuonnin aikana, ja silloin minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänen kanssaan kahden. Se oli todellinen pettymys kaiken sen hauskan jälkeen, mitä meillä oli ollut viime kesänä. En luule että hän paljonkaan välittää sukulaisistaan — ja olen varma että he eivät välitä hänestä! Julian äiti sanoo että hän on epävakainen. Hän on sosialisti — ei hän sentään, taivaan kiitos, anna tukkansa kasvaa eikä käytä punaisia kaulanauhoja. Julian äiti ei voi käsittää, mistä hän on saanut kummalliset mielipiteensä, perhe kun on kuulunut Englannin kirkkoon sukupolvien ajan. Hän viskaa rahojansa kaikenlaisiin hupsuihin uudistuksiin sen sijaan että kuluttaisi niitä sellaisiin järkeviin asioihin kuin purjealuksiin ja autoihin ja polo-poneihin. Ostaa hän sillä sentään makeisiakin! Hän lähetti Julialle ja minulle laatikon kummallekin jouluksi.

Tiedätkö, minusta aikoo tulla sosialisti myöskin. Ethän pahastu, vai kuinka, Setä? Sosialistit ovat aivan toista kuin anarkistit, he eivät tahdo räjäyttää ketään ilmaan. Luultavasti on minulla siihen oikeus, minähän kuulun proletariaattiin. En ole vielä ihan päättänyt minkä ryhmän sosialisti minusta tulee. Aion perehtyä asiaan sunnuntaina ja selitän periaatteeni ensi kirjeessä.

Olen nähnyt kuormittain teattereja ja hotelleja ja kauniita taloja. Mielessäni pyörii yhtenä sekasortona onyksia ja kultausta ja mosaikkilattioita ja palmuja. Olen vielä aivan hengästynyt, mutta iloinen olen päästessäni takaisin korkeakouluun ja kirjojeni ääreen — luulen että pohjaltani olen oikea opiskelija; tämä akateemisen rauhan ilmakehä on mielestäni paljon raikkaampi kuin New York. Korkeakouluelämä on hyvin tyydyttävä elämänmuoto, kirjat ja opinnot ja säännölliset tunnit pitävät ihmisen niin virkeänä henkisesti, ja kun ajatus väsyy, pääsee voimistelemaan ja urheilukentälle, ja aina on ympärillä iloisia ystäviä, jotka ajattelevat samoja asioita kuin itsekin. Kulutamme kokonaisen illan vain puhumiseen — puhumiseen — puhumiseen — ja menemme nukkumaan hyvin ylennetyin tuntein, ikäänkuin olisimme pysyväisesti ratkaisseet jonkun painavan maailman-ongelman. Ja joka raon täytteeksi on aina niin paljon kaikenlaista pötyä — hassunaikaista pilaa vain pikku asioista, joita sattuu tapahtumaan — mutta hyvin tyydyttävää. Me annamme arvoa omille vitseillemme!

Ei ne ole isot ilot, jotka eniten merkitsevät, vaan se että tekee suuren numeron pienistä — minä olen keksinyt onnen tosi salaisuuden, Setä, ja se on siinä että elää nykyhetkessä. Ei saa aina ikävöidä menneisyyttä eikä odottaa tulevaisuutta, vaan täytyy ottaa juuri tästä hetkestä talteen niin paljon kuin suinkin voi. Se on kuin maanviljelystä. On olemassa ekstensiivistä ja intensiivistä viljelystä — no niin, minä aion tästälähin harrastaa intensiivistä elämää. Aion nauttia joka sekunnista ja aion tietää että nautin siitä kun kerran nautin. Enimmät ihmiset eivät elä, he vain juoksevat kilpaa. He koettavat ehtiä johonkin rajapatsaaseen kaukana taivaanrannalla, ja juoksun kuumuudessa he niin hengästyvät ja läähättävät etteivät ollenkaan näe sitä kaunista, tyventä seutua, jonka läpi kulkevat, ja ensimäinen seikka minkä he tietävät, on se että he ovat vanhoja ja väsyneitä, ja silloin ei merkitse mitään, ovatko he saavuttaneet rajapyykin vai ei. Minä olen päättänyt istahtaa tien varrelle ja kasata yhteen koko joukon pieniä iloja, silloinkin jollei minusta tule Suurta Kirjailijaa. Oletko koskaan tuntenut moista naisfilosoofia kuin miksi minä olen kehittymässä?

Sinun alati
JUDY.

P.S. Tänä iltana sataa kissoja ja koiria. Kaksi koiranpentua ja yksi kissanpoika on juuri tipahtanut ikkunalaudalle.

Hyvä toveri!

Hurraa! Minä olen Fabiaani.

Se on, sosialisti joka on halukas odottamaan. Me emme tahdo yhteiskunnallista vallankumousta vielä huomenaamulla, se olisi liian järkyttävää. Me tahdomme että se tulee vähitellen kaukaisessa tulevaisuudessa, kun olemme kaikki valmistuneita ja kykenemme kestämään romahduksen.

Sillävälin meidän täytyy valmistua panemalla toimeen uudistuksia teollisuuden alalla, kasvatuksessa ja orpokodeissa.