Oletko koskaan kuullut oppineesta Herra Professorista, joka halveksi tarpeettomia koristeita ja suosi järkeviä, tarkoituksenmukaisia pukuja naisilla? Hänen vaimonsa, joka oli kuuliainen sielu, omaksui reformipuvun. Ja mitä luulet professorin tehneen? Hän karkasi kuorotytön kanssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Palvelustyttö meidän käytävässämme pitää siniruutuisia pumpuliesiliinoja. Aion hankkia hänelle ruskeita niiden sijalle ja hukuttaa siniset järveen. Eräs muisto kylmää minua joka kerta kun näen ne.
Marraskuun 17 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Hirmuinen halla on vahingoittanut kirjallista mainettani! En tiedä kerronko siitä sinulle vai enkö, mutta hauska olisi sentään saada hiukan myötätuntoa — hiljaista myötätuntoa, ole hyvä: älä revi haavaa auki viittaamalla siihen ensi kirjeessäsi.
Olen kirjoittanut kirjaa, iltaisin koko viime talvena ja kaiken kesää kun en opettanut latinaa kahdelle typerälle lapsukaiselleni. Lopetin sen juuri kun koulu alkoi ja lähetin eräälle kustantajalle. Hän piti sitä kaksi kuukautta ja uskoin varmaan että hän ottaisi sen, mutta eilen aamulla tuli pikalähetys (kolmenkymmenen sentin lunastus) ja siinä se tuli takaisin, mukanaan kirje kustantajalta, hyvin kohtelias, isällinen kirje — mutta suora! Hän sanoo huomanneensa osoitteesta että olen vielä korkeakoulussa, ja jos tahtoisin kuulla neuvoja, kehottaisi hän minua kohdistamaan kaiken tarmoni opintoihin ja odottamaan kunnes olen saanut oppiarvoni ennenkuin rupean kirjoittamaan. Hän liitti mukaan arvostelijansa mielipiteen. Näin se kuului:
"Juoni kaikkea muuta kuin uskottava. Luonnekuvaus liioiteltu. Keskustelu luonnotonta. Huumoria aika paljon, mutta ei aina maultaan parasta. Käskekää häntä yrittämään edelleen, niin hän voinee aikanaan kirjoittaa oikean kirjan."
Ei ollenkaan imartelevaa, vai onko, Setä? Ja minä kun luulin tekeväni huomattavan lisän amerikkalaiseen kirjallisuuteen! Minä luulin ihan todella. Aioin yllättää sinut kirjoittamalla suuren romaanin ennenkuin olin päässyt korkeakoulusta. Kokosin ainekset sitä varten Julian luona viime jouluna. Mutta uskon kyllä että kustantaja on oikeassa. Luultavasti kaksi viikkoa ei riittänyt suuren kaupungin tapojen ja elämän tarkkaamiseen.
Otin sen mukaani eilen iltapäivällä kun lähdin kävelemään, ja kun tulin kaasuhuoneelle, menin sisään ja kysyin koneenkäyttäjältä enkö saisi käyttää hänen uuniansa. Hän avasi kohteliaasti oven ja minä sulloin kirjani omin käsin sisään. Minusta tuntui kuin olisin polttanut oman lapseni!